Mauno Koivisto: Järjestöjen valta työmarkkinoilla on vallankaappaus, demokratian vaihtuminen korporaatioiden valtaan

Raija Orasen kirjassa Manu emerituspresidentti Mauno Koivisto käsittelee työmarkkinajärjestöjen valtaa Suomessa seuraavasti (teksti löytyy kirjan sivuilta 91-92):

”Otti kyllä jonkin verran aikaa ennen kuin käsitin, ettei kolmikanta ja tulopolitiikka minun johdossani ollut, ei yleensäkään hallituksen eikä sitä mukaa myöskään eduskunnan. Se meni sananmukaisesti niin, että työnantajien ja työntekijöiden järjestöt, toisin sanoen niiden isopalkkaiset pomot, sopivat keskenään paljonko maksetaan, paljonko tehdään töitä ja mitä etuja hallituksen pitää eduskunnassa ajaa läpi. Rahaa, rahaa, rahaa. Liitoista tuli ahneita, ei riittänyt se että sovittiin, ne alkoivat vaatia, ettei hallitus saa tehdä yhtään mitään ellei ollut sovittu niiden kanssa, itse asiassa niiltä piti kysyä lupa, ennen kuin maan perustuslailliset päättäjät tohtivat tehdä mitään, ja aina vain vaadittiin lisää asioita tuon pyhän yhteyden toimintapiiriin, lopulta sieltä ei puuttunut juuri muuta kuin maanteiden nopeusrajoitukset, sitä minä hoen koska sellaisena tilanne minun silmissäni hahmottui. Sitä voisi oikeastaan nimittää vallankaappaukseksi, demokratian vaihtumiseksi korporaatioiden valtaan.”

 

Onko Mauno Koiviston kritiikki oikeutettua?

Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ei ihmisen maailmassa toteudu pelkästään hyvällä tahdolla. On suurenmoista, että ammattijärjestöt pitävät huolen jäsentensä oikeuksista työpaikoilla ja työsuhteissa. Teollisuudessa ammattiliittojen jäsenmäärä Suomessa on yhä 71 prosenttia. Kaiken kaikkiaan ammattiliittojen jäsenmäärä on kuitenkin jo pitkään ollut laskusuunnassa ja on alle 60 prosenttia. Tämä kehitys heijastaa työelämän muutosta. Se onkin tänä päivänä toisen luonteinen kuin se oli aikaisemmin, kun asetelmana oli patruunat vastaan työväki.

Työ ei kaikille enää olekaan vitsaus. Se voi olla jopa intohimo ja elämän tarkoitusta vahvistava. Osa-aikaisten työsuhteiden määrä on lisääntynyt ja tämä vastaa monien ihmisten tarpeita. Etenkään nuoret eivät näe työmarkkina-asemaansa ammattiliittojen kautta. Suurin muutospaine tulee globalisoituvasta maailmasta: ihmiset ymmärtävät, että viime kädessä yritysten ja niiden työntekijöiden intressit ovat yhteneväiset. Tuotteen valmistus siirretään maahan, jossa tuottaminen on kustannustehokasta. Samalla valmistusprosessi hajautetaan useankin maan alueella tapahtuvaksi. Voittaja vie kaiken on vahvistuva periaate ja luova tuho erittelee voittajat ja häviäjät. Yrityksen menestyminen on myös sen työntekijöiden etu! Tämän kiistäminen ei voi olla viisauden alku.

Ammattiliitoille on suomalaisessa yhteiskunnassa kuitenkin siunaantunut kaksoisrooli. Valvoessaan työntekijöiden oikeuksien toteutumista ne ovat samalla nousseet vallankäyttäjäksi tavalla, jota Suomen perustuslaki ei tunne. Ne käyttävät päätösvaltaa talouspolitiikassa ja valtiontaloudessa. Muodollisesti tämä on institutionalisoitu kolmikannan kautta. Demokraattisesti valittu eduskunta on kuitenkin joutunut kumileimasimen asemaan. SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainen on todennut kolmikannalle kuuluvan kaiken muun paitsi ulkopolitiikan. Ihalaisen lausuma on kirjattu Iiro Viinasen ja Esko Seppäsen kirjaan ”Vasen oikea, oikea vasen” vuodelta 2012.

Olen itse professoriliiton jäsen. Tyytyväisenä olen saanut osani professoriliiton huolenpidosta muun muassa palkka- ja eläkeasioissani. Professoriliitto ei kuitenkaan koskaan ole käynyt ottamaan kantaa Suomen talouspolitiikkaan eikä valtiontaloutta koskeviin asioihin. Jos se tämän rajan olisi ylittänyt, jäsenyyteni olisi ollut katkolla. Tuntemattoman sotilaan sanoin Suomen ylittäessä jatkososan alussa valtakunnan rajan: ”Tähän loppui meidän oikeus”.

 

Miten korporatismiin ajauduttiin?

Korporatismi tarkoittaa järjestövaltaa. Sen taustalla on tammikuun kihlauksena tunnettu ja talvisodan aikaan vuonna 1940 annettu julistus, jossa työnantajain keskusliitto tunnusti ammattiliitot ja niiden keskusjärjestön neuvotteluosapuoliksi. Käytäntö vakiintui sittemmin tupo-ratkaisuiksi 1960-luvulta lähtien. Lokakuun 1967 suurdevalvaatiolla markan kansainvälistä perusarvoa alennettiin 23,8 prosenttia Koiviston toimiessa valtiovarainministerinä. Hänen tultuaan pääminiteriksi solmittiin ensimmäinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu maaliskuussa 1968 (Liinamaa I), sopijapuolina työmarkkinajärjestöt ja valtio. Sen myötä päätettiin talouspoliittisesta valtuuslaista hintojen ja vuoksien valvomiseksi. Myös sovittiin ammattiliittojen jäsenmaksujen pidättämisestä palkoista ja niiden tilittämisestä. On mahdollista, että Koiviston kokemukset tältä pääministerikaudelta näkyvät hänen työmarkkinajärjestöjen kritiikissään. Eduskunnasta tehtiin kumileimasin.

Kun työnantajat ottivat ay-maksujen perinnän hoitaakseen, taustalla oli mahdollisesti työnantajien halu saada poliittisesti radikaalina aikana ay-liikkeeseen myös äärivasemmistoa maltillisempia sosialidemokraatteja.

Suomalaisen korporatismin historiasta kiinnostuneet voivat tutustua siihen kirjasta ”Loputtomat kihlajaiset – yritykset ja kolmikantakorporatismi Suomessa 1940-2020”. Sen ovat julkaisseet Maiju Wuokko, Niklas Jense-Eriksen, Henrik Tala, Elina Kuorelahti ja Aaro Sahari kuluvana vuonna.

Sopiminen ja sopimusyhteiskunta eivät ole huonoja ideoita oli talvisota tai ei ja oli maailma globalisoitunut tai ei. Liika on kuitenkin liikaa. Valtiot.tri, nykyinen kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen on toistuvasti esittänyt rajua kritiikkiä korporatistista työmarkkinajärjestelmää vastaan. Ks. hänen blogikirjoituksensa 23.2.2019 otsikolla ”Kolmikannan hitaat hautajaiset”. Hänellä on tähän kanttia: hän oli aikaisemmin myötäillyt ammattiliittojen ajattelua, toiminut pitkään Ruotsissa alan tutkimusjohtajana sekä sittemmin VATT:n ylijohtajana. Hän tietää, miten paljon paremmin Ruotsissa työmarkkina-asiat on ratkaistu kuin Suomessa.

Kuten Mauno Koivisto kuvaa, korporatismi ei ole rajoittanut vallankäyttöään jäsenistönsä perusteltujen oikeuksien turvaamiseen vaan käyttää yhteiskunnallista valtaa. On siksi aiheellista kysyä, vahingoittaako tämä suomalaista yhteiskuntaa. Käsitykseni on, että korporatismissa järjestöt onnistuvat kuppaavat muulta yhteiskunnalta tuloa ja erioikeuksia. Kun korporatismi johtaa eduskunnan päätäntävallassa olevien asioiden estämiseen esimerkiksi poliittisten lakkojen tai niillä uhkaamisen avulla, korporatismi johtaa myös tätä kautta hyvinvointitappioihin. Koska tämä on kova väite, on siksi syytä tarjota todistusaineistoa. Tarjoan seuraavan:

  • Korporatismi on johtanut työllistetyn ja työttömän väestön intressien väliseen ristiriitaan.
  • Korporatismi on kansainvälisessä vertailussa johtanut heikkoon työllisyyskehitykseen Suomessa.
  • Korporatrismi on tuottanut Suomelle matalammat kokonaistulot kuin vertailumaissa.

Esittelen todistusaineistoa seuraavaksi.

 

Korporatismi on johtanut heikkoon työllisyyteen

Tilastokeskuksen aineistojen mukaan korporatistisen Suomen työttömyysaste on ollut systemaattisesti korkeampi kuin kaikissa samalla kehitystasolla olevissa muissa Euroopan Unionin maissa. ETLA:n raportissa ”Työn määrä: Miksi Suomessa pitäisi tehdä enemmän työtä?” (No 50, 18.2.2016) todetaan:

  • Suomessa on alhainen osallistumis- ja työllisyysaste sekä korkea työttömyysaste kaikilla koulutustasoilla muiden Pohjoismaiden keskiarvoon verrattuna.
  • Sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset tekevät Suomessa vähemmän työtunteja vuodessa kuin kokoaikaiset tai osa-aikaiset muissa Pohjoismaissa (osa-aikaista työtä on Suomessa vähemmän).
  • Työikäistä kohden laskettaessa työtuntien määrä on Suomessa noin 7 % pienempi kuin Ruotsissa ja noin 5 % pienempi kuin muissa Pohjoismaissa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa keskimärin.
  • Työllisten tekemät vuosityötunnit ovat laskeneet vuodesta 1975 vuoteen 2014 noin 250 tuntia, josta viidennes on johtunut työllisyysasteen laskusta ja viidennestä työssä olevien työajan lyhenemisestä.

Työllistettyjen työtuntien määrän aleneminen ja korkea työttömyysaste viestittävät työllistetyn ja työttömän työvoiman välisestä intressiristiriidasta. Työttömät on työttömyyskorvauksilla hiljennetty ja he luulevat, että tämä on hyväntahtoisten työmarkkinajärjestöjen lahja heille!

 

Miten korporatistisen kansantalouden kokonaistuotanto on kehittynyt?

Taloustieteen piirissä on tutkittu lobbauksen (edunvalvonnan) talousteoriaa ns. rent-seeking mallien avulla. Ilmiötä tarkasteli ensimmäisenä Gordon Tullock. Tällainen toiminta näyttäytyy hyvinvointirasitteena yhteiskunnalle.

Kansantalouden suorituskykyä mittaa maiden välisessä vertailussa bruttokansantuote. Ruotsalaiset ekonomistit korostavat sitä, että talouskasvun määrää (tuottavuuden kehityksen ohella) työllisyys. Oheisessa kuviossa on paljastava vertailu (Lähde: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus, Eurostat).

On tiedossa, että 1960-luvun alusta lähtien Suomi on systemaattisesti saanut kiinni Ruotsia BKT-vertailussa. 1990-luvun loppupuolella nähtiin sekin, että Suomen BKT (myös henkeä kohden laskettu) ylitti Ruotsin BKT:n. Nokian romahdus paljasti kuitenkin sen, että kyseessä oli ollut tilastoharha. ETLA on huomauttanut siitä, että suurelta osin Nokian liikevoitto ei edustanut suomalaista kansantuloa, vaan se oli Nokian ulkomaalaisten omistajien, etenkin amerikkalaisten eläkeyhtiöiden tuloa (Nokian omistajista yli 90 % oli ulkomaisia sijoittajia). Kun Nokian vaikutuksen harha puhdistetaan kuviosta pois, kuva muuttuu täysin. Suomi ilman Nokiaa laahaa Ruotsia jäljessä. Kansainvälisessä vertailussa (Suomen Pankin Euro & Talous 21.3.2016) Suomi on eurooppalaisten vertailumaiden köyhimpiä.

 

Työttömien etua ei Suomessa aja mikään järjestö

Yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyy usein väite, että työmarkkinajärjestöt ovat heikompiosasten puolella. Tätä en tunnista. Vaatimattomista oloista lähteneenä minulla on läpi elämän ollut sosialistin sydän. Köyhyystutkimuksessani (julkaistu Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä 2011:6 otsikolla ”Köyhyyden anatomia Suomessa”) löysin köyhät työpaikkansa säilyttäneiden sijaan aivan muulta suunnalta: köyhistä eläkeläisistä, peruspäivärahalla elävistä ja iäkkäistä naisista ja muista pienituloisista.

Korporatismi sen sijaan näyttäytyy intressiristiriitana työllistyvän väestön ja työttömiksi jäävien välillä. Tätä ei suuri yleisö – eivätkä työttömätkään – ole tiedostaneet. Järjestöt pitävät työttömät tyytyväisinä puolustamalla korkeita työttömyyskorvauksia. Työttömät eivät pääse häiritsemään työllistettyjen mielenrauhaa. Parasta työllisyyspolitiikkaa olisi, jos työttömäksi joutuvalle olisi hetimiten työmarkkinoilla tarjolla uusi työpaikka. Korporatistisessa järjestelmässä tästä ei voi olla toivoa.

Kollektiivinen sopiminen työehdoista jopa palkkauksesta tuo mukanaan kustannussäästöjä. Työntekijän ei ole tarvetta käydä kasvokkain palkkaneuvottelua eikä yrittäjän tarvitse neuvotella erikseen jokaisen työntekijän kanssa. Koordinaatiokustannukset pienenevät. Tällä on etunsa. Mutta tämä ylistetty tapa neuvotella työehdoista johtaa palkkakartelliin.

Kartellilainsäännöstä on rajattu pois palkkakartellit. Jo tässä näkyy järjestöjen valta: ne toimivat palkkakartellina. Siksi korporatismi heikentää yritysten mahdollisuuksia työllistää. Se toisin sanoen rajoittaa työvoiman kysyntää ja työpaikkojen syntymistä tuottavuuden kehityksestä irrallaan olevan nimellisansioiden kehityksen vuoksi. Korporatistisessa kansantaloudessa työttömyysaste on korkea. Arvostettu työmarkkina-asiantuntija valtiot.tri Pekka Tiainen on laskenut, että laajasti määritelty työttömyys on Suomessa korkea. Kun kaikista työtä hakevista poistetaan ne, jotka jo ovat töissä, päästään hänen määrittelemäänsä laajaan työttömyyskäsitteeseen. Joulukuussa 2019 se oli 375 512! Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan kohtaanto-ongelma johtuu ennen kaikkea  työnhakijoiden väärästä ammattitaidosta. Ay-liike ei kuitenkaan ole Suomessa sallinut oppisopimusjärjestelmän kehittämistä: sitä ei kiinnosta maan työttömyys! Oppisopimuksella työssä oppivat eivät välttämättä hakeutuisi liittojen jäseniksi.

Ay-liike on myös Suomessa vahvin maahanmuuttovastainen voima. Tälle on luonteva selitys. Maahanmuuton lisääminen näkyisi työvoiman tarjonnan kasvuna. Samalla kuitenkin palkat laskisivat aloilla, joihin ulkomaista työvoimaa työllistyisi. Tämä tietenkin olisi yritysten etu. Ne pystyisivät työllistämään uutta työvoimaa edullisemmin kustannuksin. Tämä taas olisi vastoin ammattijärjestöihin kuuluvien työllistettyjen etuja.

Vuosien 2017-2019 kaksivuotinen kiky-sopimus pidensi vuosityöaikaa keskimäärin 24 tuntia ilman palkkaa. Tämä alensi yrittäjien työvoimakustannuksia. Esillä on ollut luku 4,2 prosenttia. Kyse oli sisäisestä devalvaatiosta. Valtiovarainministeriö arvioi uusien työpaikkojen määräksi 35.000, mutta tästä on esitetty muitakin arvioita. Ei silti ole varmaa, missä määrin työllisyyden lisäys sittenkin olisi johtunut suhdanteiden hetkellisestä paranemisesta. Suomen työllisyysaste saavutti tavoitellun 72 prosentin tason, joka toki on yhä selvästi alle sen, mitä työllisyysaste on muissa Pohjoismaissa. Viikkotyöajan pidennys 30 minuutilla oli ammattiliitoille liikaa maassa, jossa työaika on maailman lyhin ja vuosilomat maailman pisimmät.

Työmarkkinoilla onkin ollut levotonta. Älkää sanoko, että Suomessa ei ole lakkoja. Lakkojen määrää tilastoitaessa olisi aiheellista liittää niihin myös lakkouhkaukset!

 

Missä on yleissitovuuden taloustiede?

Työntekijöiden palkoista sopiminen on monimutkainen prosessi. Olisi voinut toivoa, että työmarkkinatutkijat olisivat myös siihen pureutuneet. Yleissitovuuden ”economics” loistaa kuitenkin poissaolollaan Nyt tarjolla on vain selvityksiä. Ne osoittavat, että palkkasopimusten piirteet vaihtelevat Euroopan maiden kesken varsin merkittäväksi (Paul Jonker-Hoffren: ”Yleissitovuuden monet muodot Euroopassa”, Talous ja Yhteiskunta 2016:2). Koska sopimusjärjestelmät kuitenkin poikkeavat eri maiden välillä, ei ole selvää, mikä niistä on paras. Muista Pohjoismaista Ruotsissa ja Tanskassa ei ole mahdollista tehdä työehtosopimuksesta yleissitovaa ja Norjassa sen käyttö on rajoittunutta. Ruotsissa yleissitovuudesta luopuminen ei ole johtanut työehtojen olennaiseen heikentymiseen.

Suomen tapainen järjestelmä löytyy lähinnä Alankomaista. Myös Itävallassa on samantyyppinen järjestelmä, mutta harvoin käytössä. Italiassa ja Iso-Britanniassa ei ole lainkaan yleissitovuusjärjestelyjä.

Olematta alan tutkija arvelen, että yleissitovuudella on hyvä tarkoitus. Siinä ilmeisesti näkyy työntekijöiden tasavertaisuuden tavoittelu mutta samalla yritysten välisen työvoimaan kohdistuvan mahdollisen epäreilun kilpailun eliminointi. Jonker-Hoffrenin mukaan Saksassa työnantajatkaan eivät aina ole iloisia villistä kilpailusta. Saksassa ei toisaalta ole palkkaneuvottelun koordinaatiota koko maan tasolla ja siellä (toisin kuin Suomessa) työehtosopimusten kattavuus koskee pelkästään ammattiliittojen jäseniä.

 

Suomiko sopimusyhteiskunta?

Korporatismissa työmarkkinoiden koordinaatio ei siis tapahdu markkinamekanismin avulla vaan järjestöjen välisin keskinäisin sopimuksin palkkakartellin pohjalta. Suomea pidetään sopimusyhteiskuntana, mutta sitä se ei ole: työnantajien keskusjärjestö (nykyisin Elinkeinoelämän Keskusliitto EK) on mustasukkaisesti pitänyt Suomen Yrittäjät pois niistä pöydistä, joissa sovitaan. Kyse on siitä yrittäjäkunnasta, joka todellisuudessa luo työpaikoista valtaosan.

Kansantalouden arvonlisästä yritykset tuottavat 80 prosenttia. Työvoimasta (työikäisestä väestöstä) yrittäjiksi uskaltaa ryhtyä (vain!) 6 -7 prosenttia. Toisen ihmisen työllistämisvelvoitetta ei suomalaisessa yhteiskunnassa tietenkään kenelläkään ole. Työnantajayrityksiä on Suomessa kuitenkin noin 90 000, kun mukaan lasketaan myös 1,5 työntekijän yritykset. Suuria on runsas 600. Osaltaan ne ylläpitävät keskusjärjestönsä kautta korporatiivista rakennelmaa. Keskisuuria (50-249 työntekijän) yrityksiä on noin 2 500 ja pieniä (10-49 työntekijää) yli 15 000. Tutkijaryhmämme selvitti näitä rakenteita seikkaperäisesti kirjassamme ”Miten Suomi voidaan pelastaa. Talouspoliittinen manifesti” vuonna 2015.

Yrittäjyysriskin ottajia ei Suomessa ole tarpeeksi. Riski on todellinen etenkin, jos yrittäjäksi ryhtyminen edellyttää velkarahaan turvautumista. Oma koti voi mennä, jos yritysidea ei olekaan toimiva. Alan tutkimukset osoittavat, että yrittäjien tuloihin sisältyy suurempi riski kuin palkansaajan tuloihin ja että yrittäjiltä vaadittava työaika on pidempi kuin se on palkansaajilla. Työttömälle yrityksen perustaminen ei ole mahdollista, sillä hänellä todennäköisesti ei ole yritysideaa. Sosiaaliturvan menettäminen ei myöskään ole yrittäjyyttä pohtivalle houkutteleva seuraus.

Myöskin on totta, että yksikään työntekijäjärjestön jäsen ei ole luonut omaa työpaikkaansa – aina sen on luonut joku yritys tai yrittäjä. Työttömien näkökulmasta on sääli, että Suomessa on liian vähän työnantajia!

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan yritysten kyky työllistää on heikentynyt. Kun 2000-luvulla työpaikat lisääntyivät eniten 20-100 hengen työntekijän yrityksissä, 2-4 hengen yrityksissä työpaikat vähenivät 46.000 hengellä. Mainitun kirjamme mukaan yksinyrittäjiä on Suomessa peräti 180.000. Ne eivät yksinkertaisesti uskalla työllistää – paikallinen sopiminen auttaisi kummasti!

Suomen ”sopimusyhteiskunnassa” suurten yhtiöiden edustajat sopivat työntekijäjärjestöjen kanssa myös pienten yritysten työsuhteista. Sellaisten sopimusten tekeminen, jotka velvoittavat myös sopimuksen ulkopuolisia, ei oikeastaan ole sopimus. Se on sanelua. Tulisiko ihmisoikeusjuristien terästyä? Sopimusyhteiskunnassa osapuolia vähintäänkin kuullaan, Suomessa ei kuulla.

EK on tavallaan pyrkinyt ryhdistäytymään. Se on pyrkinyt Ruotsin mallin mukaan eroon kolmikantaisuudesta ja lakannut osallistumasta työehtosopimuksiin. Se ilmoitti helmikuussa 2017, ettei se enää tee keskusjärjestösopimuksia ja sanoi irti olemassa olevat 22 sopimusta. Tämä on tavallaan tehnyt SAK:n tarpeettomaksi. Todellinen valta on jäänyt liitoille.

 

Korporatismissa liittoudutaan muuta yhteiskuntaa vastaan

Kuten presidentti Mauno Koivisto on kirjannut, korporatismi on tarkoittanut työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen liittoutumista muuta yhteiskuntaa vastaan talouden tuottaman lisäarvon jakamisesta muusta yhteiskunnasta enemmän tai vähemmän riippumattomasti omia etuja ajavien tahojen toimesta. Tämä tapahtuu sekä lobbauksen että tarvittaessa joukkovoiman avulla. Lobbaus edustaa edunvalvonnan laillistettua välinettä. Lobbauksen avulla järjestäytynyt liittojen jäsenistö kuppaa muulta yhteiskunnalta etuja itselleen.

Tulonsiirrot eivät itsessään ole hyvinvointitappioita; yhdeltä otetaan ja toiselle annetaan. Vaikka kyse on tulonsiirroista, niistä silti aiheutuu myös hyvinvointitappioita. Tämä johtuu siitä, että tulonsiirrot aiheuttavat myös BKT-menetyksiä, kun työpanosta vähennetään, investoinnit suunnataan tehottomasti ja harmaa sektori kukoistaa.

 

Globalisaatio rajoittamassa järjestövaltaa

Monessa maassa on ollut korporatiivisia ts. järjestöjen valtaan perustuvia työmarkkinajärjestelmiä. 1980-luvulla käynnistynyt toinen globalisaatioaalto on kuitenkin tehnyt yritysten toimipaikoista liikkuvia maiden ja maanosien välillä. Tämä on rapauttanut järjestöjen valtaa vaikkakin vähemmän Suomessa. Samalla on kuitenkin nähty, että korporatiivisen järjestelmän kyky tuottaa hyvinvointia kansalaisille on heikentynyt.

Ruotsissa ja Saksassa on toteutettu se järkevä malli, että työntekijöillä on edustusta yritysten korkeimmissa hallintoelimissä. Sen on saanut vastikään tuntea hissiyhtiö Kone, joka on tehnyt ostotarjouksen saksalaisesta Thyssenkruppin yhtiöstä. Työtekijöiden osallistuminen yhtiöiden strategisiin päätöksiin samoin kuin työn organisointia koskeviin ratkaisuihin työpaikoilla edustavat oikeaa työnjakoa työelämässä. Muulta yhteiskunnalta etuja kuppaava korporatismi on jotain muuta.

Ruotsi on hyvä esimerkki maasta, joka jo kauan sitten löytänyt viisaat työmarkkinamekanismit mukaan lukien palkoista sopiminen.

 

Miten korporatismissa kuppaaminen muulta yhteiskunnalta tapahtuu? 

  • Devalvaatiosykli: kaikuja historiasta

1950-luvulta lähtien Suomessa on toteutettu suurdevalvaatioita inflatorisen palkkakilpailun joukkotuhovoiman korjaamiseksi. Valtiot.tri Pekka Korpinen on kirjassan ”Suomi kääntyy länteen” esittänyt vakuuttavasti, miten devalvaatiot sotien jälkeisinä viimeisinä vuosikymmeninä Suomessa olivat ylimitoitettuja ja näin vauhdittivat inflaatiokehitystä. Inflaatio nähdään taloustieteessä tulonsiirtona väestöryhmiltä toisille. Ketkä ovat siis joutuneet maksumiehiksi? Maksumiehiä ovat olleet ne pienituloiset ja eläkeläiset, jotka ovat pitäneet niukkoja säästöjään pankkitileillä. Inflaatio on tehokkaasti syönyt niiden ostovoiman. Hyötyjinä on ollut ennen kaikkea suurteollisuus, joka on saanut lainansa edullisesti ja joiden lainojen reaaliarvoa inflaatio on tehokkaasti nakertanut. Vaikka devalvaatiopäätösten mitoitusten osalta sormi osoittaa Suomen Pankkiin ja maan hallituksiin, inflaatio-devalvaatiosykli on aiheutunut vahvojen työntekijäjärjestöjen vallasta. Ne kokivat turvallisiksi ajaa läpi palkankorotuksia niiden makrotaloudellisista vaikutuksista piittaamatta. Onhan ollut tiedossa, että vientiteollisuuden kilpailukyky on yhdessä yössä voitu palauttaa Suomen markan ulkoista arvoa muuttamalla.

Mitä sanoi Mauno Koivisto? Hän sanoi: Rahaa, rahaa, rahaa!

  • Järjestöjen pääomatuloja ei veroteta: ulkoisvaikutukset

Julkisuudessa on esitetty karkeita arvioita järjestöjen verotuen suuruudesta. Sen selvittäminen ei ole ollut tarkalleen mahdollista, koska työmarkkinajärjestöjen kirjanpito ei ole julkista. Julkisuudessa on kuitenkin puhuttu vuosittaisesta jopa satojen miljoonien euron verotuesta.

Työmarkkinajärjestöt luokitellaan lainsäädännössä yleishyödyllisiksi. Sillä on perusteltu sitä, että niiden sijoitustuotoista ei peritä veroa. Paikallistason ay-toiminta on ilman epäilyjä nähtävä yleishyödyllisenä. Edunvalvonnalla on positiivinen tehtävänsä. Sen sijaan korporatismi on pikemminkin yleishaitallista. Korporatistisiin rakenteisiin liittyy niiden voimankäytöstä johtuen tappioita muulle yhteiskunnalle. Siltä osin niiden verottomien pääomatulojen oikeutus on kiistettävissä. Verotuki ei tällöin vastaa sitä, mitä subventioista taloustieteen mukaan tulisi ajatella. Taloustieteen mukaan subventointi on perusteltua vain tapauksissa, joissa toiminto aikaansaa niin sanottuja positiivisia ulkoisvaikutuksia kansantaloudessa. Hyvinvointitappioita aiheuttava järjestövalta ei ole yleishyödyllistä. Se on johtanut presidentti Koiviston mukaan vallankaappaukseen. Voiko vallankaappausta tukea verotuksellisin keinoin! Poliittiset lakot eivät hyödytä muuta yhteiskuntaa vaan pikemminkin rapauttavat yhteiskunnallista moraalia.

Ammattiyhdistysliikkeen yleishyödyllisyys pohjautuu siihen, että se valvoo jäsentensä etua ja antaa asiantuntemuksensa myös yhteiskunnan käyttöön. Ammattiliittojen avulla työntekijät voivat parantaa työehtojaan ja vaikuttaa lainsäädäntöön. Tämä on hyväksyttävää, mutta korporatismi on mennyt liian pitkälle.

Tulisiko järjestöjen verotuet puolittaa (50-50 periaatteella?), kunnes tarkempi arvio korporatismin haitoista on selvitetty makrotasolla? Heti, kun ay-liike lakkoilun sijaan ryhtyy yleishyödylliseen toimintaan ts. tukemaan tiedettä ja taiteita, sen tulojen verottomuus tulee helpommin hyväksyttäväksi.

  • Tapaus Kojamo

Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö. Kojamolla on lähes 35 000 vuokra-asuntoa eri puolilla Suomea. Kojamo listautui pörssiin kesäkuussa 2018. Ennen listautumista suurimmat omistajat olivat eläkevakuutusyhtiöt Ilmarinen ja Varma sekä Teollisuusliitto. Kojamo on tunnettu runsaista osingoistaan, joista ovat päässeet hyötymään etenkin ammattiliitot ja ammattiyhdistykset. Kojamo keräsi osakeannilla 150 miljoonan euron bruttovarat.

Kojamon listautumisen tuotot ay-liikkeelle (Lähde: Julkiset lähteet) näkyvät tästä:

  • Kojamon suurin osakkeenomistaja on Teollisuusliitto ry, joka omistaa yhtiön osakkeista 12,3 prosentin osuuden. Se myi listautumisen yhteydessä osakkeitaan ja ansaitsi sillä lähes 57 miljoonaa euroa. Liitto ei maksa osakemyynnistä veroa.
  • Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ansaitsi noin 30,7 miljoonan euron potin.
  • Rakennusliitto ansaitsi noin 30 miljoonaa euroa.
  • Ammattiliitto Pro hankki listautumisella 26,4 miljoonan euron saaliin ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry reilun 26,3 miljoonan euron varat. Ammattiliitot myivät osakkeita reilut kolme miljoonaa kappaletta kumpainenkin.
  • Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry ansaitsi listautumisella varoja reilut 26 miljoonaa euroa. Tehy ry tienasi pörssiin menosta liki 6 miljoonaa euroa.

Monet Kojamon vuokralaiset saavat asumistukia, jotka korottavat vuokria markkinoilla ja kasvattavat työmarkkinajärjestöjen verottomia osinkotuloja.

  • Veronmaksajien subventoimat järjestöjen jäsenmaksut

Veronmaksajat ovat joutuneet subventoimaan jäsenyyttä työmarkkinajärjestöissä. Liittojen jäsenmaksut niin työntekijöillekin kuin järjestöihin kuuluville yrityksillekin ovat niiden verotuksessa vähennyskelpoisia kuluja. On esitetty arvioita, että vuotuinen veromenetys yhteiskunnalle olisi jopa yli 200 milj. euroa.

Mainittu verotuki on kyseenalaistettavissa loogisin perustein. Jäsenyys liitossa ei edusta välttämätöntä tulonhankkimiskustannusta, koska osa työvoimasta hankkii tulonsa ilman jäsenyyttä. Toiseksi, missä kulkee tulonhankkimiskustannusten raja? Pitäisikö työntekijöiden vaatehankinnat voida vähentää, koska ne edustavat välttämätöntä tulonhankkimiskulua; alastomana ei töihin voi mennä. Pitäisikö työntekijöiden ruokamenot voida vähentää, koska myöskään syömättä ei työtä voi tehdä?

Vertailun vuoksi todettakoon, että Ruotsissa ay-jäsenmaksut eivät ole olleet vähennyskelpoisia enempää kuin työantajajärjestöjen jäsenmaksutkaan. Maassa on kuitenkin ollut myös osittainen vähennyskelpoisuus riippuen hallituskoalition poliittisesta väristä. Taloustieteellisen logiikan ei tietenkään pitäisi riippuen vallassa olevien puolueiden asemasta värikartalla.

Ammattiliittojen jäsenmaksut toimivat lakkokassojen lähteenä. Ainakin poliittiset lakot ja tukilakot aikaansaavat tuotantoseisokkeja ja häiriöitä. Näin verotuki kanavoituu yhteiskunnan kannalta yleishaitalliseen pikemminkin kuin yleishyödylliseen toimintaan. Ruotsissa lakot ovat pitkälti jääneet historiaan.

  • Lakkoherkkyyttä suljetulla sektorilla

On turha sanoa, että Suomessakin on lakkoja vähän. Niillä voidaan uhata ja tällä on sama vaikutus. Kaikkein tuhoisimpia ovat olleet auto- ja kuljetusalan AKT:n tuottamat lakkotoimet. Paikallisesta luonteestaan johtuen ala yhä elää pitkälti suljetun talouden oloissa: tuotettavat kuljetus- ja ahtaustoimet eivät ole ulkomailta tulevan kilpailun kohteena. Kun ala globalisoituu, tämä tulee korjaantumaan.

Paitsi että lakot toimivat joukkotuhoaseena, niiden tulivoimaa vahvistaa oikeus niin sanottuihin poliittisiin lakkoihin: myös eduskuntaa vastaan järjestöt voivat nousta. Tässä yhteydessä kannattaa lukea uudestaan, mitä Mauno Koivisto yllä totesi vallankaappauksesta. Eduskunta on demokraattisesti valittu koko kansan keskuudesta; työmarkkinajärjestöjen johto ei sitä ole. Tukilakot puolestaan aiheuttavat tuhoa sellaisten alojen tulonmuodostuksessa, joilla ei ole mitään osuutta palkkakiistaan.

Toisaalta kun puhutaan lakkojen aiheuttamista menetyksistä kunakin vuonna, ne edustavat neuvottelumekanismin juoksevia kuluja. Korporatismiin liittyy myös uponneita ja kiinteitä kustannuksia: korporatistisen rakenteiden olemassaolo on kuppaamista ja edunvalvontaa. Ne ylläpitävät BKT:n menetyksiä riippumatta siitä, onko työtaisteluja käynnissä vai ei. Tätä erottelua ei ole tehty.

  • Lakkoavustuksestakin osa on verovapaata tuloa

Vielä tämäkin verotuki: työmarkkinajärjestön maksama lakkoavustus on verovapaata tuloa 16 euroa päivässä. Ylimenevä osa on veronalaista ansiotuloa. Lakkoavustuksesta ei myöskään makseta työntekijän eläkevakuutusmaksua eikä työttömyysvakuutusmaksua. Eduskunta on siis säätänyt lain, jolla voidaan tukea myös yhteiskunnan vastaisia poliittisia lakkoja.

  • Jäsenmaksun perimisessä järjestöt ja työnantajat löytäneet toisensa – laki ei vaadi

Korporatismia ylläpitävä järjestelmää tukee jäsenmaksun periminen/tulouttaminen yritysten toimesta ja yritysten laskuun. Tästä ovat työntekijä- ja työnantajajärjestöt sopineet yli yrittäjien päiden. Suomen laissa ei tätä velvoitetta ole.

  • Työttömyyskassatkin ovat olleet järjestöjen hallussa

Työttömyyskassat ovat Suomessa olleet järjestöjen hallussa, vaikka työttömyyskorvaus tulee julkisista varoista. Työttömyysvakuutusmaksu toki kerätään yhteisvastuullisesti palkansaajilta ja työnantajilta, mutta niin kerätään muutkin verot.

Työttömyyskassan jäsenyys ei kuitenkaan edellytä jäsenyyttä ammattiliitossa. Tämän seurauksena ammattiliittoihin sitoutumaton Yleinen työttömyyskassa (YTK) eli niin sanottu Loimaan kassa on haastanut ammattiliittoja 1990-luvun alusta lähtien. Nykyisin se on Suomen suurin työttömyyskassa. YTK:n mukaan helmikuussa 2019 jäseniä on 424 091.

Kilpailu jäsenistä työttömyyskassojen kesken on aktiivista. YTK vetoaa vähillä kustannuksilla. Kassan jäsenyys maksaa vuodessa 100 euroa, jäsenyys ammattiliittojen työttömyyskassassa maksaa enemmän. Työmarkkinajärjestöille järjestöjen jäsenmäärän säilyminen on tärkeää. Jotta liittojen sana painaisi, pitää järjestäytymisasteen olla riittävän korkea. Jos se jää alle 50 prosentin, ei alalle neuvoteltu työehtosopimus ole yleissitova. Tällöin järjestäytymättömien työnantajien ei tarvitse noudattaa tes-järjestelmään vähimmäisvaatimuksia.

Työttömyyskassan jäsenmaksua kohdellaan verotuksessa samaan tapaan kuin ammattiliiton jäsenmaksua, joten myös se on vähennyskelpoinen. Kassoista maksettavat työttömyyskorvaukset ovat vastaavasti veronalaista tuloa.

  • Eläkerahastoissa päättävät kovapalkkaiset järjestöjohtajat

Suomen eläkejärjestelmää on pidettävä kansainvälisten mittapuiden mukaan varsin hyvänä. Voisi kuitenkin ajatella, että eduskunnallakin olisi oma roolinsa eläkejärjestelmää kehitettäessä, sen rakenteista ja eläkkeiden mitoituksesta päätettäessä. Jos kuitenkin sattuu, että valtakunnan pääministeri tulee Lapin hangilla hiihtäessään miettineeksi jotain eläkejärjestelmään liittyvää kysymystä, korporatiiviset rakenteet älähtävät. Ne katsovat oikeudekseen ajatella muun yhteiskunnan puolesta.

  • Työterveyttä työllistetyille: eriarvoisuutta terveydenhuoltoon

Työntekijä- ja työnantajajärjestöt ovat löytäneet yhteisen edun luomalla maahan eriarvoistavan perusterveydenhuollon järjestelmän. Työllistetty työvoima pääsee tunnin sisällä lääkärin vastaanotolle, saa kaikki tarpeelliset ja osan tarpeettomistakin terveystarkastuksista ja maksattaa osan laskusta veronmaksajilla. Köyhä kansa ja peruseläkeläiset on laitettu jonoon odottamaan vuoroaan. Sieltä pääsee aikanaan lääkärin puheille, ellei jonoon ehdi kuolla. Tutkimusten mukaan Yhdysvaltain ja Portugalin jälkeen Suomi on kansainvälisessä vertailussa kolmanneksi eriarvoisin maa perusterveydenhuollossa.

  • Alihinnoitellut julkiset palvelut – veronmaksajien piikkiin

Julkiset palvelut esim. päivähoito tarjotaan Suomessa alihinnoiteltuna. Sen kustantajina ovat kuntien veronmaksajat. Suurimman hyödyn tästä saa jälleen työllistetty väestö. Tietenkin se on verotuksessa myös suurin maksaja. Alihinnoittelu merkitsee yleisesti ottaen kuitenkin sitä, että kansantalouden kokonaisveroaste nousee korkeaksi.

 

Miksi liittojohtajille maksetaan korkeata palkkaa?

Liitot tarvitsevat johtajia, joille jäsenistö maksaa korkeata kannustinpalkkaa. Tämä on tapa sitouttaa johto lobbaukseen eduskuntaa ja muuta yhteiskuntaa vastaan. Taloustieteen näkökulmasta kyse on agentuurisuhteesta. Professori Bengt Holmström on maailmankuulu analysoituaan vastaavanlaisia agentuurisuhteita toisessa yhteydessä, ts. etsiessään vastausta kysymykseen, miksi osakkeenomistajien enemmistö suostuu maksamaan yritysjohtajille ylettömän suuria kannustinpalkkioita. Myös korporatistinen malli on esimerkki agentuurisuhteista.

Kojamon listautuminen pörssiin toi sen puheenjohtajalle melkoisen tulonlisäyksen. Tämä oli aiemmin kritisoinut yritysten johdon ylisuuria palkkioita ja ehdottanut, että yritysjohdon palkkiot tulisi puolittaa ja bonukset lopettaa kahden vuoden määräajaksi.

Mitä presidentti Mauno Koivisto lausuikaan järjestöjohtajien palkkioista?

 

Lopuksi 

Tässä kirjoituksessa lähtökohtana on ollut presidentti Mauno Koiviston arvio suomalaisesta korporatismista. Kirjoituksessa on pyritty konkretisoimaan Koiviston näkemystä tämän päivän näkökulmasta. Johtopäätös on selvä: korporatismi luo vähemmän hyvinvointia kuin vapaampaan sopimiseen perustuva järjestelmä. Se on ollut väistyvä työmarkkinakoordinaation muoto Suomea lukuun ottamatta muissa maissa, vaikka esimerkiksi Pohjoismaissa työntekijöiden järjestäytymisaste on vain jonkin verran matalampi kuin Suomessa.

Järjestöjen yleishyödyllisyys, verovapaudet ja työehtosopimusten yleissitovuus tulisi saattaa perusteelliseen oikeudelliseen tarkasteluun. Kun maassa on sopimisen vapaus, sopimusten tulisi velvoittaa ainoastaan osapuolia, mutta ei niitä, jotka eivät ole sopimiseen osallistuneet. Eikö tässä olisi valtiosääntöoikeudellisille juristeille yhteiskunnallinen tehtävä?

Suomessa on laaja työmarkkinatutkimukseen keskittynyt ekonomistikunta. Olisin tyytyväinen, jos myös se kävisi kriittisesti arvioimaan tätä blogikirjoitusta.

Vesa Kanniainen

Kansantaloustieteen emeritusprofessori (Helsingin yliopisto), Sotatieteiden tohtori (Maanpuolustuskorkeakoulu), Kauppatieteiden tohtori (Itä-Suomen yliopisto)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu