Etiopian nousu metsämaaksi

Etiopia teki kesällä 2019 erään maailmanennätyksen metsäalalla. Maassa istutettiin yhden päivän (29.7.2019) aikana yhteensä 350 miljoonaa puun tainta. Edellinen ennätys oli Intialla 49,3 miljoonaa tainta päivässä vuodelta 2016.

Miten maailman köyhimpiin kuuluva kehitysmaa pystyy tällaiseen ilmastoponnistukseen? Kyseessä ei ole pelkästään poliittisten johtajien ja kehitysavun toimijoiden tempaus. Pääosan puun taimista istuttivat paikalliset pienviljelijät. Kyseessä on Afrikan onnistunein maauudistus. Se kannusti pienviljelijät puiden istutukseen.

Metsätalous on ollut Etiopiassa kestämätöntä satoja, jopa tuhansia vuosia. Metsien häviäminen, maaperää suojaavien puiden poistuminen on ollut turmiollista myös maataloudelle. Eroosio, maaperän ravinteiden ja humuksen huuhtouma on köyhdyttänyt etenkin viljamaita.

Eroosio on huuhtonut Etiopian metsämaata Siniseen Niiliin. Se on osaltaan rikastuttanut Niilin alajuoksua. Se selittää Egyptin vaurautta historiallisina aikoina. Niilin alajuoksulle ja suistoon huuhtoutuneista sedimenteistä 96 prosenttia on peräisin Etiopian ylänköjen metsämaasta. Kaikesta Niiliin päätyneestä sadevedestä 90 prosenttia on satanut Etiopian ekosysteemeihin.

Vaikka sadeolosuhteet Etiopian ylänkömailla ovat hyvät metsien kannalta (vettä sataa 1200 – 1500 mm/v), luontaisia metsiä ei siellä enää kasva. Etiopian ylänkömaat ovat olleet laajalti metsättömiä jo 1600-luvun alusta lähtien. Lähivuosisadalla metsien osuus maapinta-alasta on ollut alle 15 prosenttia. 1900-luvun lopussa osuus oli pudonnut yhteen prosenttiin.

Ainoat jäljellä olevat, aidot luonnonmetsät löytyvät tänään eri puolilta maata koptikirkkojen ympäristöstä. Kirkkometsiä on noin 35 000 kappaletta. Metsän pinta-ala kirkon ympärillä on haarukassa 1,6 – 100 hehtaaria.

Keisarivallan aikana maanomistus oli joko feodaalista tai ”torpparioikeuden” tapaista hallintaoikeutta eli usufruct-järjestelmää. Etelä-Etiopiassa laajat alueet olivat feodaalisia, maat omisti tyypillisesti keisarin palkitsemat sotilaat (upseerit, landlords). Alueella asuvat pienviljelijät olivat eräällä tapaa ”maaorjia”.

Pohjois-Etiopiassa tyypillisempi oli usufruct-järjestelmä. Usufruct-maat olivat virallisesti valtionmaita, mutta niillä asustavilla pienviljelijöillä oli alueeseen näkymätön hallintaoikeus (ei maakirjoja). He saivat asua tietyllä alueella pysyvästi ja viljellä maata, ellei mitään poikkeavaa tapahtunut.

Feodaalinen järjestelmä ja usufruct-järjestelmä eivät kumpikaan kannustaneet alueella asuvia hoitamaan luonnonmetsiä eikä etenkään istuttamaan uusia puita. Järjestelmän yhdistelmä jatkui satoja vuosia, aina vuoteen 1974. Silloin viimeinen keisari Haile Selassie syöstiin vallasta. Vallan otti sotilaskomitea, nimeltään Derg (= ”neuvosto”).

Derg omaksui 2-3 vuodessa kommunistisen maa- ja metsätalouden opin. Etiopian hallitsijaksi oli noussut upseeri Mengistu Haile Mariam. Hän kutsui avukseen ja ohjeiden antajakseen silloisen Neuvostoliiton.

Vallankumouksen vaiheessaan Derg’illä oli näyttävänä poliittisena iskulauseena ”Maa kuuluu kyntäjälle”. Ensimmäistä kertaa Etiopian historiassa se herätti toivoa maan pienviljelijöissä. Derg’in maauudistus 1975 eteni vielä tähän suuntaan. Se poisti ”maaorjuuden” muodollisesti ja asetti pienviljelijät viemään aatetta eteenpäin.

Derg’in alkuperäisen iskulauseen lupaus ei kuitenkaan toteutunut. Kaikki maa sosialisoitiin. Pienviljelijöille ei annettu minkäänlaisia takeita, että hän voi pitää sen maalohkon millä hän asuu. Maakirjan tyyppisiä omistus- tai hallintaoikeuksia ei Derg’in aikana tunnettu.

Metsien hävitys jatkui. Metsänviljelyyn, puuntaimien istuttamiseen ei ollut kannustinta.

Derg pysyi vallassa vuoteen 1991. Uuden vallankumouksen teki Etiopian demokraattinen kansanrintama (EPRDF). Se osoittautui pian aatteiltaan lähes yhtä sosialistiseksi kuin Derg. Kansanrintamaa johti Meles Zenawi vuoteen 2012.

Pääministeri Meles Zenawi vastusti etenkin suurmaanomistusta. Vielä vuoden 2004 vuosikertomuksessaan Etiopian parlamentille hän julisti, että ”Etiopian maa-alueiden yksityistäminen tapahtuu ainoastaan kansanrintaman kuolleen ruumiin yli”.

Uuden kansanrintaman hallitessa maauudistus kuitenkin käynnistyi, aluksi hitaasti, pienviljelijöiden tiheään asuttamissa pohjoisissa Tigrayn ja Amharan maakunnissa. Vuonna maauudistuksen kokeilu vauhdittui, kun ruotsalaiset (SIDA) ja amerikkalaiset (USAID) alkoivat tukea sitä kehitysapuna.

Merkittävän myönnytyksen teki pääministeri Meles Zenawi vuonna 2006. Hän kutsui perulaisen taloustieteilijä Hernando de Soton vieraakseen. de Soto on kuuluisa maanomistuksen tieteellisistä ja ylipäänsä kapitalismin teorioistaan. Meles Zenawi ja de Soto pitivät neljän tunnin iltapäiväistunnon, ja tämä vahvisti Etiopiaan uuden maanomistuksen järjestelmän.

Järjestelmässä kukin pienviljelijä saa asumansa maalohkon pysyvään hallintaan. Pysyvyys taataan maakirjalla (”lainhuudatustodistus”). Maakirja takaa kartan ja naapuriluettelon kera, että kyseinen tila säilyy samalla perheellä sukupolvesta toiseen.

Viljelijä voi vuokrata maansa, mutta hän ei saa myydä sitä. Myyntikielto tarkoittaa käytännössä, että maalohko ei voi olla vakuutena normaalin pankin lainoille. Jos maalohkolla ei ollut toimintaa viimeiseen kahteen vuoteen, valtiolla on oikeus lunastaa lohko.

Vaikka Etiopian maaomistus jäi kansainväliseen tasoon verrattuna rajalliseksi, se oli riittävä kannustamaan pienviljelijää istuttamaan puita. Viljelijä oli varma, että hän saa tai hänen perillisensä saavat kaataa ja myydä puun, jonka viljelijä oli itse istuttanut. Aikaisemmassa järjestelmässä kaikki puut omisti valtio, ja periaatteessa jokaisen puun hakkaamiseen tarvittiin kaatolupa. Käytännössä puita hakattiin luvatta, mutta uusia puita ei istutettu.

Maauudistus näkyi Etiopian metsätaloudessa kolmella tapaa. Vuodesta 2004 taimituotanto alkoi kasvaa lähes räjähdyksenomaisesti. Pääoman taimia tuottivat viljelijät itse. Taimitarhan perustivat sellaiset viljelijät jotka sattuivat asumaan ympärivuotisen joen rannalla tai jos heillä oli kaivoistaan varma vedensaanti kuivan kauden yli.

Toiseksi, pienviljelijät ottivat johtavan osan metsänviljelyssä. Sosialistisen vallan aikana metsää oli istutettu lähinnä valtion toimesta, useimmiten kehitysavun hankkeina. Jo vuonna 2009 Etiopiassa oli viljelymetsiä yhteensä 0,972 miljoonaa hehtaaria. Pelkästään Amharan pienviljelijöiden asuttamassa osavaltiossa heillä oli metsää 0,639 miljoonaa hehtaaria (65 prosenttia kaikista istutusmetsistä).

Kolmanneksi, Etiopia alkoi nousta kansainvälisessä metsänistutuksen tilastoinnissa. YK:n laskelman mukaan vuonna 2011 Etiopiassa istutettiin koko vuoden aikana 1,6 miljardia tainta. Se oli kolmanneksi eniten maailmassa, Kiinan (2,8 miljardia) ja Intian (2,1 miljardia tainta) jälkeen.

Ja vuoden 2019 Etiopian päiväkohtainen maailmanennätys, 350 miljoonaa istutettua tainta, on osa tätä kehitystä. Pääosan puun taimista istuttivat paikalliset pienviljelijät, omalla maalleen mihin heillä oli maauudistuksen maakirja.

Metsänviljelyn ja ylipäänsä puuntaimien istuttamisen merkitys kasvaa ilmastokamppailun kiihtyessä. Etiopian esimerkki osoittaa, että kiinnostusta ilmastometsien istuttamiseen voi löytyä myös Afrikan maista. Muiden Afrikan maiden kannattaisi ottaa oppia Etiopian onnistuneesta maauudistuksesta.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu