Pellot ja metsät – tuotantotaloudesta tukiaistalouteen

Maa- ja metsätaloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Jo vuosisata, tai vuosisatoja sitten viljelijän tavoite oli kasvattaa peltohehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua. Viimeisen sadan vuoden aikana hän oppi samoin tehokkaasti kasvattamaan metsähehtaarillaan myyntiin tukkia, sellupuuta ja energiapuuta.

Tuotantotalous perustui tehokkuuteen, innovaatioihin ja niiden luomiin keksintöihin. Kaikissa länsimaissa, osassa itämaitakin, pienyrittäjyys syntyi tuotantotalouden tiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin, kaupunkeihin ja lopulta suurkaupunkeihin.

Tukiaistalous eli tukitalous syntyi maatalouteen Amerikassa 1930-luvun lamavuosina. Merkittävin päätös lienee ollut presidentti Franklin D. Rooseveltin 1933 antama maatalouden tukiasetus (Agricultural Adjustment Act). Se käynnisti viljelijöiden avustuksen ja sen ohessa säätelyn vuotuisella hehtaarimaksulla.

Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Mittava tukitalous alkoi 1962 Euroopan unionin rahallisena mahtiosana. Esimerkiksi vuonna 1985 EU:n budjetista 73 prosenttia oli maataloustukia.

Myös Suomi alkoi kehittää omaa tukiaismaatalouttaan sotien jälkeen. Mittavasti kytkeydyimme tukimaatalouteen kuitenkin vasta 1995 alkaneella EU-kaudella.

Suomi kehitti sotien jälkeen myös tukimetsätaloutta, yksityisille metsätiloille. 1900-luvun jälkipuoliskolla tunsimme tuet metsänparannuksen avustuksina ja metsänparannuslainoina. 2000-luvun puolella tunnemme ne KeMeRa-tukina (Kehittyvän Metsätalouden Rahoituksena).

Vuoden 1995 ja myöhemmissä EU-neuvotteluissa olemme onnistuneet säilyttämään metsämme kansallisena tuotantotalouden osana. EU-tukea suomalaisen metsätilan keskihehtaarille ei ole haluttu.

Euroopan unionin tukimaatalouden opin mukaisesti maatilojen pellot voivat tuottaa ainoastaan ruokaa ja rehua. Vain niiltä pelloilta voi kuitata hehtaaritukea. Poikkeuksena tukimaatalous voi maksaa sopiville pelloille ympäristötukea tai luonnonhaittakorvausta, vaikka ne pellot eivät varsinaisesti tuota mitään satoa.

Esimerkiksi energiaa pelloilta tai uudemman ajattelun hiiliviljely eivät, ainakaan vielä, kuulu EU:n tukimaatalouden oppiin.

EU:n tukilinjauksen merkitystä suomalaisen riviviljelijän tasolla kuvaa hehtaarien, satomäärien ja hintojen kolmikko. Vuonna 2019 Suomen maatilat kuittasivat tukia kaikkiaan noin 1750 miljoonaa euroa. Kun peltojemme pinta-alaa on 2,23 miljoonaa hehtaaria, hehtaarituki oli keskimäärin 785 euroa hehtaarille vuodessa.

Vehnän viljelyn keskisato 2019 koko maassa oli 4,56 tonnia hehtaarilta. Kun sen myi tuottajahintaan 178 euroa tonnilta, hehtaarilta sai 814 euroa. Hehtaarituen lisäten vehnän viljelyn koko bruttotulo oli 1599 euroa hehtaarilla vuodessa.

Vastaavasti keskimäärin pohjoisempana viljellyn ohran 2019 keskisato koko maassa oli 4,25 tonnia hehtaarilta. Kun sen myi tuottajahintaan 193 euroa tonnilta, hehtaarilta sai 819 euroa. Hehtaarituen lisäten ohran viljelyn koko bruttotulo oli 1604 euroa hehtaarille vuodessa.

EU:n tukiaistalouden nyrkkisääntö on tämän mukaan (ainakin Suomelle): puolet peltohehtaarin bruttotulosta on tuotteen myyntiä, puolet on hehtaaritukea.

Jos EU olisi hyväksynyt peltohakkeen energiaviljelyn maatiloillaan, tukitalouden kuvio on seuraava. Esimerkiksi etelärannikon energiatilan viljelijä olisi tuottanut vuosittain voimaloille peltohaketta. Sitä olisi voinut tulla, Fortumin 1983-1993 koetulosten, mukaan myyntiin keskimäärin 28,3 kiintokuutiota vuodessa hehtaarille.

Metsähakkeen vuoden 2019 keskihinta oli 22,8 euroa kuutiometriltä. Näin peltohakkeen tuotantotalouden myyntitulo olisi ollut 645 euroa vuodessa hehtaarilta. Jos siihen olisi saanut lisäksi peltojen tukitalouden hehtaarituen (785 euroa), kokonaistulo olisi noussut 1430 euroon vuodessa hehtaarilta.

Energiaviljelyn vuotuinen bruttotulo olisi ollut lähes samalla tasolla kuin vehnän ja ohran bruttotulo. EU:n tukiaistalouden nyrkkisääntö olisi tässäkin toteutunut.

Vuosituen puuttuminen pysäytti energiaviljelyn EU-kaudellamme. Esimerkki siitä on muun muassa Energiatila -hankkeen kariutuminen vuonna 1995 (linkki).

Miten tuotantotalouden ja tukiaistalouden suhde kehittyi kansallisilla metsätiloillamme? Luonnonvarakeskuksen tuoreimpien tilastointien mukaan meillä oli 408 000 metsätilaa vuonna 2016. Niiden metsämaan kokonaispinta-ala oli 10,6 miljoonaa hehtaaria. Yksityismetsätalouden bruttotulo (kantorahatulo) vuonna 2018 oli 2325 miljoonaa euroa. Metsätilan keskihehtaaria kohti se oli 220 euroa vuodessa.

Kansallista Kemera -tukea vuonna 2018 metsätiloille maksettiin 49,1 miljoonaa euroa. Metsätilan hehtaaria kohti se oli keskimäärin 4,65 euroa vuodessa. Näin metsätilan keskimääräinen hehtaarin bruttotulo oli noin 225 euroa vuodessa (metsähehtaarille). Siitä on tuotantotaloutta 98 prosenttia ja tukiaistaloutta 2 prosenttia. Metsätaloutemme on säilyttänyt vahvan tuotantotalouden aseman.

Euroopan unionin tukiaistaloudella on maatalouden kehittymistä hidastava vaikutus. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, innovaatioina ja niiden luomina keksintöinä ei maatiloillamme enää kukoista samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin. Sen sijaan puhumme yhä useammin maatilojemme ahdingosta.

Metsätilojen tuotantotaloudessa, ja yksityismetsätaloudessa ylipäänsä tehokkuus etenee. Innovaatioita syntyy ja keksintöjä etenee käytäntöön suhteellisesti enemmän. Ja metsätilojemme ahdinko on käsitteenä lähes tuntematon.

Joko neljännesvuosisadan kestänyt EU:n tukiaistaloutemme olisi kehittämisen tarpeessa?

VELI POHJONEN

linkki: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/velipohjonen/maatilat-ovat-tuottaneet-bioenergiaa-ennenkin/

Päälähde: https://statdb.luke.fi/PXWeb/pxweb/fi/LUKE/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu