Ministeri jättää tuomitsematta

Eilisen A-Studion kommentointia. Sisäministerin mielestä on tuomittavaa se, mistä oikeusistuin antaa langettavan päätöksen. Kulloinkin istuva tuomari siis saa päättää sisäministerin puolesta mikä on tuomittavaa.

 

Kuitenkin rikosoikeudelliseen prosessiin päätyy asioita melko mielivaltaisesti. Asioita voidaan sopia ja kanteita vetää takaisin. Mutkikkaammissa jutuissa lain soveltaminen ja tulkitseminen on amatöörien ulottumattomissa ja viime kädessä tuomarin käsityskyvyllä ja elämänkatsomuksella on asiaan merkitystä – nykyisin valitettavan usein myös poliittisella mielipiteellä ja siihen ilmiselvästi liittyvillä sidonnaisuuksilla.

 

Jos heittäytyy kelmiksi niin voi olettaa että ministerin on helppo heittäytyä tuomarin selän taa siksi että hän tietää oikeuslaitoksen olevan puheena olevassa asiassa jo valmiiksi hänen kanssaan samaa mieltä. Silloin hänen ulosantinsa ei edusta hänen omaa kantaansa sen enempää kuin mitään ajattelua. Poliitikolle ilman kantoja ja ajatuksia surffaaminen on tietenkin täysin tavanomaista ja minkähän takia moni ei kiirehdi sitä tuomitsemaan.

 

Mitä on tuomittavuus sitten ihan pelkiltään? Laki ja moraali ovat kaksi eri asiaa ja jos henkilö pitää jotain moraalisin perustein huonona eli vääränä, hänen ei ole pakko omaksua tuomitsevaa kantaa: ainahan pelkästään syyttääkin voi. Jostain kumman syystä arkisessa käyttäytymisessämme kumminkin pidämme tuomitsevuutta jotenkin arvostettavampana kuin syyttämistä jota herkästi nimittelemme “syyttelyksi”. Tuomitsevuus ei ole mikään harvojen herkku vaan yhteiskunnan käynnissä pitävä voima, käyttövoima. Tuomitsevuudella on vakaumuksen suoja ja kuten tunnettua vakaumusta pitää kunnioittaa eli pelkkä suvaitseminen ei riitä.

 

Muistaakseni sisäministeri ja hänen puoluetoverinsa ovat yhtenään tuomitsemassa vähän sitä sun tätä ilman tuomarin päätöstä joten ministerin asenteessa voi olla näkevinään ristiriitaa. Lisää ristiriitaa saadaan havainnosta että vihreät ovat tuomitsemassa rasismin mutta ajamassa intersektionalismia, joka on eräänlainen rasismin muoto poimiessaan myös etnisiä ja rodullisia seikkoja ns. positiivisen syrjinnän perusteiksi.

 

Ja koska tämä positiivinen syrjintä maksaa, jossain on vääjäämättömästi intersektion periaattein hahmottuva kenties etninen tai rodullinenkin ryhmä joka vastaavasti päätyy negatiivisen syrjinnän kohteeksi so. maksumieheksi.

 

Mitä tästäkin opimme, ehkä sen ettei ole aineellista tai sosiaalista etua tai “hyvää” joka ei olisi joltakulta toiselta pois.

velipesonen

Olen syntynyt vuonna 1968. Olen insinööri, isä, poika ja muusikko.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu