Energiatavoitteinen puunjalostus tahkoaa tulosta

Joensuun yliopistossa kehitettiin 1992 metsäsektorille energiatavoitteinen puunjalostusohjelma. Ohjelma liittyi silloisen, lisäsähkön tarpeeseen kaavaillun viidennen ydinvoimalan (Olkiluoto kolmosen) vaihtoehtojen laskentaan.

Lisäsähkön tarve oli tullut metsäteollisuudesta, kuumahierteeseen perustuvista uusista paperitehtaista. Niitä suunniteltiin tuottamaan paperia 1900-luvun lopulla vallinneella sanomalehden ja aikakauslehden nousukaudella.

Energiatavoitteisen puunjalostusohjelman vaihtoehto perustui pääosin sellun tuotantoon. Tähän tarvittava energia tuli omista metsistä. Selluteollisuuteen perustuvassa mallissa viidettä ydinvoimalaa ei olisi tarvittu.

Ohjelman ytimessä oli puuvoima. Se on energiaa, mikä on lähtöisin kasvatusmetsistä. Valtaosan puuvoimaa saamme saha- ja selluteollisuudesta. Sähköksi ja lämmöksi muuntuvat kuori, puru, hukkapalat ja sellun kylkiaine ligniini.

Kansakunnan taloudessa mittavat muutokset vievät sukupolven verran. Miten ohjelman tavoitteille kävi?

Metsätaloutemme pääpaaluksi tuli talousmetsien hakkuiden lisääminen 20 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Markkinahakkuut nouskoot 1990-luvun alun tasolta, 44 miljoonasta kuutiosta 64 miljoonaan kuutioon. Vuonna 2017 olimme tasolla 72 miljoonaa kuutiota.

Puunjalostuksen ensimmäinen paalu oli nostaa sahaus silloisesta aallonpohjastaan 5,9 miljoonaa sahakuutiota vuodessa, yli 10 miljoonan kuution. Vuonna 2017 mänty- ja kuusisahatavaramme tuotanto oli yhteensä 12 miljoonaa kuutiota.

Sahaus tuottaa sivuvirtanaan energiaa. Esimerkiksi tuli 1992 valmistunut Kuhmon sahan ja voimalan yhdistelmä. Kuhmon malli oli ensimmäinen keskisuuri sahalaitos, joka alkoi myydä lankun ja laudan lisäksi myös sähköä ja lämpöä. Kuhmon mallia kopioitiin sittemmin muuallakin Suomessa.

Puunjalostuksen toinen paalu oli nostaa sellun tuotanto 1990-luvun alun 4,9 miljoonasta tonnista 7,6 miljoonaan tonniin. Vuonna 2017 olimme tasolla 7,7 miljoonaa tonnia.

Selluteollisuuden malliksi tuli Stora Enson tehdas Enon Uimaharjussa. Tehtaan voimainsinööri Keijo Koivunen esitteli Enossa vierailleille Joensuun metsäylioppilaille ekosellun mallin. Hän laski, että uudella tekniikalla Enon tehdas ei tarvitse ulkopuolista sähköä ollenkaan. Sen sijaan ekosellulla voi päästä sähkön tuotannossa aina 175 prosentin omavaraisuuteen.

Keijo Koivunen siirtyi myöhemmin Joensuun yliopiston tuntiopettajaksi ja jatkoi metsäylioppilaiden kanssa ekosellun laskentaa. Harjoitustöiden merkittävin esimerkki oli Kemijärven ekosellu. Kemijärven alkuperäinen, pienikokoinen sellutehdas ehdotettiin laajennettavaksi kaksinkertaiseksi ja samalla sähkön tuottajaksi Enon tehtaan tavalla.

Kemijärven ekosellu esiteltiin kesän 1994 Vuotos-soudussa. Ekosellulla uusittava sellutehdas olisi tuottanut myyntisähköä noin 40 megawatin teholla. Teho oli samaa suuruusluokkaa kuin Kemijärven pohjoispuolelle silloin kaavaillun Vuotoksen altaan vesivoimalan sähköteho.

Ekosellun malli ja myyntisähkön tuotanto ovat keskeinen osa uuden ajan biotaloutta. Esimerkiksi Äänekosken vuonna 2017 valmistunut biotuotetehdas ylitti Keijo Koivusen ennusteen. Äänekoski tuottaa sähköä 240 prosentin omavaraisuudella.

Kuvio on nyt toteutumassa myös Kemijärvellä. Sen uusi Boreal Bioref tehdas tulee tuottamaan myytävää puusähköä Äänekosken tapaan, saman tason omavaraisuuden prosentilla.  

Etenkin ekosellu käänsi neljännesvuosisadan aikana metsäenergian ajattelumme. Muutos energiatavoitteiseen puunjalostusohjelmaan kannatti. Ohjelma oli menestys. Sen jatkaminen 2020-luvulla on edelleen ajankohtainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu