Afganistan vailla toivoa

Talebanin paluu vallanpitäjiksi Afganistanissa nostaa kysymyksen siitä, mitä lainalaisuuksia yhteiskuntien ja niissä toteutuvien valtarakenteiden syntymiseen ylipäätään liittyy. Heterogeenisissa yhteisöissä vallantavoittelijoita ovat kilpailevat heimot, klaanit tai rosvojoukot. Demokratiaan perustuva vallankäyttö voi toteutua vain, jos kilpailevat ryhmittyvät ovat riittävän tasavertaisia, jolloin yksipuolisen vallan sijaan nähdään hyödyllisemmäksi jakaa valta kilpailevien ryhmien kesken.

Lehtitietojen perusteella Afganistania asuttavat useat etnisesti ja uskonnollisesti eriytyneet heimot. Sellaisista lähtökohdista demokraattinen hallintoratkaisu voi harvemmin tulla kyseeseen. Maan demokratisoimisesta unelmoineet länsimaat olisivat tämän ymmärtäneet, jos niiden päättäjät olisivat tutustuneet amerikkalaisen edesmenneen taloustieteilijän Mancur Olsonin kirjalliseen tuotantoon. Mitä uskonnolliseen kirjoon tulee, sunnit vihaavat shioja ja shiat sunneja tappaen toisiaan ja väittäen kumpikin olevansa tosi muslimeita.

Helsingin Sanomain Ville Similän 29.8.2021 raportin mukaan Afganistanissa on suljettu naisministeriö. Tilalle on tullut hyveen edistämiseen ja paheen vastustamiseen tähtäävä ministeriö huolehtimaan siitä, että kansalaiset eivät unohda pakollisia rukouksia, että parta on oikean pituinen ja että naiset pukeutuvat säännösten mukaisesti. Rangaistukset ovat raakoja.

Pysyäkseen toimintakykyisenä jokainen hallinto tarvitsee resursseja. Länsimaihin sijoitetut Afganistanin varat ovat jäädytettyjä. Maailmassa kuitenkin löytyy avustajia, joille ihmisoikeuskysymykset eivät ole edes toissijaisia.

Talebanin valtaanpaluun aikaan minulla oli lukulistalla kuuluisuuteen nousseen afganistanilaisen kirjailijan Khaled Hosseinin kirja ”Leijapoika”. Se sisältää välähdyksiä afganistanilaisesta elämästä ennen Neuvostoliiton asevoimien maahan tukeutumista ja maan miehitystä vuonna 1979. Miehitys oli Suomenkin kannalta kiinnostava siksi, että Venäjällä ja Afganistanilla oli edellisenä vuonna allekirjoitettu sopimus ”Ystävyydestä, hyvistä naapuruussuhteista ja yhteistoiminnasta”.

Hosseinin kirja on rakkaudentunnustus Afganistanille. Kirjan päähenkilö on varakkaasta perheestä, jonka elämään kuuluvat Mustang-auto, John Wayne elokuvat, matka Pariisiin dioineen. Tytöt käyvät koulua. Lapset oppivat koulussa painovoimasta, liikevoimaasta, atomeista, soluista ja historiasta. Musiikki (ml. haitarinsoitto) on osa elämää ja ravintolakulttuuri on elävää. Perheessä järjestetään syntymäpäiväjuhlia ja islamin uskonnosta huolimatta ihmiset nautittivat drinkkejä mm. skottiviskiä. Arvostettuja ammatteja ovat esimerkiksi tuomari ja arkkitehti. Jokapäiväiseen elämään kuuluvat elokuvat, Polaroid-kamera, transistoriradio, leikkisähköjuna, polkupyörä ja rannekello.

Hosseinin kirjan hienous ei ole vain sen dokumentaatiossa ja elämän ja ystävyyden kuvauksessa. Kirjassa on vahva eettinen lataus. Kirja nostaa toistuvasti kysymyksen, teinkö oikein laittaen ihmisen tuonnempana kohtaamaan tekojensa seuraukset jopa traagisella tavalla. Vaikka anteeksi saamisen tarve on vahva, tuska voi seurata ihmistä läpi tämän loppuelämän.

Talebanien paluu valtaan Afganistanissa johtaa epätoivoiseen käsitykseen Afganistanista maana ilman toivoa.

+2
Vesa Kanniainen
Sitoutumaton Helsinki

Kansantaloustieteen emeritusprofessori (Helsingin yliopisto),
Sotatieteiden tohtori (Maanpuolustuskorkeakoulu),
Kauppatieteiden tohtori (Itä-Suomen yliopisto)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu