Metsätalouden monet kestävyydet

Muuan nykysuomeen pesiytyneitä, lähes puhki kuluneita sanapareja on kestävä kehitys. Sanapari on peräisin 1980-luvulta, Norjan pääministeri Gro Harlem Brundtlandilta. Kestävän kehityksen ytimessä on ylisukupolvisuus. Haluamme säilyttää hyvän nykytilan tuleville sukupolville, ja mieluusti vielä parempana.

Kestävä kehitys sisältyi jo 1990-luvulla Suomen kansalliseen metsäohjelmaan. Aloimme puhua metsätalouden ekologisesta ja taloudellisesta kestävyydestä.

Metsätalouden ekologisen kestävyyden tavoitteena on metsän tuottokyvyn ja luonnonarvojen säilyminen sekä metsäympäristön tilan parantaminen. Metsien taloudellisen kestävyyden tavoitteena on kansantalouden kilpailukyvyn ja työllisyyden ylläpitäminen.

Puuston kasvulla mitaten pääsimme metsien kestävyyden tilaan yli sukupolvi sitten, vuonna 1960. Silloin sekä puun kasvu että poistuma olivat keskimäärin 53 miljoonaa kuutiota vuodessa. 2010-luvun metsämme kasvoivat luokkaa 110 ja niistä poistui 80 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Metsien kestävyys huoletti viimeksi 1980-luvulla. Keski-ikäinen metsämiespolvi muistaa silloisen metsäkuolemien pelon. Ympäristön tilan pelättiin huononevan ratkaisevasti, koska Itä-Euroopan maat päästivät ilmaan paljon rikkiä. Se kulkeutui tuulten mukana Suomeen ja tuli metsiimme happosateina.

Uhka hävisi 1990-luvulla, kun entisestä itäblokista tulevat ilmansaasteet vähenivät itäblokin hajottua. Euroopan unioni seuraa nykyään ilman laatua tarkasti, aivan eri tavoin kuin Varsovan liitto.

Nuorin metsämiespolvi ja luonnonharrastajien joukko ovat olleet 1900-luvun loppupuolelta lähtien huolissaan metsien monimuotoisuudesta. Tämäkin uhka on vähenemässä. Tultuamme 2010-luvulle suojeltujen metsiemme pinta-ala oli kolminkertaistunut viimeisten 35 vuoden aikana.

Kestävän kehityksen monimuotoisuus säilyy, kun metsistä on suojeltu Aichin biodiversiteetin sopimuksessa lupaamamme niin sanottu ekologinen marginaali, seitsemäntoista prosenttia. Suomi on jo tällä tiellä. Lisäämme suojelualueita vuosittain. Aichin väljemmän seurannan mukaan (https://www.cbd.int/) olemme suojelleet maastamme jo lähes 15 prosenttia. Tilastokeskuksen tiukemman laskennan mukaan prosentti on tosin vain 11,3 %. Siinä ovat mukana lakisääteiset luonnonsuojelun alueet ja Metsähallituksen erämaa-alueet.

Metsätalouteen kuuluu vielä yksi, vähemmän pohdittu ulottuvuus: eettinen kestävyys. Metsätalouden eettinen kestävyys toteutuu, kun ihmisen teot, pyrkimykset ja arvostukset johtavat metsätalouteen, jonka hyväksyvät myös tulevat sukupolvet.

Takavuosien metsätaloutta pidettiin eettisesti kestämättömänä 1950-luvulla kun Osaran aukot hakattiin ja viljeltiin yksipuolisesti männylle, 1960-luvulla kun koivua vihattiin ja lyötiin maahan tukkipuukokoa myöten, ja 1970-luvulla kun suuria avohakkuualoja aurattiin.

Ilmiöt liittyvät suurmetsätalouteen. Vuosikymmentenkin päästä tarkasteltuna pienipiirteisen, ylisukupolvisuutta tavoittelevan perhemetsätalouden eettinen kestävyys on sen sijaan ollut vankkumaton.

Metsätaloutemme eettisen kestävyyden rapistumista on analysoinut väitöskirjassaan Lauri Vaara. Hän osoitti 2000-luvun alussa, että perhetilojen mahdollisuudet omaan työhön metsässä hiipuivat 1960-luvun lopulta lähtien. Perhemetsien hankintamyyntien muuntuminen yksipuolisiksi pystymyynneiksi on yksi eettisen kestämättömyyden mittareita. Toteutettu kansallinen metsäpolitiikka ei onnistunut säilyttämään perhemetsissämme ihmisläheistä työtä.

Metsätalouden kestävyyden monet puolet tarvitaan, kun uuden biotalouden aikakausi viriää yhä vahvemmaksi maassamme.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu