Kotimaisuudesta tuli turpeesta luopumisen tuska

Polttoturpeen nykyinen kausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme 1960- ja 1970-luvun taitteessa halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Saimme enimmillään yli 60 prosenttia kaikesta energiastamme ulkomaisesta raakaöljystä. Pääosa öljyä tuli silloisesta Neuvostoliitosta.

Kylmän sodan kaudella asetelma alkoi askarruttaa maamme huoltovarmuudesta vastanneita poliitikkoja. Mistä saamme lämpömme, jos maailmanpolitiikassa ajaudutaan todelliseen kriisiin. Niinpä eduskunta antoi alaiselleen, Valtion Polttoainekeskukselle (VAPO) tehtäväksi käynnistää uudelleen sodan jälkeen hiipunut kotimaisen polttoturpeen tuotanto.

Määrällisesti polttoturpeen noston tavoitteeksi tuli 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 1973 Jom Kippurin sodan ja syntyneen öljykriisin jälkeen lukema nostettiin 20 miljoonaan kuutioon. Tämä lukema saavutettiin vuonna 1994. Saimme silloin turpeesta seitsemän prosenttia koko energiastamme.

Kotimaisuuden ja huoltovarmuuden tavoite saavutettiin 15 vuodessa. Ilmastosyistä olemme nyt luopumassa turpeesta suunnilleen samassa ajanjaksossa.

Kansantalouden kannalta turpeen kotimaisuus oli täydellinen. Ulkomaista tuontiturvetta ei voimaloissamme palanut. Turpeen tuontia tuskin edes kaavailtiin Euroopan toisesta ainoasta turvemaasta, Irlannista. Neuvostoliitto olisi teoriassa voinut tunkea meille turvetta maidemme välisessä tavaranvaihtosopimuksessa. Onneksi turvetalous ei ollut siellä kehittynyt. Eihän öljynaapurillamme ollut tarvetta kehittää omaa energian huoltovarmuuttaan turpeen suuntaan.

Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina voimme yksinkertaistaa, että ulkomainen energia rahoitetaan aina ulkomaan velalla.

Nyt kun turpeen korvaaminen muilla energian lajeilla alkaa, ulkomailta tuotavan energian määrä väistämättä nousee.

Kun korvaamme turvevoiman tuulivoimalla, ulkomailta tuotavan varmuussähkön määrä kasvaa. Tuulisähkön ja tuontisähkön kilowattituntien määrät ovat jo vuosia nousseet samaa rataa.

Kun korvaamme polttoturpeen puuhakkeella tai puupelletillä, niitä tuotaneen välittömästi Venäjältä ja Baltian maista. Puupellettiä laivataan Eurooppaan tänään myös USA:sta ja Kanadasta.

Kun korvaamme turvevoiman ydinvoimalla, tuontia tarvitaan. Ydinvoiman kotimaisuushan on samaa luokkaa kuin banaanin. Tuote ostetaan ulkomailta ja vain kypsytetään kotimaassa.

Polttoturpeen luontaisin korvaaja lämmön ja sähkön voimaloissamme on energiahake. Kotimaisen energiahakkeen lisäkorjuun ja ylipäänsä tuotannon varmistaminen odottaa nyt päättäjiltämme vähintään samantapaista sitoutumista kuin parikymmentä vuotta sitten, kun lisäydinvoiman varmistamiseksi kasattiin ”risupaketti”.

Kotimaisuudesta tuli yllättäen turpeesta luopumisen tuska. Tuskin kukaan haluaa taloutemme historian myöhemmin kertovan, että mitä nopeammin kotimaisesta turpeesta luovuttiin, sitä nopeammin kasvoi ulkomaan velka.

Veli Pohjonen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu