AY-pomoilla mopo keulii nyt pahasti.

Viime kevään vaalitulos ja siitä seurannut hallituksen kokoonpano näyttävät nyt aina vain vaivaavan suomalaista ammattiyhdistysliikettä, tuota SDP:n puskutraktoriosastoa. Kansahan äänesti väärin, tietenkin, ainakin ammattiliittojen liituraitapukumiesten mielestä. Kiukuttelu tuntuu jatkuvan ja kierrokset näköjään kovenevat ohenevien jäsenlistojen myötä. Demokraattisten vaalien kautta muodostettua hallitusta vastustetaan jo tavalla, mikä henkii kohta demarien paatosta tammikuussa 1918. Tuolloin puolueneuvosto kokoontui käsittelemään ”vallan valtaamiskysymystä”. Nyt Suomi halutaan pysäyttää lakoilla seurauksista piittaamatta. Ay-pomon palkka silti tulee tilille, oli käskyläiset määrätty lakkoon tai ei.

Paljon on toistettu, että Suomessa ei ole ollut talouskasvua käytännössä 15 vuoteen riippumatta siitä, mitkä puolueet milloinkin ovat täyttäneet mustien Audien nahkaisia takapenkkejä. Maamme on jo pitkään velkaantunut huolestuttavasti ja nyt joka kahdeksas euro menoista (ministeri Arto Satosen mukaan) on lainaa. Kun useat hallitukset peränjälkeen epäonnistuivat velkaantumisen hillitsemisessä, näytti Sanna Marinin hallitus tyhjentävän pajatson kokonaan. Vastaavaa velkaannuttamista hallituskauden aikana saa hakea historiasta. Hyvä kysymys on, näkyikö se suomalaisen, töissä käyvän ja veroja maksavan ihmisen elintasossa. No, ei näkynyt – itse asiassa päinvastoin. Jonnekin ne 40 miljardia euroa se kuuluisa viisikko työnsi. Tuntui kuin katselisi taikurin esitystä, jossa pallot vain katoavat kädestä eikä kukaan tiedä minne. Erona kuitenkin se, että se taikuri ”löytää” ne pallot taskustaan. Edellisen hallituksen miljardit vain katosivat. Ne eivät löytyneet – eivätkä löydy – suomalaisten ihmisten taskuista.

Julkisen sektorin menot ovat olleet tuloja suuremman vuodesta 2009 lähtien. Tämä siis tarkoittaa, että velaksi eletään koko ajan. Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen jopa laski hieman vuosina 2016 – 2019, mutta sitten aloitti SDP-vetoinen hallitus ja velkaa otettiin niin, että jälkipolvia – niitä velkojen maksajia – tulee hirvittämään. Maassa, jossa kokonaisveroaste jo ennestään on rapsakkaa tasoa, tarjoaa punavihreä eliitti nyt lääkkeeksi veronkorotuksia.

Kun nyt hallitus koittaa hakea talouskasvua ja korjata tilannetta, ryhtyvät ammattiyhdistysliikkeen liituraitapukumiehet heittämään kapuloita rattaisiin. Nyt halutaan nostaa profiilia ja aletaan politikoimaan. Ikään kuin Suomen hallituksen pitäisi kysyä demokraattisen järjestelmän ulkopuolelta lupaa tarvittavia uudistuksia tehtäessä. Voimakkaalta mainonnalta ei voi välttyä ja tuntuu, että vanhasta luokkataisteluopista on pyyhitty pölyt ja tarvittavia uudistuksia vastustetaan vaikka pysäyttämällä koko maa. Tämä pysäytys ei kuitenkaan sotke itse ay-johtajien verokalenterisijoitusta.

Työelämän sääntöjä on kuitenkin nyt vihdon uudistettava – pitivät ammattiyhdistysliikkeen  pukumiehet ajatuksesta tai ei.  Globaalissa taloudessa ei pärjätä vanhoilla, paikalleen jämähtäneillä rakennelmilla. Suomi ei ole enää mikään erillinen, suljettu saareke, jossa ongelmat korjataan säännöllisillä devalvaatioilla. Meidän on pärjättävä kansainvälisessä kilpailussa ja Suomi on saatava maaksi, jossa kannattaa investoida yritystoimintaan ja tuotantoon. Tarvitsemme nyt vihdoin viennin kautta tulevaa talouskasvua. Tämä vaatii myös työelämän sääntöjen ajan tasalle saattamista.

Suomalainen demokraattinen päätöksenteko on loppujen lopuksi melko yksinkertaista, loogista ja oikeudenmukaista. Vapaiden vaalien kautta muodostunut hallitus tekee lakiehdotuksia ja demokraattisesti valittu eduskunta joko hyväksyy tai hylkää ne. Tämä olisi ay-johtajien hyvä ymmärtää. He eivät ole osa lainsäädäntökoneistoa, vaikka kuinka vallanhimo koukuttaisikin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu