Energiapuuviljelmät – tulevaisuuden maataloutta

Kannukseen kesällä 1979 perustetulla Metsäntutkimuslaitoksen Energiametsäkoeasemalla pidettiin ensimmäinen vuotuinen yleisötilaisuus 15.4.1980. Tilaisuuden raportointi hoidettiin vielä Muhoksen tutkimusaseman kautta (viite 1). Pidin tilaisuudessa tilaisuudessa alustuksen otsikolla ”Energiapuuviljelmät – tulevaisuuden metsätaloutta” (viite 2). Nyt, 40 vuoden kuluttua, tulee mieleen että alustuksen otsikoksi olisi sittenkin tainnut sopia ”Energiapuuviljelmät – tulevaisuuden maataloutta” (viite 3).

*****

Veli Pohjonen     /     15.4.1980

ENERGIAPUUVILJELMÄT – TULEVAISUUDEN METSÄTALOUTTA 

1970-luvun alussa maamme metsäteollisuus näytti ajautuvan raaka-ainepulaan. Sen torjumiseksi ruvettiin tutkimaan nopeakasvuisten, meillä ennen viljelemättömien pajujen ja poppeleiden kasvatusta lyhyellä kiertoajalla mutta mahdollisimman voimallisin menetelmin.

Kasvualusta täysmuokattiin ja lannoitettiin. Sekä taimien istutus että sadonkorjuu suunniteltiin suoritettavaksi konein. Sato silputtaisiin leikkuupuimurin tapaisella niittokoneella hakkeeksi. Teoriassa kaikki kiertoajat yhdestä noin 20 vuoteen ovat mahdollisia. Metsikön uusi sato kasvaa kantovesoina.

Ensimmäiset metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kenttäkokeet perustettiin keväällä 1973 Maatalouden tutkimuskeskuksen Peräpohjolan koeasemalle, Rovaniemen Apukkaan. Heti näistä kokeista saatiin lupaavia tuloksia. Muokatulla saraturvepellolla tiheässä kasvanut, lannoitettu, Tanskasta saatu pajujaloste tuotti jo viljelykesänään suuremman kuiva-ainesadon kuin koeaseman viljelyksillä kasvanut säilörehun nurmi.

Metsäteollisuuden raaka-ainepula kuivui 1970-luvun puolivälin lamakauteen, mutta lyhytkiertoviljelykokeista keksittiin uusi mahdollisuus; nopeasti kasvava paju sitoo nopeasti auringon energiaa. Nopeakasvuisten lehtipuiden viljelyä ruvettiin kehittämään energian tuotantoon.

Energiapajut ja niiden satomahdollisuudet

Lupaavimmat energiaviIjelyyn soveltuvat kasvilajit on löydetty pajun suvusta (Salicaceae). Useimmat kokeillut, satoisiksi havaitut pajut ovat vanhoja koripajuja, joita viljeltiin maassamme 1900-luvun alkupuolella. Koripajuille on ominaista nopea alkukehitys ja taipumus runsaaseen vesomiseen leikkuun jälkeen.

Eniten koeviljelty energiapaju on jo ensimmäisissä lyhytkiertoviljelyn kenttäkokeissa mukana ollut vesipaju (Salix gmelinii ”Aquatica Gigantea”). Se on todennäköisesti luonnossa itsestään syntynyt risteymä, jota on tuotu maahamme koristepensaaksi Tanskasta ja Unkarista 1950- ja 1960-luvuilla.

Talvenkestävyydeltään vesipajua parempi energiapaju on löydetty Oulusta. Sillä ei ole vielä suomalaista nimeä, mutta sen oletetaan olevan raidan ja tavallisen koripajun risteymä (Salix caprea x Salix viminalis = Salix x dasyclados).

Mielenkiintoisia, ilmastoomme karaistuneita energiapajuja ovat eräät siperialaista alkuperää olevat lajit. Näistä jokipaju (Salix triandra) on kulkeutunut maahamme luonnollisia teitä jääkauden jälkeen. Nykyään se kasvaa harvinaisuutena muun muassa Limingan lahdella sekä Kemi- ja Tornio-jokien suistoissa.

Maamme metsäntutkijat ovat tuoneet mukanaan Siperian matkoiltaan myös pari lupaavan karaistunutta, mutta nopeakasvuista energiapajulajia.

Energiapajut ja niiden viljely voidaan jakaa kahteen ryhmään sen mukaan, talvehtiiko pajun maanpäällinen verso vai ei. Mikäli verso ei kestä talven pakkasia, mutta juuret kuitenkin säilyvät lumen alla, pajukkoa kasvatetaan yhden vuoden kierrolla. Kasvusto korjataan syksyisin, ja uusi sato kasvaa seuraavana keväänä kantovesoina.

Tehokkain energian sidonta ja suurimmat vuotuiset kuiva-ainesadot on saatu juuri yksivuotisella kierrolla. Riittävän tiheällä, vähintään 30 versoa neliömetrillä kasvavalla, vuosittain leikattavalla energiapajukolla päästään 10 – 20 tonnin vuotuiseen kuiva-ainesatoon.

Energiapajun viljelyketju

Kasvaakseen tehokkaasti energiaviljelmä vaatii hyvässä kasvukunnossa olevan maan. Perusparannusten, kuten ojituksen, kalkituksen, ja ylipäänsä kasvualustan tavoitteena on taso, joka kelpaisi vaikkapa perunalle.

Energiapajukko viljellään riviviljelynä pistokkaista 45 – 65 cm:n rivein, 20 – 50 cm:n välein, pajulajikkeesta riippuen. Viljelmää lannoitetaan heinänurmen intensiteetillä ja hoidetaan rikkakasvien torjumiseksi esimerkiksi juurikasharalla.

Pistokkaat juurtuvat ensimmäisenä kesänä. Vesat ovat syksyllä metrin – puolentoista mittaisia. Ne leikataan syksyllä viiden senttimetrin kantoon lisävesomisen vauhdittamiseksi.

Varsinainen energian sidonta alkaa toisena keväänä. Kasvua vauhditetaan lannoituksella. Kantovesat alkavat venyä rukiin vauhdilla. Parhaina keskikesän päivinä pituuskasvu etenee 2,5 mm:n nopeudella tunnissa. Nopeakasvuisimmat energiapajut eivät lopeta pituuskasvuaan ennen syys-lokakuun vaihteen pakkasia. Kasvusto on nyt yli kolmen metrin mittainen; pisimmät vesat venyivät kesän 1979 kokeissa yli kolmen ja puolen metrin.

Kasvatus jatkuu pajulajista riippuen joko yhden tai useamman (ehkä 3-5) vuoden kierrolla. Monivuotisessa viljelyssä kasvatustiheyden tulisi kuitenkin olla väljempi.

Energiapajun ilmasto- ja maaperävaatimukset

Energiaviljelmän perustamisen kriittinen vaihe on pistokkaiden juurtuminen. Maaperän tulee olla riittävän kostea; märkyydestäkään ei ole silloin pelkoa. Juurtuminen onnistuu parhaiten turvemailla. Kivennäismailla tarvitaan kastelu, mikäli viljelmä sijaitsee maamme kevätkuivuuden vyöhykkeellä (Etelä- ja Länsi-Suomen rannikkoseuduilla).

Paju kasvaa luonnostaankin kosteilla paikoilla: vesien varsilla, suopeltojen ojanpientareilla ja ravinteisillä soilla. Laajimmat luonnonvaraiset pajukkomme lienevät Pohjanlahden rannikolla, Limingan korkeudella. Mahdollisesti parhaat energiaviljelyyn soveltuvat alueet sijoittuvat samalle vyöhykkeelle. Ensisijaisia viljelyalueita olisivat Keski- ja Pohjois-Suomen turveperäiset maat, Perämeren rannikkoalueet sekä kivennäismaista Savon ja Kainuun hikevät hiedat.

Energiapuun tuottavuus ja huokeus avainkysymyksiä

Energiapuuviljelmillä tähdätään 1990-luvulle ja sen jälkeiseen aikaan, vaiheeseen jossa pienpuun tehostettu korjuu ja vesasyntyisten luonnonmetsien kasvatus jo säästävät oman osansa tuontienergiaa. Pajututkimuksessa on kaksi avainkohtaa. Voidaanko ensiksikin jo nyt satoisasta villipajusta jalostaa vielä tuottoisampia lajikkeita niin kuin on onnistuttu muillakin viljelyskasveilla? Energiapajun jalostus on maassamme juuri alkanut.

Toinen avainkysymys on tehokkaan viljelytekniikan kehittäminen. Biopolttoainetta on tuotettava viljelmillä puoleen hintaan tai kolmannekseen siitä mitä saman raaka-aineen, paju- tai koivuhakkeen keräily luonnosta tulisi maksamaan. Tasaisilla mailla, viljely-, hoito- ja korjuutoimia koneistamalla tähän on mahdollista päästä.

Milloin energiapuuviljelmiä käytäntöön?

Useat viljelijät ja yhteisöt maassamme olisivat jo valmiit aloittamaan energiapajun viljelyn käytännön mittakaavassa. Jalostetun viljelymateriaalin puute on kuitenkin rajannut maan kaikkien viljelmien kokonaisalan vielä muutaman hehtaarin tasolle. Energiaviljelyn alkuvaiheessa tarvitaan pistokkaiden tehokas lisäys; viljely käynnistynee pistokasviljelynä.

Vastikään mietintönsä jättänyt energiametsätoimikunta ehdottaa, että energiaviljelmiä perustettaisiin vuoteen 2000 mennessä koko maahan 550 000 hehtaaria, siis runsaat 25 000 hehtaaria vuodessa. Tavoite on vaativa; voimavaroja tarvitaan runsaasti sen saavuttamiseksi.

Veli Pohjonen

Viite 1 (koko tiedonanto): jukuri.luke.fi/handle/10024/523272

Viite 2 (vain alustus): http://pohjonen.org/veli/vprefs/1980/1980%2004%2015%20Energiapuuviljelmat%20tulevaisuuden%20metsataloutta%20978-951-40-0496-5.pdf

Viite 3 (Puheenvuoro 5.3.2020):

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu