Vuoden 2021 itsenäisyyspäivä lähestyy – Toimintoja muistellaan

Asioiden kohdalla on huomattu, että hyviin, luoviin  ja kannatettaviin toimintoihin on ehditty osallistua.  Yhteiskunnan viestinnässä koronatilanne on puhuttanut yhteiskunnan tärkeässä ja luotettavassa viestinnässä. On katsottu ja seurattu valtakunnallisia paraateja paikan päällä ja televisiosta ja yritetty tunnistaa marsseihin osallistujat, joiden asusteet ovat samanlaiset.      Kirjallisen toiminnan tuloksia on nostettu esille onnittelumielessä.

Itsenäisyyspäivänä muistellaan sodan aikaisten säästyneiden kylien tilannetta, johon oli vaikuttamassa  tiettömät olosuhteet. Ammatin toimen ohella on tehty monia kiinnostavia asioita.                  Aikaa on kulunut esimerkiksi suvun hallussa olleiden rakennusten kunnostamiseen. Kysymys ei ole työleiristä, vaikka useat niin saattavat ajatella harrastusten luonnetta arvioidessaan.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Koronatilanteen helpottuessa tapaamisia on suunniteltu ja vierailuja järjestetty. Juhlapuheissa ja kirjoituksissa on nostettu esille Suomen itsenäisyyspäivän merkitys Euroopan ja maailman poliittisessa tilanteessa ja pohdittu historiallista taustaa.

Kunniakasta oli osallistua 6.12.2017 Valtakunnalliseen itsenäisyysparaatiin, joka järjestettiin Kuopiossa, edellinen kerta oli ollut 6.12.2010. Järjestetyssä tapahtumassa marssin MPK-osastossa. Rissalassa oli oltava aamulla klo 7.00.  Siellä oli  varusteiden saanti, harjoituksia ja ruokailu. Tulimme Kuopioon paraatia varten linja-autolla. Paraatin jälkeen oli paluu Rissalaan ja varusteiden luovutus.

Kuopion Reserviupseerikerhosta on tehty historiateos:

Seppälä, Jarmo @ Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929 – 2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry. Kuopio. Kirjan julkistamistilaisuus oli  Kuopion kaupungintalolla 14.3.2017. Teos on luovutettu tasavallan presidentti Sauli Niinistölle, kun hän ja rouva Jenni Haukio vierailivat Kuopiossa Minna Canthin päivänä.

 

Hyvää Suomen itsenäisyyspäivää 2021.

Terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

Reservin upseeri

Oulun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopiston alumni

Kiuruntie 11  70340 Kuopio

veikkovilmi
Keskusta Kuopio

Dosentti, YTT, KT, YTL, KM, HuK: Opetusnäytteet dosentuuria varten Kuopion yliopistossa 2007. Todetun tieteellisen pätevyyden jälkeen asetusten mukainen nimitys sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentuuriin. Itä-Suomen yliopiston dosentti. Yhteiskuntatieteiden tohtorin tutkinto (YTT) Kuopion yliopistossa 1993 ja Kasvatustieteen tohtorin tutkinto (KT) Jyväskylän yliopistossa 2005. Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (YTL), Kasvatustieteiden maisteri (KM), Humanististen tieteiden kandidaatti (HuK), Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti.

Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. Abstract: Secure education. Finnish views on national and municipal priorities of Finland's education services. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Abstract: The satisfaction of Kuopio inhabitants with the services offered by their City in the year 1985. Kuopio University Publications E. Social Sciences 13. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Abstract: Education and educational recruitment. A research about administrative decisions and results based on legislation. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma.
Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 - 53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996. Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128. Esimerkiksi linkin http://www.veikkovilmi.fi kautta julkaisuja.

Kuopion yliopistossa tohtoripromootio 1996 (kutsuttuna 2010) ja Jyväskylän yliopistossa 2009. Tieteellisiä esityksiä kansainvälisissä konferensseissa. Artikkeleiden kirjoittaminen. Suomen tietokirjailija. Oulun yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston alumni. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. Lisäksi muun muassa EUSE-, MAOL-, OSJ-, Tutkiva opettaja -järjestö, Reserviupseeriyhdistys-, MPK-, VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Web address: http://www.veikkovilmi.fi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu