Jauhopölyn laskeuduttua.

Kun viime kuussa media ja some täyttyivät pääministerimme huuruisesta bilettämisestä äärimmilleen, ajattelin olla kommentoimatta yhtään mitään. En oikeastaan ollut mitenkään yllättynyt. Lisäksi, niin vannoutuneiden opetuslasten kuin pääministerin eroa huutavienkin metelöinnin sekaan oli turha heittää mitään mielipidettä. Tarinaa tuli muutenkin ”joka tuutista”. Marinin kannattajien taktiikka oli tavanomainen rummutus eli vähättely, asian vierestä kinaaminen, sukupuolittaminen sekä whataboutismi. Jälkimmäinen meni niinkin pitkälle, että jopa Kekkonen perässähiihtäjineen mainittiin. Ei siis mitään uutta örveltämisestä kiinni jääneen poliitikon aikaansaamassa puolustusvyörytyksessä.

En itse ole pitänyt Sanna Marinia millään muotoa pätevänä pääministerinä alunperinkään. Hän on tullut kyseiseen tehtävään sattuman kautta Antti Rinteen kompuroitua vanhan ammattiyhdistyssympatiansa vuoksi. Marinilta mielestäni puuttuu sekä substanssiosaaminen että johtajalta vaadittava kyky hallita kokonaisuuksia muuttuvassa toimintaympäristössä. Johtamiseen tarvitaan rationaalista älyä, tunneälyä sekä elämänkokemuksen tuomaa käsityskykyä inhimillisestä elämästä sen useilta laidoilta.

Sitten hyvä ja oikeutettu kysymys on, että miksi olen tätä mieltä. Hänen toimenpiteitään ja esiintymisiään nyt koko hallituskauden seuranneena olen tullut tähän tulokseen. Hänen taktiikkansa on korvata osaamispuutetta hyökkäävällä käytöksellä ja kommentoinnilla. Toinen selkeä toimintapiirre on vetäytyä vaikkapa vapaalle silloin kun tilanne on liian hektinen. Myös seura, missä pääministeri liikkuu ja jota kutsuu peräti ystävikseen ei ainakaan mediassa ja somessa olevien viitteiden mukaan ole pääministeri-instituutiota vahvistavaa. Asiat ovat yleensä niin, miten ne näyttävätkin olevan.

Pääministerimme on muutamaankin otteeseen todennut, että mitään työtehtäviä ei ole jäänyt hoitamatta. On varmasti eri näkemyksiä siitä, onko näin ja ennen kaikkea – miten ne ovat tulleet hoidetuksi. Ei puututa nyt kuitenkaan tässä kohtaa siihen. Johtajuus ei nimittäin ole sarja työtehtäviä, jotka pitää hoitaa jollain lailla virka-aikana. Tätä ei nykyinen pääministerimme ole ymmärtänyt ja toisaalta, miksi olisikaan. Johtajuus on oman toiminnan kautta esimerkkinä toimimista, turvallisuuden ja toimintaedellytysten antamista johtamaansa yhteisöön, arvojen luomista ja ennen kaikkea suunnan näyttämistä tulokselliseen toimintaan. Johtaja on se, jonka harkintakykyyn muiden pitää voida luottaa oli tilanne miten vaikea tahansa. Mitään tällaista ei Sannalla minun mielestäni ole.

Johtajuuden voi saada vahingossa, olosuhteiden seurauksena. Niin kävi nykyisen pääministerin tapauksessa. Sen ei olisi tarvinnut tarkoittaa sitä, etteikö hän olisi voinut kasvaa edes kohtuulliseksi johtajaksi. Nyt mielestäni tuo kasvuprosessi on jopa mennyt väärään suuntaan.

Sanotaan, että johtajuus ja varsinkin poliittinen johtajuus on muuttunut koko ajan viimeisten vuosien aikana. Syynä on yhteiskunnan muuttuminen ja uusien sukupolvien irtautuminen joistakin entisen maailman arvoista ja toimintatavoista. Tämän voi kiteyttää sloganiin ”get over it, boomeri”.

Siinä, missä jopa vielä vähän aikaa sitten oletettiin ministerin käyttäytyvän keskivertokansalaista asiallisemmin, on nyt joidenkin tahojen mukaan jopa pääministerille hyväksyttävää laskeutua tuon rajan alapuolelle. Tämä sotii sitä vanhaa johtajuuden periaatetta vastaan, että oikeanlaisen ja tuloksellisen johtajuuden perusta on aina hyvä itsensä johtaminen.

Vanha totuus on, että hyvä johtaja johtaa ihmisiä edestä ei ylhäältä. Se mm. tarkoittaa esimerkkinä olemista. Sanna ei ole tässä onnistunut. Päinvastoin.

+25

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu