Hallituksemme ykkösideologi otti taas kantaa.

Suomen hallituksen selvästikin johtava ideologi, ministeri Maria Ohisalo otti kantaa viime viikonloppuna 90-luvun alun talouslamaan ja vertaili sen hoitamista suhteessa nykyiseen hallituksen velkakiimaan.

Hän kertoi aloittaneensa koulunkäynnin vuonna 1992 tilanteen Suomessa ollessa juuri karkaamasta käsistä. Ministerimme omaksi onnekseen oli juuri tuolloin pieni koululainen ja siinä mielessä irti Suomen talouden konkurssiin johtavasta tiestä ja tilanteesta. Koulussa sai edelleen ruokaa päivällä ja opettajat opettivat lapsukaisia. Toisenlainen tilanne oli turvallisen koulun ulkopuolella.

Työttömyysaste Suomessa lähenteli jo 20 prosenttia ja bruttokansantuote oli vapaassa pudotuksessa. Suomi ei ihan aikuisten oikeasti tuntunut saavan mistään velkarahaa taloutensa pyörittämiseen ja köyhimmän kansanosan elättämiseen. Tätä on tänä päivänä vaikeaa ymmärtää, ellei laman seurauksia itse joutunut kokemaan, eikä siitä ole malttanut edes jälkikäteen lukea mistään. Tilanne oli vakava. Raha nimittäin oli oikeasti loppumassa Suomen valtiolta sekä suomalaisilta.

Toisin kuin ministeri Ohisalo pienenä koulutyttönä, olin itse polviani myöten mukana tuossa suossa. Asunto- ja opintolainat painoivat päälle. Kolme lasta kotona huollettavana. Maria-tyttö koulun ruokalassa saattoi kenties samaan aikaan nyrpistää nenäänsä, kun ruokana oli siskonmakkarakeittoa, eikä oman halun mukaista vatsan täytettä. Samaan aikaan minä etsin perheelleni ruokakaupan tarjoustuotteita ja kirosin rahan vähyyttä. Maksalaatikkoa sai usein halvalla siitä lähikaupasta.

Nuorena esimiehenä sanoin talouden laman takia irti ihmisiä ja myös lomautusneuvottelut tulivat rutiineiksi.  Monta yötä kului valvoessa ja asioiden oikeudenmukaisuutta miettiessä. Ajatuksissa pyörivät niin irtisanottujen kohtalo kuin myös se, miten oma perhe selviää itsekin ollessani lomautettuna. Raha oli oikeasti ns. tiukalla. Aatteen palolla tai ideologiakommenteilla ei silloin mennä eteenpäin.

Mielestäni Maria Ohisalon on aivan turhaa ja jopa provosoivaa vertailla 90-luvun alun lamaa ja nykyistä tilannetta. Nykyinen hallitus ottaa ja ennen kaikkea saa velkaa mielin määrin kaikkeen ideologiahumppaan. Kaiken lisäksi lainattua (!) rahaa nyt annetaan EU:n kautta miljarditolkulla muille maille epäterveen infran ylläpitoon ja jopa muiden maiden kansalaisten tuloverojen laskuun. Oikeasti. Tätä puolustellaan tärkeydellä olla osana EU:n yhteisöä ja pelotellaan Suomen erottamisella Euroopan Unionista, ellemme kiltisti maksa. Samaan aikaan esimerkiksi suomalaisten, lisäarvoa tuottavien työpaikkojen syntymiseen ei investoida, päinvastoin.

Ennen näkemättömän velanoton myötä on Suomen hallitus työntämässä rahaa mitä erilaisimpiin ja ennen kaikkea vähemmän tärkeisiin ideologiaprojekteihin. Aivan pahaa tekee näin vierestä seurata. Missään ei säästetä. Rahaa tulee – kuten eräs hallituspuolueen poliitikko taannoin eduskunnassa tanssahdellen toisteli. Innostuksissaan kai sekoitti verbit ”tulla” ja ”mennä” – tai sitten ei vain ymmärtänyt yhtälöä?

Joskus tuntuu, että ei maan taloutta voi näin huonosti johtaa. Sitten taas herää todellisuuteen – kyllä voi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu