Männyn versosurma käynnisti Itä-Lapin ilmastotutkimuksen

Kesä 2020 on ollut Koillismaan ja Itä-Lapin luonnossa ja niiden ilmastossa monin tavoin poikkeuksellinen. Ennätyksellisen lumitalven jälkeen lumet lähtivät vauhdilla. Lumen lähdön jälkeen seurasi pitkä, suhteellisen lämmin poutakausi aina Juhannuksen tienoille asti. Sen jälkeen kiusaannuttiin poikkeuksellinen runsaasta sääskivyörystä. Seuraavaksi riemastuttiin poikkeuksellisen hyvästä hillasadosta.

Metsänkasvattajat huolestuivat, kun Koillismaan ja muuallakin Pohjois-Suomen nuorissa mäntymetsissä alkoi näkyä jo heinäkuussa poikkeuksellisen paljon ruskettumista (kuva). Kyseessä ei ole männyn normaali vanhentuneiden neulasten pudotus vaan sienitauti nimeltään versosurma (Gremmeniella abietina). Versosurma on sienitautina metsissämme alati läsnä, mutta se aiheuttaa kuvassa näkyviä vaurioita verraten harvoin, vain yli kymmenen, tai yli parinkymmenen vuoden välein.

Kuva: Versosurmaa (Gremmeniella abietina) nuoressa viljelymännikössä Kuusamossa. Kuva 31.7.2020.

Versosurma iskee useimmiten liian tiheänä kasvavaan viljelymännikköön. Versosurmaa voi ennakkoon ehkäistä tehokkaalla taimikonhoidolla ja varhaisella, riittävästi puita poistavalla ensiharvennuksella.

Kuvan tyyppisessä tapauksessakin pääosa nuoria mäntyjä toipunee versosurman hyökkäyksestä, jos se tapahtuu vain yhden kesän aikana. Männyn kasvua tietysti menetetään vähintään yhden vuoden verran.

Versosurma liittyy Pohjois-Suomen ilmastotutkimukseen erikoisella tapaa. 1980-luvun lopussa Itä-Lapissa oli vuoden 2020 tapainen versosurman hyökkäys. Näyttävimmät vauriot olivat Sallan kunnassa sijaitsevan Rikkilehdon alueen männikössä.

Elimme 1980-luvulla happosateiden uhkan aikaa. Rikkilehdon ruskistuneesta männiköstä levisi huhu, että kyseessä on itärajan takaa tullut happosade. Aluksi luultiin, että tuhojen aiheuttajana olisivat Sallan lähellä sijainneiden Neuvostoliiton Kuolan alueen metallisulatoiden päästöt.

Sallan kunnassa, Värriön luonnonpuistossa sijaitsee yksi Helsingin yliopiston alueellisia tutkimusasemia. Värriön tutkimusaseman perusti 1967 nuori riistabiologian dosentti Erkki Pulliainen. Hän toimi sittemmin aseman sivutoimisena johtajana Oulun yliopiston professuurinsa ja viimeksi kansanedustajakautensa aikoina, aina eläköitymiseensä saakka.

Värriön tutkimusasema oli tavanomaisten budjettisäästöjen, leikkausten ja lopettamisuhan alla 1980-luvulla. Kun Erkki Pulliainen sai tiedon Rikkilehdon männiköiden metsävaurioista, ja kun samoihin aikoihin velloi kohu happosateista ja metsien harsuuntumisesta niin Keski-Euroopassa kuin Suomessakin, hän päätti käynnistää Värriössä ilmastotutkimuksen.

Pulliainen otti eduskunnasta yhteyttä Värriön johtokunnan puheenjohtaja professori Pertti Hariin, ja ehdotti että Hari valmistelee pikaisesti budjetin itärajamme ilmakehän rikkidioksidin pitoisuuden seuraamiseksi. Pulliainen lupasi hoitaa rahoituksen eduskunnan lisäbudjetista. Näin myös tapahtui.

Värriön tutkimusasemalla käynnistyi 1991 eräs pitkäaikaisimpia ilmaston seurantatutkimuksiamme, hankkeena Smear I. Rikkidioksidin ohessa alkoi muun muassa ilmakehän hiilidioksidin seuranta sekä mäntymetsien tuottamien pienhiukkasten seuranta. Professori Harin jälkeen Värriön Smear-tutkimusta on vetänyt akateemikko Markku Kulmala.

Kuvan tapainen männyn versosurma käynnisti jo kansainvälisesti merkittäväksi nousseen Itä-Lapin ilmastotutkimuksen. Värriön erämainen tutkimusasema jatkaa merkittävää toimintaansa.

Alkuperäinen kysymys ratkesi verraten pian: Itä-Lappiin saapuvista venäläisistä happosateista ei tarvitse olla huolissaan. Sen sijaan tuleviin männyn kotimaisen versosurman hyökkäyksiin on syytä Pohjois-Suomessa varautua ennakoivalla, hyvällä metsänhoidolla.

***

Lisää happosateiden ja metsiemme harsuuntumisen uhkasta 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu