Päätöksenteolla vastuu toiminnoista

Julkisuudessa on keskusteltu yhteiskunnan hyvinvointipalvelujen turvaamisesta. Päätösten kohdalla on mietitty, miten suuren osan toiminnoista julkisen sektorin eli valtion ja kuntien tulisi rahoittaa. Taloudellisten voimavarojen heikentyessä pohditaan, miten palvelujen tuottaminen ja rahoittaminen järjestyy tulevaisuudessa.

Hyvinvointipalvelujen tarkastelu vie ajattelua priorisointikysymyksiin ja julkistalouden kriisiytymisen asioihin, jotka ovat ajankohtaisia aiheita. Yhteiskunnassa mietitään tarkkaan terveysasioiden kohdalla, miten koronavirusten aiheuttamia ongelmia pidetään hallinnassa.

Hyvinvointimalleja ja toiminnan muutoksia pohditaan. Universaalisen palvelujärjestelmän kohdalla mietitään, miten otettaisiin yksilöllistä vastuuta omasta hyvinvoinnista. Asiassa pohditaan vaihtoehtomalleja, joista erottuvat valtio- ja kuntakeskeinen, kansalaisyhteiskuntakeskeinen ja markkinaperusteinen hyvinvointimalli.

Yhteiskunnassa tähdennetään vastuuta hyvinvointipalvelujen tuottamisessa, mikä on kansalaisten hyväksi. Kannatetut mallit heijastavat eri toimintatahojen intressejä. Arvioinneissa on perusteltua käyttää hyödyksi tutkimuksista saatavaa palautetta.

Ajankohtaista on miettiä sosiaali- ja terveyspalvelujen ja koulutuspalvelujen suunnittelua ja päätöksentekoa. Myönteisten menettelyjen avulla vaikutetaan syrjäytymiseen estävästi. Ratkaisut koskettavat yhteiskunnan asumisjärjestelyjä. Hyvä asuminen toimii resurssina muiden tarpeiden tyydyttämisessä.

Perustellusti ollaan kiinnostuneita kansalaisten hyvinvointiin vaikuttavista asioista. Yhteiskunnan toiminnoista tarvitaan laadullista ja määrällistä informaatiota. Palveluista muodostuu henkilökohtainen kuva, joka on yhteydessä omakohtaisesti koetun hyvinvoinnin kanssa. Palvelut opitaan tuntemaan arkikokemuksen kautta.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hyvinvointipalveluiden laatua arvioitaessa on pohdittava ja kehitettävä sellaisia mittavälineitä, joiden avulla voidaan vertailla suunniteltuja ja päätettyjä tavoitteita keskenään. Kun nostetaan esille asiakas- ja henkilöstönäkökulmat, saadaan yleiskuva palvelujen järjestämisen tilanteesta.

Vaikuttavuutta arvioitaessa on mietittävä toimintaa pitkähköllä aikavälillä. Esimerkiksi koulutuspalvelujen kohdalla tulisi ottaa huomioon peruskoulusta toisen asteen koulutukseen pääsy, sieltä edelleen korkea-asteen koulutukseen pääsy ja lopulta työelämään sijoittuminen.

 Taloudelliset tekijät aiheuttavat reunaehtoja esimerkiksi yleissivistävien ja ammatillisten koulutuspalvelujen toimintojen laadulliseen ja määrälliseen toteutumiseen. Suunniteltujen ja päätettyjen ratkaisujen vaikutuksia voidaan arvioida kyselytutkimusten avulla ja havaintoihin perustuvan tiedon avulla.

Kehitettäessä yhteiskunnan palvelujärjestelmiä tarkoituksena on edistää kansalaisten hyvinvointia. Rakenneuudistuksia tehtäessä pidetään mielessä, mitä seurausvaikutuksia tehdyillä ratkaisuilla on jatkossa ja tulevaisuudessa.

 

            Vuoden 2020 terveisin

 

          YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

          Suomen tietokirjailija

           http://www.veikkovilmi.fi

           Kuopio

 

 

 

 

 

 

 

veikkovilmi
Keskusta Kuopio

Dosentti, YTT, KT, YTL, KM, HuK: Opetusnäytteet dosentuuria varten Kuopion yliopistossa 2007. Todetun tieteellisen pätevyyden jälkeen asetusten mukainen nimitys sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentuuriin. Itä-Suomen yliopiston dosentti. Yhteiskuntatieteiden tohtorin tutkinto (YTT) Kuopion yliopistossa 1993 ja Kasvatustieteen tohtorin tutkinto (KT) Jyväskylän yliopistossa 2005. Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (YTL), Kasvatustieteiden maisteri (KM), Humanististen tieteiden kandidaatti (HuK), Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti.

Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. Abstract: Secure education. Finnish views on national and municipal priorities of Finland's education services. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Abstract: The satisfaction of Kuopio inhabitants with the services offered by their City in the year 1985. Kuopio University Publications E. Social Sciences 13. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Abstract: Education and educational recruitment. A research about administrative decisions and results based on legislation. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma.
Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 - 53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996. Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128. Esimerkiksi linkin http://www.veikkovilmi.fi kautta julkaisuja.

Kuopion yliopistossa tohtoripromootio 1996 (kutsuttuna 2010) ja Jyväskylän yliopistossa 2009. Tieteellisiä esityksiä kansainvälisissä konferensseissa. Artikkeleiden kirjoittaminen. Suomen tietokirjailija. Oulun yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston alumni. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. Lisäksi muun muassa EUSE-, MAOL-, OSJ-, Tutkiva opettaja -järjestö, Reserviupseeriyhdistys-, MPK-, VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Web address: http://www.veikkovilmi.fi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu