Miksi yleinen asevelvollisuus on välttämätön ratkaisu joillekin maille – ja miksi toisille taas ei?

Ingressi: Kirjoitus esittelee keskeiset asepalveluksen ja palkka-armeijan kustannusvertailua koskevan tutkimuksen tulokset. Keskeisen johtopäätös on tämä: Jos puolustusvoimain tarvitsema miesvahvuus on pieni, ammattiarmeija on kustannustehokas. Jos tarvittava miesvahvuus on suuri, yleinen asevelvollisuus on kustannustehokas.

 

Ajatuspaja Liberan blogissa 30.9.2021 Tero Lundtedt julkaisi kirjoituksen asepalveluksesta otsikolla ” “Yleinen asevelvollisuus ja muita maanpuolustuksellisia kliseitä tarkastelussa.” Sen pääviesti oli, että Suomen maanpuolustuskyky ei ole uskottava ja että asepalvelus rikkoo yhdenvertaisuusperiaatetta. Arvioin tässä kirjoituksessa kriittisesti tuota kirjoitusta. Näen sen perusongelmaksi sen, että se sivuuttaa alan tutkimustiedon, joka on laaja.

Maanpuolustuskorkeakoululle laatimani sotatieteiden tohtorin väitöskirjani Essays in National Defence (2018) käynnistyi aikanaan yleisen asepalveluksen ja ammattiarmeijan vertailulla. Sittemmin julkaisin teemasta puolustusministeriön tilaaman raportin Kansallinen turvallisuus, asepalvelus ja kansantalous: miksi yleinen asevelvollisuus on välttämätön ratkaisu joillekin maille – ja miksi toisille taas ei? (2019). Viimeisin raporttini julkaistiin Polttopisteessä Suomen turvallisuus. Asepalvelus, EU-jäsenyys, Nato-optio, kyberuhka julkaistiin kuluvana vuonna.

Aloitan keskeisten tutkimustulosten esittelyllä.

  • Mitä on tehokas maanpuolustus? Taloustieteen käsitteellä ilmaistuna kansallinen turvallisuus on julkishyödyke. Sen voivat palkka-armeijan muodossa tuottaa markkinat, jossa tilaajana on julkinen valta ja se voidaan tuottaa yleisenä asepalveluksena. Kumpi on kustannustehokkaampi?
  • Kustannustehokas maanpuolustus tarkoittaa sellaisen maanpuolustusjärjestelmän valintaa, joka maksimoi yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin. Tämä vaatimus on esitettävissä jossain määrin vaikeaselkoisena ehtona, jonka mukaan viimeisen maanpuolustukseen uhratun euron tulee tuottaa saman verran hyvinvointia (kansallisen turvallisuuden vahvistumisen mielessä) kuin tuottaa yleistä hyvinvointia vaihtoehtoiseen yhteiskunnan toimeen (terveys, sosiaaliturva, koulutus) käytetty viimeinen
  • Alan keskeisen tutkimustuloksen mukaan yleisen asepalveluksen kustannus kasvaa lineaarisesti tarvittavan sotaväen miesvahvuuden mukana, kun taas palkallisen ammattiarmeijan tapauksessa kustannus kasvaa eksponentiaalisesti. Jos siis tarvittava miesmäärä on pieni, ammattiarmeija on kustannustehokas. Jos tarvittava miesvahvuus on suuri, yleinen asevelvollisuus on kustannustehokas. Argumentti siitä, että palkka-armeija olisi aina halvempi vaihtoehto, on virheellinen.
  • Yksi väitöskirjani tuloksista sanoo, että pieni puolustusarmeija taistelee rajummin kuin suuri hyökkäysarmeija. Tulos on johdettu päällekkäisten sukupolvien peliteoreettisessa mallissa, jossa sotilaat aidosti kohtaavat kuolemanriskin. Väitöskirjani tarjoaa runsaasti esimerkkejä sotahistoriasta (Kreikan historia, Johanniittien puolustustaistelu Maltalla, Suomen talvi- ja jatkosodat, Viron Sinimäkien taistelut) joiden kanssa tämä teoreettinen tulos on sopusoinnussa. Ukrainan sankarillinen puolustautuminen Venäjää vastaan myös puoltaa oman kansallisen puolustuksen merkittävyyttä.
  • Olen kirjannut Suomen nykyiset puolustukselliset vahvuudet tuoreeseen artikkeliini ”Gallup Democracy in Exercising the NATO Membership Option: The Cases of Finland and Sweden”, CESifo Economic Studies, 68(3), 2022, 281–296. Suomen päätös hankkia 64 kpl F-35 hävittäjää on sopusoinnussa myös sen peliteoreettisen tulokseni kanssa, että puolustuskykyä koskevan epäsymmetrisen informaation tilanteessa puolustavalle maalle on optimaalista yli-investoida
  • Yhdyn Tero Lundstedtin käsitykseen siitä, että terminä ”yleinen asevelvollisuus” on harhaanjohtava asevelvollisuuden koskiessa vain miehiä, ei naisia. Totean silti, että maanpuolustuksen ensisijainen tehtävä on huolehtia kansallisesta turvallisuudesta, ei sukupuolten välisestä yhdenvertaisuudesta. Edellinen tavoite on toki toteutettavissa siten, että jälkimmäisestä myös huolehditaan.

 

Asepalveluksen taloustiede: historia

Asevelvollisuudesta käytiin taloustieteilijöiden aloitteesta Yhdysvalloissa 1960-luvulla kiivas väittely. Chicagon yliopiston taloustieteen professorin Milton Friedmanin ja Rochesterin yliopiston taloustieteen professorin Walter Oin puheenvuorot pakollista asepalvelusta vastaan nousivat vaikutusvaltaisiksi.  Friedman oli kysynyt, millä oikeudella asepalvelukseen kutsuttavalle maksetaan vähemmän palkkaa, kuin millä hän olisi valmis palvelukseen astumaan. Oin raportti asepalveluksen kansantaloudellisista kustannuksista oli alallaan ensimmäinen.

Presidentti Richard Nixonin asettama komitea entisen puolustusministerin liikemies Thomas S. Gatesin johdolla esittikin yleisen asevelvollisuuden lakkauttamista ja siirtymistä vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Gatesin komitean mukaan pakollinen asepalvelus on ollut kallis, eriarvoinen ja erimielisyyttä aiheuttava rekrytoinnin muoto. Se on edustanut ankaraa rasitetta nuorten miesten vähemmistölle, vaikkakin se on alentanut muiden kansalaisten verotaakkaa.

Kanada, Britannia ja Australia olivat jo aiemmin siirtyneet vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Useat Euroopan maat siirtyivät vapaaehtoiseen asepalvelukseen yli 20 vuotta myöhemmin Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991 ja kylmän sodan päätyttyä. Yleisestä asevelvollisuudesta luovuttiin Ruotsissa vuonna 2000 ja Saksassa vuonna 2001. Euroopassa on yhä maita, joissa yleinen asevelvollisuus on kuitenkin säilynyt. Ruotsi on katunut päätöstään lakkauttaa asevelvollisuus.

 

Asepalveluksen ja ammattiarmeijan kustannusten vertaaminen

Asevelvollisen vaihtoehtoiskustannus on se hyödyn menetys, joka hänelle aiheutuu hänen joutuessaan käyttämään osan ajastaan asepalvelukseen sen sijaan, että voisi käyttää aikansa muuhun itsensä kannalta hyödylliseen toimintaan. Jos vaihtoehtona on työnteko siviilisektorilla, asepalvelukseen tulevan asevelvollisen vaihtoehtoiskustannus on hänen potentiaalisen siviilipalkkansa (nettopalkkansa) ja asepalveluksessa maksetun palkan (päivärahan) erotus; hänelle lankeaa siis implisiittinen vero. Vaihtoehtoiskustannus voi myös käsittää tulevien työtulojen menetykset, jos asepalvelukseen tulevan opiskelu viivästyy. Koko kansantalouden kannalta asevelvollisuuden vaihtoehtoiskustannus heijastuu menetettynä tuotantona siviilitoimialoilla. Asevelvollisuuden vaihtoehtoiskustannukset eivät suoraan näy valtion budjetissa.

Päivärahat ovat tulonsiirtoja veronmaksajilta asevelvollisille. Ne eivät edusta kansantalouden kannalta kustannusrasitetta. Sama koskee verotuksella rahoitetun vakinaisessa palveluksessa olevan kantahenkilökunnan palkkamenoja. Ammattiarmeijan tapauksessa asevelvollisuuden vaihtoehtoiskustannusta ei synny.

Tarvittava verojen määrä ja puolustusbudjetin suuruus eivät siis ole kansantaloudellisia kustannuksia enempää asevelvollisuusarmeijassa kuin palkka-armeijassakaan. Ne ovat tulonsiirtoja. Verotuksesta kuitenkin aiheutuu kansantaloudellisia kustannuksia ja sitä enemmän, mitä enemmän verotuloja joudutaan keräämään. Verotukseen liittyy omat kansantaloudelliset kustannusrasitteensa. Tämä johtuu siitä, että verotus vääristää ihmisten työntarjontapäätöksiä sekä yritysten investointipäätöksiä. Verotukseen liittyvä kansantaloudellinen kustannusrasite alentaa bruttokansantuotetta ja sitä kautta hyvinvointia.

Ammattiarmeijassa budjettimenot olisivat korkeammat kuin asevelvollisuusarmeijassa ja verotuksen kustannusrasitus siksi korkeampi. Myös kaikki kalustohankinnat ovat kansalliseen turvallisuuteen liittyviä kustannuksia, joilla on oma vaihtoehtoiskustannuksensa.

 

Puolustusmenojen vastapainona on kansallisen turvallisuuden vahvistuminen.

Onko vapaaehtoinen ammattiarmeija kustannuksiltaan siis edullisempi kuin pakollinen asevelvollisuusarmeija? Se on vain tapauksessa, jossa tarvittava miehistön määrä on pieni. Tämän osoittivat algebrallisesti Dwight R. Lee ja Richard B. McKenzie vuoden 1992 artikkelissaan ”Reexamination of the Relative Efficiency of the Draft and the All-Volunteer Army”. Mihin tulos perustuu?

Vertailua helpottaa ajateltaessa rekrytoitavat asetettavan siviilipalkkansa (= tuottavuutensa) perusteella järjestykseen. Tällöin tulee ymmärretyksi, että rekrytointien määrän kasvattaminen edellyttäisi sitä, että kullekin uudelle rekrytoitavalle maksettaisiin palvelukseen astumisesta yhä korkeampi korvaus.

Vapaaehtoiseen ammattiarmeijaan hakeutuvat ensi sijassa matalan siviilituottavuuden henkilöt. Kun asevelvollisuuden tapauksessa asepalvelusta suorittavien joukkoon tulee myös korkean tuottavuuden henkilöitä, tämä nostaa asevelvollisuuden kansantaloudellista kustannusta. Näin pieni palkka-armeija tulee kustannuksiltaan edullisemmaksi, jos tarvittava miesvahvuus on pieni.

Vapaaehtoinen asepalvelus ei houkuttele niitä kansalaisia, jotka ansaitsisivat korkeampaa palkkaa työmarkkinoilla. Jos tarvittava puolustusvoimain miesvahvuus on suuri, kustannusvertailu kääntyy asevelvollisuuden eduksi. Tämä tapahtuu kahdesta syystä. Kun pakollisen asepalveluksen tapauksessa kullekin sotilaalle maksetaan kiinteä palkka (päiväraha), vapaaehtoisen asepalveluksen tapauksessa palkkatason on oltava korkeampi, koska se määräytyy tuottavuudeltaan korkeimman rekrytoinnin perusteella. Koska palkkadiskriminaatio ei ole mahdollinen, on myös matalan tuottavuuden rekrytoinneille maksettava samainen korkeampi palkka. Siksi ammattiarmeijan palkkakustannus on eksponentiaalisesti nouseva miehistötarpeen kasvaessa. Asepalvelukseen hakeutunut matalan tuottavuuden työvoima siis hyötyy siitä, että yhä korkeamman tuottavuuden työvoimaa rektytoituu.

Tässä on pähkinänkuoressa selitys sille, miksi pakollinen asepalvelus on kustannustehokas, jos tarvittava sotilaiden määrä on suuri. Tätä vahvistaa verotuksen hyvinvointirasitteen kautta tuleva vaikutus. Ihmiset eivät rakasta veroja ja vähentävät työpanostaan. Bruttokansantuote jää veron välttelemisen takia pienemmäksi. Koska ammattiarmeijan tapauksessa tarvittava verokertymä on suurempi, verotuksen hyvinvointirasite vapaaehtoisen asepalveluksen tapauksessa nousee suuremmaksi kuin pakollisen asepalveluksen tapauksessa siinä tilanteessa, että tarvittava henkilöstömäärä puolustusvoimissa on korkea. On todettu, että verotuksen aiheuttama hyvinvointirasitus on jopa 20–30 prosenttia suhteessa kerättyihin verotuloihin.

Maanpuolustuksen rahoittamiseen kerättävien verotulojen määrä ei siis edusta hyvinvointitappiota. Se on tulonsiirto veronmaksajilta palvelukseen astuville. ETLAn tutkijat olivat arvioineet vuonna 2003, että asevelvollisuuden vaihtoehtoiskustannus oli Suomessa 0.88 prosenttia BKT:sta vuonna 2001. Jos tämä kustannus olisi sisällytetty puolustusmenoihin, niiden osuus bruttokansantuotteesta olisi noussut tilastoidusta 1.21 prosentista 2.09:ään prosenttiin, siis yli 70 prosenttia. Tuore ETLA:n arvio asevelvollisuuden kustannuksista on Kaitila ja Määttänen (2021). Sen mukaan asevelvollisuuteen liittyvän vaihtoehtoiskustannuksen huomioiminen kasvatti maanpuolustuksen kustannusta vuonna 2017 noin 880 miljoonalla eurolla vuodessa eli noin 0,4 prosentilla bruttokansantuotteesta. 

 

Kun asepalvelus vähentää työtaitojen oppimista

 Tuottavuus siviilisektorilla määräytyy koulutusinvestointien kautta. Morten I. Lau, Panu Poutvaara ja Andreas Wagener ovat useissa tutkimuksissaan nostaneet kysymyksen siitä, missä määrin pakollinen asepalvelus hidastaa koulutuspääoman muodostumista kansantaloudessa Heidän analyysissaan mukana ovat siis työvoiman tarjontapäätöksen ohella myös asepalveluksen pitkän aikavälin vaikutukset koulutuspääomaan.

Tuloverotuksessa kansalaiselta kerättävä vero ja sen vaikutukset työn tarjontaan levittäytyvät yli koko kansalaisten elinkaaren. Asepalvelus puolestaan edustaa veroa, joka kerätään kokonaisuudessaan yhdeltä elinkaaren jaksolta, nuoruudessa. Siksi sen vaikutus on periaatteessa dramaattinen verrattuna läpi elinkaaren kerättävään tuloverotukseen. Asepalvelukseen joutuva nuori menettää potentiaalisesti ko. ajalta mahdollisuuden oppia taitoja, joilla työtuloja olisi kartutettavissa siviilityössä.

Yksi keino arvioida asepalveluksen vaikutusta osaamispääomaan kansantaloudessa onkin tutkia, miten asepalvelus vaikuttaa palkkatasoon palveluksen suorittaneiden siirryttyä siviiliin. Palkkataso heijastaa sitä, miten markkinat hinnoittelevat heidän tuottavuutensa. Monet empiiriset tulokset tukevat Lau-Poutvaara-Wagener-mallin ennusteita, mutta eivät kaikki.

ETLA:n tutkijat ovat kuitenkin huomauttaneet siitä, että laskelmat voivat yliarvioivat puolustusmenojen vaihtoehtoiskustannuksia. Asepalvelus ei nimittäin näy ainoastaan yhteiskunnallisena kustannuksena. Siihen liittyy myös yhteiskunnallisia hyötyjä.

 

Asepalvelus ja BKT-menetykset: paljonko kansallisesta turvallisuudesta kannattaa maksaa?

Kansallisen turvallisuuden luominen näkyy viime kädessä kansantalouden hyvinvointia mittaavassa bruttokansantuotteessa sitä alentavana sekä asevelvollisuuden että vapaaehtoisen asepalveluksen tapauksissa. Tämän vastapainona on kansallisen turvallisuuden vahvistuminen. Puolustusmenot onkin hyödyllistä nähdä vakuutusratkaisuna epävarmassa maailmassa ja epävarman turvallisuustilanteen oloissa. Ilmaisia vakuutuksia maailmassa ei ole.

BKT-menetysten vastapainona on kansallisen turvallisuuden vahvistuminen. On siksi epäloogista kysyä, pitäisikö puolustusmenoja vähentää, jotta saataisiin enemmän bruttokansantuotetta. Oikeampi kysymys kuuluukin: kuinka paljon kansallisesta turvallisuudesta kannattaa maksaa?

 

+4
Vesa Kanniainen
Sitoutumaton Helsinki

Kansantaloustieteen emeritusprofessori (Helsingin yliopisto),
Sotatieteiden tohtori (Maanpuolustuskorkeakoulu),
Kauppatieteiden tohtori (Itä-Suomen yliopisto)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu