Raskaan liikenteen lepoaikoihin tarvitaan välitön muutos
Jätin hetki sitten toimenpidealoitteen eduskunnalle, jossa vaadin välittömiä toimia hallitukselta raskaan liikenteen enimmäis- ja lepoaikojen lieventämiseksi ja huoltovarmuuden turvaamiseksi. Euroopan Unionin jäsenvaltio voi kiireellisissä tapauksissa myöntää poikkeuksia kuljettajien ajo- ja lepotaukovaatimuksiin enintään 30 päivän ajaksi. Ruotsi on näin jo tehnyt.
Suomessa samat poikkeukset mahdollistaisivat liikenteelle noin 30 % lisäkapasiteetin. Pitkissä matkoissa Suomen halki tai rajat ylittävässä liikenteessä yhdellä kuljettajalla olisi 60 % enemmän päiväsuoritetta. Poikkeuksilla annetaan kuljetusyrityksille paremmat edellytykset selvitä kuljettajien sairastumisista ja mahdollistetaan tavaroiden saatavuus sekä kaupankäynti. Tällä ehkäistään myös mahdollisia konkursseja. Ruotsi otti maanantaina käyttöön Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N: o 561/2006 14 artikla kohta 2 mukaiset poikkeukset meneillään olevan Covid-19 -pandemian seurauksena.
Viking Line ja Tallink Silja ilmoittivat keskeyttävänsä liikennöinnin Helsingin ja Tukholman välillä koronavirustilanteen ja Suomen hallituksen 17.3. antaman Suomen rajat sulkevan päätöksen vuoksi. Sen jälkeen osa liikenteestä on siirretty Turun ja Kapellskärin välille. Koska vuoroja ei ajeta normaalin liikenteen mukaisesti, tulee Haaparannan merkitys kasvamaan. Pidentyneissä ajomatkoissa nykyiset raskasta liikennettä koskevat ajo- ja lepoaikavaatimukset tulisivat merkittävästi hidastamaan ja vaikeuttamaan kaikkea tavaraliikennettä. Muutoksilla on kiire, jotta voidaan välttyä tuotteiden ja työvoiman saatavuusongelmilta.
Hyvä huomio.
Olisikohan nyt samalla oikea aika alkaa ottaa huomioon EU liikennestrategian kestävän kehityksen mukainen mahdollisuus, että voitaisiinko Suomen ulkomaan liikenteen (vienti ja tuonti) rekka auto kauko – liikenteestä siirtää 15 -25 000 rekka auton vuosiliikenne vesille – ja lähijakeluun
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/bionavigaattori/lvm-liikenne-infraa-kehitetty-jo-10-vuotta-puutteellisin-tiedoin-jatketaanko-nykytilaa-seuraavat-12-vuotta/ .
Tästä on eduskunta puhunut käytännössä viimeksi 90 luvulla . Silloin kun koko valtakunnan sisävesiliikenteen kehittämísen puolesta puuhasi 37 kansanedustajaa. Nyt raideliikenne lobbarit ovat viimeiset 20 vuotta onnistuneet häivyttämään jopa vv 2007-2019 hallitusohjelmista ja ELY aluehallinnosta sisävesiliikenteen pois kokonaisuudessaan. ks sivu 3 jossa vuonna 1996 esitettiin suoraa sisävesi-meri liikennettä euroopan ja Suomen välille. https://d6aef0b1-2d7d-4438-9bc2-403b22be688f.filesusr.com/ugd/9247af_94020600e8704dc096e3af99d7ea2cfa.pdf
Ongelman laajuuden , ja erityisesti ongelman jatkuvan ylläpidon ja sen leviämisen olevan paljolti virkamiestasolla – sen tajusi Vesitieydistyksen viimeisessä paperilehdessä kokonaisuudessaan kansanedustaja Jouko Skinnari. sivu 5 https://d6aef0b1-2d7d-4438-9bc2-403b22be688f.filesusr.com/ugd/9247af_ff6103e1f83646e8aa274a16336f0bbb.pdf .
Tuloksena em. olemme sitoutuneet ns Suomi on Saari liikennejärjestelmään , jossa laivaliikennettä ajatellaan tapahtuvaksi ja kehitettäväksi ainoastaan rannikkosatamien kautta ,poikkeuksena Saimaan syväväylä osuus ja Saimaan kanava -jotka muodostavat vain noin 10% Suomen laivarahtiliikenteeseen sopivista sisävesiväylistä.
Kun EU edellyttää, että raskasta maantieliikennettä tulisi kaukoliikenteen osalta siirtää jopa 75 % (joulukuu 2019 päätös) raiteille ja vesille. Ja meillä on koko vanhakin 50% tavoite vielä kokonaisuudessaan eduskunnassa käsitelemättä vaikka strategia sovittiin jo vuonna 2011
https://ec.europa.eu/transport/themes/strategies/2011_white_paper_en
Ilmoita asiaton viesti