Suo pursuaa vientimahdollisuuksia

”Suopursu kukkii, rahkasammal aava rannaton” on sodanjälkeisiä klassikkotangojamme (mm. Taisto Tammen esittämänä). Lienevätkö nuo sanat olleet mielessä professori Viljo Puustjärvellä vuonna 1955, kun hän käynnisti kasvihuoneessaan merkittävän koesarjan. Hän halusi parantaa peltoperäistä kasvihuonemultaa lisäämällä siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviedyt kokeet yllättivät. Ei riittänyt että turpeen lisäys nosti satoja. Parhaimman sadon antoi seos, josta multa jätettiin tykkänään pois, joka oli pelkkää turvetta.

Tänään kasvuturve on käytännön testit läpäissyt, nykyaikaisen puutarha- ja kasvihuonetalouden tärkein kasvualusta.

Puustjärven turpeen ominaisuudet tulevat rahkasammaleen soluista. Kuoltuaan solu pysyy huokoisena. Se imee vettä ja ravinteita pienen pesusienen tapaan. Rahkasolukko säilyttää silti viljelykasvien juurten vaatiman ilmavuuden.

Nostokelpoista kasvuturvetta on kaikkialla maassamme, missä rahkasammal kasvaa. Kysynnän kasvaessa rahkasammalta voi viljellä lisää. Syvempien kerrosten polttoturpeeseen verrattuna pintakerrosten kasvuturve on paljon uusiutuvampi luonnonvara.

Kasvuturve voisi kehittyä vientituotteena. Sitä ostetaan maailmalla nyt 40 miljoonaa kuutiota vuodessa. Se on luokkaa kaksi kertaa enemmän kuin Suomen koko polttoturpeen tuotanto huippuvuosinaan.

Ymmärsimme kasvuturpeen vientimahdollisuudet jo varhain. Vuonna 1977 maamme toiseksi suurimman turveyhtiön, Turveruukki Oy:n  perustaja Sakari Pekki ehdotti Rantsilassa vierailleelle ulkoministeri Keijo Korhoselle, että kasvuturve liitettäisiin osaksi Afrikkaan antamaamme kehitysapua.

Ensimmäiseksi yhteistyömaaksi Pekki esitti eroosiosta, kuivuudesta ja humusvajeesta kärsivää Sudania. Saharan reunoilla, Sahelin vyöhykkeellä oli silloin käynnissä aavikoitumisen pysäyttämisohjelma. Siihen tarvittiin elinvoimaisia metsäpuiden pottitaimia. Kasvuturpeella taimituotantoa olisi voinut tehostaa.

Kasvuturpeen ei katsottu kuitenkaan täyttävän kestävän kehitysavun ehtoja. Sakari Pekin jättämä kirjallinen ehdotus hautautui ulkoministeriön kehitysavun osaston arkistoihin.

Kasvuturpeen vienti silti käynnistyi, länsimaihin. Suomalaisen kasvuturpeen osuus kansainvälisistä markkinoista oli jo 1980-luvun alkupuolella kaksi prosenttia. Vientinousu notkahti 1990-luvulla, kun Baltian maat itsenäistyivät ja täyttivät vuosiksi maailman markkinat halvalla turpeellaan. EU-aikana markkinatilanne on tasaantunut.

Silti kasvuturve on meillä tänään vaiettu vientituote. Vientiä Suomesta ei edes tilastoida tarkasti; tilastokeskus raportoi vain poltto- ja kasvuturpeen yhteismäärän.

Alavetelin talousajattelija, kappalainen Antti Chydenius opetti meille jo 1700-luvun lopussa tervaesimerkillään, että kansakunnan vauraus syntyy vasta viennistä. Myös suo pursuaa Chydeniuksen opin vientimahdollisuuksia. Emme ole osanneet niitä hyödyntää.

Turvetalouden voisi kääntää nyt ylösalaisin. Sen päätuotteeksi tulisi ottaa kasvuturve, ja päätavoitteeksi tulisi ottaa jalostetun kasvuturpeen vienti. Työpaikkoja syntyisi maaseudulle ja vientiyrityksiin.

Kasvuturpeen tuotanto tulisi sertifioida sopusoinnussa kansallisen soiden suojeluohjelman kanssa. Sen jälkeen kasvuturpeen voisi markkinoida ulkomaisille puutarhoille suomalaisena ympäristöturpeena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu