Hiilidioksidin päästöjä huokailtu kohta puoli vuosisataa

YK:n ympäristöjärjestö UNEP julkaisi marraskuussa vuotuisen ilmastoraporttinsa. Se oli hiilidioksidin päästöjen jatkuvan nousun osalta karua luettavaa (kuva, a-osa).

YK:n asialistalle ilmakehän hiilidioksidin nousu, sitä seuraava ilmaston lämpeneminen ja maapallon fossiilisten polttoaineiden päästöt, pääsivät vuonna 1970. Aiheen esitteli pääsihteeri U Thant, silloisessa ympäristöraportissa.

Seuraavan avauksen teki yllättäen Suomi. Suurlähettiläämme Pekka Malinen ehdotti vuonna 1981 Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:lle, että se "ottaisi ohjelmaansa tutkimuksen hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta maan ilmakehään, jotta tarvittaviin muutostoimenpiteisiin voitaisiin ajoissa ryhtyä".

Suomen avaus oli etunojassa. Meni vuosia ennen kuin kansainväliset kokoukset suostuivat kirjaamaan asian pöytäkirjaan asti. Vasta Genevessä 1990 kahdeksantoista ympäristömyönteistä YK-maata julisti: "Hiilidioksidin päästöjen kasvu on saatava joko pysähtymään tai päästöt on saatava putoamaan".

Rio de Janeiro 1992 oli seuraava merkkipaalu. Rion kokous antoi Geneven julistukselle aikataulun ja numeroissa mitattavan tavoitteen. Vertailun vuosi olkoon 1990. Ensimmäinen katsastusvuosi olkoon 2000. Hiilidioksidin vuotuinen päästö ilmakehään palautukoon vuoden 1990 tasoon. Mukaan lähti 37 YK:n valtiota.

Japanin Kiotossa pidettiin merkittävä kokous vuonna 1997. Kioton pöytäkirja paloitteli aiemman Rion tavoitteen eri maille niin, että keskimääräiseen 1990 tasoon pystyttäisiin palaamaan. Esimerkiksi Euroopan unioni lupasi alentaa hiilidioksidin päästöjään kahdeksalla prosentilla.

Riossa sovittu takaraja oli vain liian lähellä. Siksi hiilidioksidin katsastus lykättiin vuoteen 2012. Eri maille haluttiin jättää riittävästi aikaa toimia.

2000-luvun alussa maailman tiedemiehet olivat oppineet mittaamaan ja arvioimaan hiilidioksidin virtoja metsissä, ihmisasutuksilla, kaupungeissa, teollisuudessa ja kokonaisten valtioiden tasolla. Tiesimme mitkä maat tai maaryhmät päästävät hiilidioksidia eniten. Tärkein on kuusikko: Kiina, USA, EU, Intia, Venäjä ja Japani. Yhdessä kuusikko päästää hiilidioksidia taivaalle enemmän kuin loput noin 170 YK:n maata.

Jo vuoden 2012 katsastus antoi karun todistuksen (kuva, b-osa). Hiilidioksidin kuusikosta päästöjään olivat pystyneet Kioton tavoitteiden mukaan pudottamaan vain EU ja Venäjä. Kiina oli nelinkertaistanut päästönsä. Intia oli kaksinkertaistanut päästönsä. USA ja Japani olivat nostaneet päästöjään muutamalla prosentilla.

Vuoden 2015 Pariisin ilmastokokouksen tärkein tavoite oli saada hiilidioksidin mahtimaat sopimaan yhdessä jostakin, vaikkapa vain ylimalkaisesta lämpötilan nousun pysäyttämisestä. Ja siinä Pariisin kokous onnistui. Mahtimaat sopivat ensimmäisen kerran jotain yhdessä. Muut YK-maat ymmärsivät tulla perässä, vaikka vähemmistönä vinkuen.

Suurimmalle päästäjälle Kiinalle oli tärkeää, että se sitoutuu allekirjoituksellaan vain lämpötilan nousun pysäyttämiseen. Kiina halusi edelleen päättää itse menetelmistä, millä se yrittää vähentää hiilidioksidin päästöjään.

Vuoden 2018 UNEP-raportissa kuusikon maiden päästötilanne on pääosiltaan entinen. Suuret päästäjät Kiina ja Intia jatkavat entisellä nousun tiellä. 2010-luvulla hiilidioksidin päästöjään ovat onnistunet hivenen vähentämään EU sekä – yllätys, yllätys – USA.  Venäjän ja Japanin päästöt ovat aika lailla vakiotasollaan.

Ilmakehän hiilidioksidin nousua on huokailtu jo puoli vuosisataa. Hiilidioksidiajan lyhyt historia opettaa, että koko maapalloa koskettavat ympäristöpäätökset vaativat vähintään sukupolven mittaisen valmistelun. Toisen sukupolven verran kestää myös ennen kuin näemme päätösten vaikutukset ympäristössämme. Meidän on elettävä ilmaston muutoksen kanssa vielä vuosia, ellei seuraavat puoli vuosisataa.

 

UNEP Lähde:

http://wedocs.unep.org/bitstream/handle/20.500.11822/26895/EGR2018_FullR…

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu