Kiertotalouden juurilla tarvitaan vielä tutkimusta ja kehitystä

Kiertotalouden opin kehitimme 1900-luvun loppupuolella. Oppi on energian virtaa, uusiutuvia luonnonvaroja, niiden jalostusta ja aineiden kiertoa.

Ympäristöongelmien ratkaisuna ei olekaan teollisuudesta luopuminen, vaan sellainen ekoteollisuus joka perustuu suljettujen kiertojen teknologiaan. Ympäristöajattelu kääntyy ylösalaisin. Kiertotalous tekee jätteestäkin myyntitavaraa. Opista käytettiin myös varhaista nimeä ”vihreyden teollistaminen”.

1990-luvulla pisimmällä oli uuden sukupolven sahateollisuus. Edelläkävijä oli Kuhmon malli. Se yhdisti paikallistasolla kestävän metsänhoidon, sahapuun, sähkön ja kaukolämmön.

Sahalle sisään virtaa raaka-ainetta tukkipuuna. Sahalta ulos virtaa lankkua ja lautaa niin kotimaan rakennukseen kuin ulkomaan vientiin. Sahauksesta jää yli kuorta, purua ja losoa. Losot haketetaan. Hyvälaatuinen hake myydään naapurin sellutehtaalle.

Kuori, puru ja huonolaatuinen hake poltetaan sahan voimalassa sähköksi ja lämmöksi. Osan syntyvää energiaa saha käyttää itse. Ylimääräinen sähkö myydään sähköverkkoon ja lämmin vesi kaukolämpöverkkoon.

Sahauksen ja voimantuotannon jälkeen tukkipuusta on enää jäljellä voimalan tuhka. Kiertotaloudelle sekin on tuote. Tuhka rakeistetaan ja levitetään lannoitteena suoperäisiin kasvatusmetsiin.

Sahateollisuuteen verrattuna selluteollisuus on ajautunut kiertotalouden kriisiin. Kiertotaloushan haluaa kierrättää kaikkia alkuaineita, myös vetyä ja happea, vetenä. Mikään uusista sellutehtaan hankkeistamme ei tavoittele tätä. Kaikki hankkeet hakevat jätevedelleen päästölupia, järveen tai mereen.

Viimeisin esimerkki on Kuopioon jo vuosikausia suunniteltu maailman suurin, Finnpulp sellutehdas. Viime joulukuussa se kaatui Kallaveteen laskettavan jäteveden haittoihin.

2010-luvulla kiertotalouden haasteista keskeisiksi nousivat jätevesien mukanaan jokiin ja järviin kuljettamat ainekset. Niihin kuuluu hyötyaineita (kuten typpi ja fosfori), haitta-aineita (humus ja sulfaatit), raskasmetalleja (kuten kadmium) ja hieman erikoisemmat jätevesien lääkejäämät.

Emme osaa vieläkään kestävästi sulkea ainesten kiertoja, emmekä muuntaa vesikierron haittoja hyödyiksi. Esimerkkejä ovat selluteollisuuden lisäksi Talvivaaran kaivos, biokaasulaitokset ja jäteveden puhdistamot.

2020-luvulla kiertotalouden riippakiveksi on nousemassa ydinvoima. Sen tuottamia radioaktiivisia jätteitä emme osaa maapallolla kierrättää alkuunkaan. Ihmiselle vaarallinen säteilyjäte on muurattava peruskallioon 200’000 vuodeksi.

Viimeksi kiertotalouden riippakivi tuli esille Euroopan unionissa joulukuussa, kun parlamentaarikot joutuivat energiatalouden keskusteluissaan pohtimaan, voiko ydinvoiman nimetä ekoleimalla. Ekoleimattu energian tuotanto voisi saada omaa EU-tukeaan. Enemmistö parlamentaarikkoja päätyi kuitenkin kantaan, että kierrätysongelmansa vuoksi ydinvoimaa ei käytännössä voi luokitella kestävän ekologiseksi tukikohteeksi.

Kiertotalouden kannalta ydinjätteelle olisi vain yksi maailmanlaajuinen ratkaisu. Ydinjäte pitäisi lähettää nykyraketeilla radioaktiivisuuden kehtoon, aurinkoon.

Tutkimusta, kehitystä ja työtä kiertotalouden juurilla todella vielä tarvitaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu