Ehdotus euromaiden velkaongelman ratkaisuksi: Tobin-vero velkaantuville jäsenmaille

Euroopan keskuspankki EKP on ilmoittanut kahdesta koronnostosta lähikuukausina. Tämä on pieni askel EKP:lle mutta suuri askel Euroopan rahaliiton jäsenmaille. EKP:n talletuskorko pankeille on vuodesta 2014 lähtien ollut – 0.5 % ja ohjauskorko 0 % yli viisi vuotta. Potilaan tila on ollut vakaa mutta krooninen.

EKP:n ilmoitus siirtymisestä kireämpään rahapolitiikkaan tapahtuu ahtaassa tilanteessa. Rahaliiton jäsenmaista kahdeksalla julkisyhteisöjen velkaisuusaste (velan suhde BKT:hen) ylittää 100 %. 100 % ei ole teoreettinen yläraja, mutta se on korkea luku. Velkaisiin maihin kuuluu kolme suurta, Italia (151 %), Espanja (118 %) ja Ranska (113 %). Niiden lisäksi velkaantuneita ovat tietenkin Kreikka (193 %) mutta myös Portugali (127 %), Belgia (108 %) ja Kypros (104 %).

Rahaliiton jäsenmaiden lukkiutuneeseen velkaongelmaan ei ole kyetty löytämään ratkaisua. Euroalueella on riski ajautua stagflaatioon eli taantumaan yhdistyneenä korkeaan inflaatioon. Venäjän hyökkäyksen aiheuttaman kustannusinflaation ja kasvunäkymien samanaikaisen heikkenemisen seurauksena.

Ylivelkaantuminen johtuu eurojärjestelmästä. Euroa edeltävällä aikakaudella valtionlainojen korot heijastivat maariskiä, riskiä lainan liikkeelle laskevan maan kyvystä huolehtia veloistaan. Taloustieteen Nobel-palkittu Robert Mundell varoitti, että rahaliittoon hyväksytyt maat eivät muodosta optimaalista valuutta-aluetta, vaan että kansallisesta rahapolitiikasta luopumiseen liittyy riskejä. Useat amerikkalaiset taloustieteilijät lausuivat saman varoituksen. Euron perustaminen johti valtiolainojen korkojen tasoittumiseen Saksan valtionlainan matalan koron tasolle nykyisten kriisimaiden Kreikan, Italian ja Kyproksen korot mukaan lukien. Vaikka Robert Mundell ikääntyneenä jo oli ehtinyt pitää tätä kehitystä rahoitusjärjestelmän tehostumisena, karu todellisuus oli edessä: markkinavoimat tulivat sittemmin ilmoittaneeksi, että ne eivät enää luota Kreikan kykyyn vastata veloistaan. Kreikan korko nousi taivaisiin. EKP oli pakotettu ilmoittamaan pääjohtaja Mario Dragin suulla, että euro pelastetaan ”whatever it takes”. Tämä tapahtui vuonna 2012. Seurasi huima määrällisen elvytyksen vaihe EKP:n joutuessa ostamaan euromaiden valtionlainoja taseeseensa, jonka suuruus kolminkertaistui vuosien 2007 ja 2020 välisenä aikana. Pelastusoperaatio oli vastoin perussopimuksen henkeä ja kirjainta.

Eurojärjestelmä on ollut lukkiutuneena tehottomaan tasapainoon, josta on ollut vaikea irtauntua. Ilman eurojärjestelmän luomista velkaongelmaa ei olisi voinut syntyä: markkinat olisivat arvioineet sijoitusriskin maakohtaisesti. Markkinasijoittajilla, etenkin saksalaisilla ja ranskalaisilla pankeilla oli uskomus, että eurojärjestelmä tukeutuu tarvittaessa yhteisvastuuseen ja pelastaa kriisimaiden velat – ja niiden myötä sijoittajapankit. Eivätkä ne siinä erehtyneet. Kreikan ongelmien jälkeen vuorossa oli kertalukua suurempi euromaa, Italia. On selvää, että kummankaan maan poliittinen järjestelmä ei kestä sellaista kansallista verotusta, jolla velka pakotettaisiin kestävälle tasolle. Mikä ratkaisuksi?

On tarjottu kahta ratkaisua. Toisen mukaan kriisimaiden julkinen velka jätetään ikuisena lainana EKP:n taseeseen. Tämä tarkoittaisi käytännössä velan anteeksiantoa ja tappioita kaikille euromaille suhteessa niiden osuuteen EKP:ssä. Toinen tarjottu keino on ns. turvabond-ratkaisu. Sen ongelma kuitenkin on siinä, että se yhä tarjoaisi edullista lainaa kriisimaille. Tämä on juuri sitä, mitä ei pitäisi tehdä.

 

Tobin-vero velkaantuville maille

Esitän uuden ratkaisuehdotuksen. Siinä on neljä vaihetta:

Vaihe 1. Tietyn velkaantuneisuusasteen ylittävät euromaiden velat saneerataan yhteisvastuullisesti euromaiden kesken. Käytän esimerkinomaisesti 100 %:n velkatasoa. Saneeraus tapahtuu EKP:n taseen kautta eli kustannus lankeaa kaikille euromaille niiden EKP-asemansa suhteessa (myös ylivelkaantuneet itse osallistuvat operaatioon). Tietenkin ymmärretään, että saneeraus on tulonsiirto velkaantuneille maille. Siksi on kehitettävä hinta sille, että ne eivät uudelleen velkaantuisi. Tähän tarvitaan pidike.

Vaihe 2. Ajetaan EU-lainsäädäntöön Tobin-vero euromaan velkapääomalle, jos jäsenmaan velka pyrkii jälleen ylittämään 100 %:n rajan. Vero on velkaantumiseen liittyvä ylimääräinen kustannus, joka kohottaa velkaantumisen hintaa ja nostaa velkaan sijoittavien sijoittajien tuottovaatimusta. Veron kohtaannon kannalta on yhdentekevää, kerätäänkö se lainaa liikkeelle laskevalta valtiolta vai sijoittajapankilta. Vaikutus on sama. Veron suuruudesta päättäminen olisi hyvä delegoida EKP:lle, koska se toisin kuin EU:n komissio, ei ole altis lobbaukselle.

Vaihe 3. Vero ajetaan sisään EU-lainsäädäntöön ja siitä luopuminen sanktioidaan.

Vaihe 4. Veron säätämisen jälkeen EKP ei enää osta rahaliiton jäsenmaiden velkaa taseeseensa.

Tällä velkaohjelmalla eurojärjestelmään palaa markkinakuri. Yhteisvastuun aika päättyy. Vero muodostaa pidikkeen euromaille velkaantua ja rajoittaa tehokkaasti niiden velkaisuusasteet 100 %:iin.

Vuonna 1840 Yhdysvaltain kongressi päätti ns. ”no bail-out” säännöstä: liittovaltio ei enää pelasta osavaltioita niiden velkakriiseissä. Seurauksena oli 9 osavaltion ajautuminen velkojen laimin lyöntiin, velkasaneeraukseen ja pois lainamarkkinoilta. Tämän seurauksena useassa osavaltioissa ajettiin lainsäädäntöön vaatimus tasapainotetusta budjetista. Nykyisellään osavaltioiden velkaisuusasteet ovatkin korkeintaan 20-25 % tasolla. Kongressin no bail-out päätös on pitänyt. Euroopan rahaliiton maissa tapahtuisi sama korkeammalla velkaisuusasteen tasolla. Jos Euroopan unioni ottaa askelia kohden liittovaltiota, tälle avautuvat julkisen velan markkinat samassa mielessä kuin ne ovat pitkään toimineet Yhdysvalloissa.

Huomautan siitä, että esittämässäni ohjelmassa kyseessä olisi kertavero liikkeelle laskettavalle lainapääomalle. Se ei ole transaktiovero siinä mielessä, kuin Tobin-veroa aikanaan markkinoitiin. Se olisikin ollut tuhoisa ratkaisu, minkä todisti Ruotsin epäonnistunut kokeilu.

Ehdottamani vero nostaisi velkaantumisen hintaa ja toimisi velkajarruna. Tulppa Euroopan rahaliiton terveyhdyttämiselle poistuisi ja paluu markkinakuriin ilman tuhoisaa yhteisvastuun periaatetta pääsisi käyntiin.

Huom. Tässä esitetty ratkaisu Euroopan rahaliiton velkaongelmaan sisältyi myös puheenvuorooni Radio 1:n Brysselin koneen ohjelmassa 25.5.2022.

+9
Vesa Kanniainen
Sitoutumaton Helsinki

Kansantaloustieteen emeritusprofessori (Helsingin yliopisto),
Sotatieteiden tohtori (Maanpuolustuskorkeakoulu),
Kauppatieteiden tohtori (Itä-Suomen yliopisto)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu