Maa- ja metsätalouden hiilivirroista

Alkuaine hiili (C) on ilmastolaskentojen keskeisin aines. Hiili voi esiintyä monella tapaa, esimerkiksi ilmakehässä hiilidioksidina, puissa selluloosana, tai maassa osana humusta ja turvetta. Erilaisia ilmastotoimia on helpompi verrata keskenään, kun laskennat tehdään suoraan alkuainehiilenä. Meitä kiinnostaa esimerkiksi, kuinka monta miljoonaa tonnia metsissämme on hiiltä, tai kuinka monta kiloa hiiltä vapautuu nykymuokatulta kivennäismaan pellolta vuodessa.

Kansallisella tasolla tärkein hiilen varasto on metsissämme. Se on myös hiilen varastoistamme parhaiten ja ajan saatossa pisimpään mitattu. Myöhemmin akateemikoksi edennyt metsätieteilijä Yrjö Ilvessalo käynnisti valtakunnan metsien inventoinnit (VMI) vuonna 1921. VMI-laskennat on nyt toistettu 12 kertaa.

VMI-laskennassa metsistämme mitataan tilastotieteellisellä otannalla, Hangosta Utsjoelle ulottuvilla linjoilla, puiden kiintokuutiometrien määrä. Viimeisimmässä, VMI 12 -laskennassa (jakso 2014-2018) puustomme kokonaismääräksi saatiin 2475 miljoonaa kiintokuutiota (viite 1).

VMI-laskennoissa 11 ja 12 määritettiin, edelleen tilastotieteellisellä otannalla, kuinka paljon kuivaa biomassaa metsissämme on, kun puiden runkojen lisäksi mukaan lasketaan myös oksat neulasineen ja lehvästöineen sekä juuret. Tiedämme lisäksi, että kaikesta kasvien luomasta (kuivasta) biomassasta aika tarkkaan puolet on alkuainehiiltä. Kun yhdistää nämä metsien ulottuvuudet, valtakunnan metsien inventoinneista voi laskea puustomme hiilivaraston määrän ja sen muutokset viimeisen 100 vuoden aikana (Kuva).

Kuvan lukusarja viittaa tilastotieteellisesti merkittävimmin toisen asteen regressiokäyrään (kuvassa selitysaste R2 = 98 prosenttia). Regressiokäyrä kertoo, että metsistämme lähti ensin hiilen päästövirta (laskennallisesti vuoteen 1939 asti). Regressiokäyrä kertoo myös, että pääosan sadan vuoden kautta metsiimme on päätynyt hiilen nieluvirta.

Regressiokäyrästä voi edelleen laskea hiilen nieluvirran suuruuden vuotta kohti. Kasvukauden 2020 aikana metsiimme päätyy laskennallisesti 10,6 miljoonaa tonnia hiiltä. Kun sen jakaa metsähehtaariemme kokonaismäärällä 26,2 miljoonaa hehtaaria, Suomen metsien keskimääräiseksi hiilen nieluvirraksi tulee 403 kiloa alkuainehiiltä hehtaarille vuodessa.

Lukema on keskiarvo koko Suomen metsille, Hangosta Utsjoelle. Kun pääosa metsiämme on yksityismetsiä, joko maatilojen metsäpalstoja tai etäomistajien metsälöitä, lukemaa voi käyttää viitearvona myös metsätilojen, myös aitojen maatilojen metsien hiilen nieluvirralle.

Maatilat ovat viime aikoina olleet ilmastokritiikin kohteena peltoviljelyn mahdollisesti aiheuttaman hiilen päästövirran vuoksi. Ilmastotieteen kannalta on harmillista, että maataloustieteiden piirissä ei ollut 100 vuotta sitten Yrjö Ilvessalon kaltaista tutkijaa, joka olisi käynnistänyt peltojen maaperälle vastaavat pitkäaikaiset mittaussarjat. Luonnonvarakeskuksen (Luke) lyhyemmät mittaussarjat antava silti jo viitearvoja.

Etenkin yksipuolisen viljan viljelyn sekä jokavuotisen kynnön ja tehoäestyksen tiedetään kuluttavan maaperän humusta. Samalla maaperän hiili lähtee ilmakehään.

Peltojen pintamaan humuksesta, alkuainehiilen määrästä ja sen muutoksista Lukella on käynnissä ns. Valse -tutkimus (viite 2). Sen viitearvo kivennäismaan peltojemme hiilen päästövirralle on 220 kiloa alkuainehiiltä hehtaarilta vuodessa.

Turvemaan pelloille viitelukemat ovat aivan toista luokkaa, joskin arvot ovat vielä kivennäismaan arvoja epävarmemmat. Yksipuolisessa viljanviljelyssä turvepellon arvioidaan päästävän hiiltä ilmakehään 7900 kg C/ha/v. Turvepellon nurmiviljelyssä vastaava lukema on 5700 kg C/ha/v.

Maa- ja metsätiloilla hiilen virtojen suuruusluokkia voi jo vertailla toisiinsa. Maatiloillamme oli vuonna 2015 peltoa keskimäärin 42,3 hehtaaria. Jos kyseessä olisi vain kivennäispeltojen tila, se tarvitsisi hiilen päästövirran tasapainottamiseen metsää noin 23 hehtaaria. Tämä ehto toteutuu. Koko Suomessa metsätilojen keskikoko on luokkaa 30 hehtaaria; aktiivisilla maatiloilla keskikoko on arvattavasti suurempi.

Jos kyseessä olisi vain suopeltojen nurmiviljelyä harjoittava karjatila, metsää tarvittaisiin vastaavasti noin 600 hehtaaria. Näin mittava suopeltojen hiilidioksidin päästöjen tasapainottaminen toteutunee vain harvoilla Keski- ja Pohjois-Suomen maatiloilla.

Maatilojen suopellot ovat todellinen haaste ilmastokamppailulle. Tarvitsemme lisää tutkimusta, etenkin suomaiden Keski- ja Pohjois-Suomeen. Entistä tarkempia, uuden sukupolven mittausmenetelmiä hiilen (hiilidioksidin) päästövirtojen seurantaan on jo kehitetty.

Eri viljelykasvien lajeja ja niiden viljelymenetelmiä tulisi verrata hiilen virtojen kannalta. Myös peltometsäviljelyn menetelmät olisi kokeiltava.

Suomi tarvitsee tulevina vuosikymmeninä joka tapauksessa lisää peltoa, ruokaturvan ja huoltovarmuuden ylläpitämiseen. Jos emme kykene ratkaisemaan turvemaan peltojen hiiliongelmaa, uusien peltojen raivaus siirtyy entisaikojen tapaan kivennäismaan metsiin. Suoperäisten maiden Suomessa lienee luontevampaa, että meillä olisi jatkossakin suo, kuokka ja Jussi.

viite 1: http://statdb.luke.fi/PXWeb/pxweb/fi/LUKE/LUKE__04%20Metsa__06%20Metsavarat/1.16_Puuston_tilavuus_metsa_ja_kitumaalla_pu.px/?rxid=92ad390b-19bb-4d92-ace0-1bb0d5684d51

viite 2 : https://stat.luke.fi/indikaattori/hiilen-m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4-peltomaassa

lisää metsiemme hiilen nieluvaraston ja hiilivirtojemme laskennasta linkissä

https://carbonhusbandry.blogspot.com/

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu