Metsiemme kasvun hidastuminen alkoi Pohjois-Suomesta

Käymme metsäkiistelyä siitä, että hiilinielut olisivat romahtamassa. Tämän mukaan puuston kasvu olisi hidastumassa. Näin on Luken tilastojen mukaan tapahtumassa, ja erityisesti Pohjois-Suomessa (kuva 1a).

Pohjois-Suomi puski parhaimmillaan (2009-2013) puuta 31,1 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kaudella 2014-2018 se oli 30,6 miljoonaa kuutiota ja kaudella 2019-2021 enää 28,0 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Käännös vähäisempään kasvuun tapahtui Pohjois-Suomessa yhtä inventontikautta aikaisemmin kuin koko Suomessa keskimäärin (kuva 1b). Kansallinen kasvumme oli kaudella 2009-2013 tasolla 106 miljoonaa kuutiota vuodessa, seuraavalla kaudella (2014-2018) vielä hivenen enemmän eli 108 miljonaa kuutiota. Keskimääräinen kasvumme kääntyi laskuun vasta viimeisimmällä inventointikaudella 2019-2021, nyt tasolle 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Mitä Pohjois-Suomen metsänhoidossa on viime vuosina tapahtunut? Antavatko metsäisen Pohjois-Suomen metsänhoidon muutokset vihjeitä siitä, mitä koko Suomen metsille on tapahtumassa?

Metsäntutkimuslaitoksessamme aiemmin vaikuttanut, sittemmin Ruotsiin, Uppsalan yliopistoon siirtynyt professori Gustaf Sirén opetti 1900-luvun puolivälissä, että Pohjois-Suomen metsät olivat silloin kunttaantumassa. Väitöskirjallaan hän osoitti, että kuntta eli maanpäällinen pintakasvillisuus ja sen alla oleva tuore humuskerros, paksuuntuu vuodesta toiseen. Pohjoisten kuusikkojen tulevaisuudelle Gustaf Sirén loi myös erikoisen uhkan käsitteen: itsemurhakuusikko.

Vahvan kuntan seurauksena maaperän tehoisan lämpötilan summa laskee. Se heikentää puun kasvua. Niinhän alhaisemman tehoisan lämpötilan summan (mitataan normaalisti maaperän yläpuolella) tiedetään hidastavan myös esimerkiksi viljojen kasvua ja tuleentumista.

Metsien kuntan poistivat aikaisemmin luonnon omat metsäpalot. Palon jälkeen maaperän humus on ohut, se on pinnaltaan tummaa ja se imee auringon lämmittävää säteilyä. Puiden kasvuolosuhteet paranevat.

Toistuvista metsäpaloista pääsimme kyllä oikeutetusti eroon. Kehitimme kattavat metsäautoteiden verkostot ja etevän metsäpalon torjunnan.

Gustaf Sirén opetti, että metsäpalojen aikakauden mentyä kangasmetsien kuntta on otettava metsänhoidon uudeksi kohteeksi. Kuntta on käännettävä avohakkuiden jälkeen maan alle, auraamalla. Tummapintainen maaperä lämpenee. Istutetut puun taimet lähtevät kunnon kasvuun.

Lämpenemisen myötä maaperän mikrobisto hengittää voimallisemmin ja lähettää puiden lehvästölle hiilidioksidia. Tänään se lasketaan ehkä liian yksipuolisesti vain hiilidioksidin päästöiksi. Mutta hiilidioksidi on itse asiassa kasvikunnan tärkein lannoite. Noin puolet kasvien kuivamassasta on alkuainehiiltä.

Vaikuttava hiilidioksidillä lannoituksen esimerkki ovat kasvihuoneet. Kun hiilidioksidia lisätään kasvihuoneen ilmaan, parantuu tomaatin, kurkun ja salaatin kasvu 20 – 30 prosenttia.

Metsäauraus oli metsien tehokkaimpia hoitotoimiamme 1900-luvun loppupuoliskolla. Auraus sai varsinaisen käytännön tason sysäyksensä 1982, kun eduskunta sääti erillislain Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta. Lapin laki takasi 100-prosenttisen valtion tuen vajaatuottoisten metsien uudistamiseen Lapin läänissä ja Kuusamon kunnassa. Lapin lain rahoittamana uudistettiin kaikkiaan 160000 hehtaaria vajaatuottoisia metsiä vuosina 1983-2002.

Kangasmaiden auraus oli yleisin Lapin lain kannustama maanmuokkausmenetelmä. Sen osuus viljeltyjen kohteiden lukumäärästä oli alueellaan 54 prosenttia. Lapin laki antoi sykäyksen myös koko Suomen metsämaiden muokkaukselle.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen metsäauraus hiipui, maisemasyistä. Tänään metsäauraus on harvinaista. Metsäauroista pääosa on romutettu, muhkeimpia on museoitu.

Metsäaurauksen tilalle on tullut äestys, laikutus ja mätästys. Toki nekin saavat maaperän tummenemaan ja lämpiämään. Mutta teho ei ole enää sama kuin alkuperäisessä aurauksessa. Sitä paitsi Luken tilastot kertovat (kuva 2), että metsänhoidollinen maanmuokkaus ylipäänsä on tämän vuosisadan puolella hidastunut, hieman samaan tahtiin kuin metsiemme kasvu.

Ovatko pohjoiset metsämme kunttaantumassa jälleen? Joko metsänhoidon hienoinen hiipuminen on alkanut vaikuttaa Pohjois-Suomen metsien kasvuun, vaikuttanut osaltaan noin kymmenen vuotta jo kestäneeseen kasvun heikkenemiseen? Tuleeko metsänhoidon hiipuminen jarruttamaan metsiemme kasvua myös tulevaisuudessa, ja vaikuttamaan koko maan tasolla?

Gustaf Sirénin opit ja viime vuosisadan kokemukset ovat valmiina, kun päätämme saada pohjoiset ja muutkin metsämme takaisin kasvuun.

*****

Viite muokkauksen kehittymisestä vuodesta 2001 (luke.fi): Metsänhoidollinen maanmuokkaus 2000-luvulla

Maanmuokkaus Suomen metsissä vuodesta 2001

Lisäviitteitä:

Viite 1: Jalkanen, R. (toim.) 2018: Metsän uudistaminen Pohjois-Suomen erityisolosuhteissa.
https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/542534/Jalkanen,%20R.%20toim.%202018.%20Mets%C3%A4n%20uudistaminen%20Pohjois-Suomen…%20.pdf?sequence=1

Viite 2: Pohjois-Suomen ja koko Suomen metsien kasvu
https://statdb.luke.fi/PxWeb/pxweb/fi/LUKE/LUKE__04%20Metsa__06%20Metsavarat/1.24_Puuston_vuotuinen_kasvu_metsa_ja_kitu.px/table/tableViewLayout2/

Viite 3: kasvihuoneen hiilidioksidilannoitus
https://www.linde-gas.fi/fi/processes_ren/modified_controlled_atmospheres/carbonioxide_fertilization/index.html

Veli Pohjonen
Sitoutumaton Kuusamo

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston agronomi (1972), maatalous-
ja metsätieteiden tohtori (1975) sekä metsänhoitotieteen dosentti (1989). Hän toimi professorina Joensuun yliopistossa 1990-1999. Hän kirjoittaa maa- ja metsätaloudesta, laajemmin biotaloudesta, sekä Suomen että kehitysmaiden näkökulmasta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu