Ennen rakennettiin kaupunkeja, nykyään vaihdetaan sukupuolia. #viheruskonto

Tässä blogissa kerron Ylivieskan ja Suomen kunnianhimon katoamisesta. Minne kunnianhimoimme on kadonnut?

Olemme raiskanneet oman taloutemme valtavalla velalla. Ylivieskalla sitä on yli 121,3 miljoonaa 2020 tilinpäätöksen mukaan. Suomella on yli 120 Miljardia velkaa.

Olemme pilaamassa suhteemme Venäjään, sillä olimme mukana EUn pakoitteissa, vaikka Venäjä on suurin rajanaapurimme. Kaupankäyntiä kannattaisi harjoittaa Norjaan, Ruotsiin, Venäjälle ja Viroon. Eikä köyhiin Etelä-Euroopan maihin, ellemme sitten itse tahdo olla köyhiä.

1960-luvulla suomalaiset rakensi sodan jälkeistä vaurautta, teollisuutta, liiketoimintaa, isoja taloja ja ruokaa. Silloin oli vielä kunnianhimoa jäljellä.

Suomen historiassa rakennettiin Suomen linna, Turun linna, Olavinlinna, Kajaanin linna ja vaikka mitä kunnianhimoista. Ahvenanmaallakin on linna. Olemme kuninkaallista verta, siis melko selvästi.

Kunnianhimomme nykypäivänä on selvästikin kadonnut. Se on kadonnut sukupuolileikkimiseen, arvopohjaan ja viheruskontoon.

Tulevat vuosikymmenet on kansallisen uudelleenheräämisen aikaa. Otamme takaisin sekä Ylivieskan, että puolueena koko Suomen ja otamme myös takaisin kadonneen kunnianhimomme, kansallismielisyytemme ja Ylpeytemme. Vaurastumme uudestaan sekä unohdamme maailman halaamiseen – Suomi ei yksin palloa pelasta! Lisäksi tämä kansa heittää ensi vaaleissa hallituksestamme ulos turhat apupuolueet.

Kirjoittanut: Venni Härkönen perussuomalaiset Ylivieska

+5

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu