Kaupungistuminen tappaa hyötyliikunnan

Olen viime viikkoina useamman kerran tilannut kotiin päivän ruuan ruokalähettifirman kautta. Normaalisti en tätä tee, koska on halvempaa kokkailla itse tai käydä ravintolassa paikan päällä hakemassa annos. Lähimpään kauppaan on noin 300 metriä ja samalla säteellä löytyy useampi ruokapaikka, jossa saa syötyä alle kymmenellä eurolla. 

Eihän minulla oikeasti ole ollut mitään syytä miksi en voisi kävellä 300 metriä kauppaan tai ravintolaan. Tämän hetkisessä elämäntilanteessani kaupassa käynti ja kokkaaminen eivät ole pois mistään tärkeästä. Nuo ruokalähettien avulla kylläisenä pysyneeni päivät ovat lisäksi usein olleet sellaisia, että ulkoilma ja edes jonkinlaiset sosiaaliset kontaktit olisivat tehneet hyvää. Väitän, että monella tilanne on samanlainen.

Ruokalähettifirmoilla ja vastaavilla kaupunkielämän itsestäänselvyyksillä ei ole käyttöä muualla kuin kaupungeissa. Maaseudulla ihmiset ovat tottuneet tekemään pitkiäkin matkoja elämän välttämättömyyksien vuoksi. Kaupungeissa kaikki tiivistyy ja kaiken pitää olla saatavilla mahdollisimman lähellä ja mahdollisimman helposti. Ihmiset vaativat mukavuutta. Tässä ei tietysti ole mitään väärää. Elämän tekeminen mahdollisimman helpoksi mahdollistaa henkisen kasvun ja aivokapasiteetin käyttämisen muuhun kehittävään toimintaan. Näin siis ainakin ideaalissa tilanteessa. 

Henry David Thoreau on teoksessaan Walden (1854) todennut seuraavaa: “Useimmat yleellisyydet ja monet niin kutsutut elämän mukavuudet eivät ainoastaan ole tarpeettomia vaan ne ovat suorastaan esteinä ihmiskunnan kehityksen tiellä.” Allekirjoitan tämän täysin. Se että säästin aikaa ja vaivaa tilaamalla ruuan suoraan kotiin ei tarkoittanut, että olisi käyttänyt säästetyn ajan itseni kehittämiseen. Sen sijaan katselin Youtubesta Uuno Turhapuro -elokuvien kohtauksia, kissavideoita ja yleisesti ottaen oleskelin päämäärättömästi. 

Kaupungistumisen huonoja ilmiöitä tuli mieleeni myös, kun Turussa keskusteltiin viime vuonna Aurasillan ajokiellosta, joka tulikin tämän vuoden alussa voimaan. Ajokieltoa vastustettiin, koska sen vaikutukset keskustan yritysten kävijämääriin ja myyntiin ovat haitalliset. Käytännössä ihmiset eivät siis jaksa kävellä muutamaa sataa metriä enempää näihin liikkeisiin. Perimmäinen ongelma ei siis ole Aurasillan ajokielto sinänsä vaan se, ettei ihmisillä ole halua tai jaksamista kulkea jalan muutamaa sataa metriä enempää.

On tietysti ihmisiä, jotka korkean iän tai muun liikuntarajoitteen takia eivät voi kävellä noita ylimääräisiä metrejä, mutta minun on vaikea uskoa, että tämä porukka olisi määrältään merkittävän iso. Tulevaisuudessa määrä varmasti tulee olemaan valtava, jos ihmiset totutetaan siihen, että kaiken saa niin helposti ja läheltä.

Unelmani olisi, että ihmiset asuisivat hajautetummin. Niin ei todennäköisesti tule käymään ja olen itsekin osa tuota epätoivottavana pitämääni kehitystä, sillä olen muuttanut maalta kaupunkiin enkä näe, että lähitulevaisuudessa muuttaisin takaisin. Kun on tottunut kaupunkielämän iloihin, on kovin vaikeaa lähteä takaisin syrjäseudulle. Saavutetuista eduista ei luovuta.

Kaupungistuminen on aikanaan ollut välttämätöntä, kun yhteiskunta on muuttunut maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi. Työn perässä on ollut pakko muuttaa. Nykyään vastaavaa pakkoa ei pitäisi olla. Etätyömahdollisuuksia on monella alalla ja internetin myötä etäisyydet ovat yleisestikin muuttuneet vähemmän merkityksellisiksi. Silti kaupungistuminen nähdään luonnonvoimana, jota ei voi padota ja jota pidetään jopa positiivisena. Samaan aikaan asumista kaupunkien ulkopuolella vaikeutetaan tekemällä politiikkaa, joka nostaa syrjässä asumisen kustannuksia kohtuuttomasti.

Toistaiseksi olen tilannut ruokaa kotiin vain yksittäisinä päivinä. Jos minulla olisi enemmän rahaa käyttäisin niitä varmasti enemmän. Köyhyys tällä hetkellä suojaa minua. Se suojaa minua myös siinä, että en ole tohtinut tänä vuonna hankkia kausikorttia paikallisliikenteeseen. Nykyään kävelen lähes kaikkialle. Olen jo tämän noin puolentoista kuukauden aikana huomannut että jalkani ovat vahvistuneet ja kuntoni on kohentunut. Useana päivänä askeleita kertyy mittariin yli 10000. Jos minulla olisi enemmän rahaa, kulkisin nämä matkat bussilla tai jopa omalla autolla. Köyhyys pitää kuntoani yllä ja antaa minulle omanlaistaan vapautta. Jos ja kun tulotasoni tässä lähiaikoina nousee, niin koetan tehdä parhaani ylläpitääkseni hyviä elämäntapojani, joihin olen nyt ollut pakotettu.

Kaupungistuminen on siis mielestäni ilmiö, johon sisältyy monia ongelmia. Syy ei ole kaupungistumisessa itsessään, vaan siinä, että ihmiset ovat liian mukavuudenhaluisia ja kun kerran jotain saa helpolla, on vaikea enää nähdä vaivaa saman asian eteen. Kaupunki tarjoaa ihmisille liikaa mahdollisuuksia, mutta käytännössä tuo mahdollisuuksien kirjo ei ole pelkästään hyväksi. Veltostuminen yleistyy ja se on iso ongelma. Viime vuonna esimerkiksi uutisoitiin siitä, että jo alle 16-vuotiailla on vaikeuksia päästä kyykkyyn. Jos meillä on jo nyt ongelmia vanhustenhuollon suhteen, niin tulevaisuudessa tilanne lienee entistä pahempi, kun nykyinen sukupolvi (varhais)eläköityy ja tulee tarvitsemaan entistä enemmän palveluja. 

Uskon silti, että tilanne tulee lopulta paranemaan. Esimerkiksi Turussa panostetaan lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksien lisäämiseen. Pelkkä liikuntapaikkojen lisääminen toki ei ole ratkaisu, sillä niitä käyttävät todennäköisesti eniten ne, jotka ovat muutenkin suhteellisen hyvässä kunnossa. Liikuntamahdollisuuksiin panostaminen kuitenkin antaa positiivisen signaalin, ja voi olla, että myös vähän liikkuvat lopulta lähtevät mukaan. Ihmisen keho on luotu liikkumaan ja tämän luontaisen tarpeen toteutumista pitäisi edistää kaikin mahdollisin keinoin näinä aikoina, kun teknologia on tehnyt passivoitumisen erityisen helpoksi.vff

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu