Onko Suomessa sotilaallis-teollista liittoutumaa?

Toisen maailmansodan voittoisa Euroopan joukkojen komentaja, armeijakenraali, Dwight D. Eisenhower oli Yhdysvaltojen presidenttinä 1953 – 1961. Sitä ennen vielä pari vuotta Naton joukkojen komentajana. Sotilasansioiden lisäksi hän oli republikaani, siis konservatiivi. Lisäksi hän oli myös vahvasti uskonnollinen; uskonnolliset arvot ja kristinusko olivat hänelle aidosti tärkeitä. Eisenhower ei ollut enempää vasemmistoradikaali kuin pasifistikaan.

Eisenhowerin jäähyväispuhe virkakauden lopussa on kuitenkin jäänyt historiaan hieman yllättävästä syystä. Eisenhower varoitti ponnekkaasti sotilaallis-teollisen liittoutuman voimasta ja ongelmasta. Koko ilmiö tuli tunnetuksi nimenomaan Eisenhowerin ansiosta. Alan tutkijat omaksuivat sen asevarustelua ja asevarustelukilpailua koskevan tutkimuksensa yhdeksi keskeiseksi käsitteeksi.

Kyllä suomalaisetkin tutkijat ovat joskus puhuneet sotilaallis-teollisesta liittoutumasta. Kuitenkin lähinnä vain teoriana ja Yhdysvaltoja koskevana ilmiönä. Jonkin verran samanlaisia piirteitä löydettiin myös eräistä muista maista, Neuvostoliitto oli oikeastaan jo rakenteensa vuoksi ilmiön kärjistynein esimerkki.

Suomeen teoriaa oli melkoisen vaikea soveltaa. Meillä ei ollut sellaisia asetuotanto- tai asekehityshankkeita, joissa teorialla olisi ollut kunnollista käyttöarvoa. Jonkin verran laajennetun käsitteen käyttöön olisi saattanut olla mahdollisuuksia: sotilaallis-poliittinen liittoutuma olisi ehkä ollut hahmotettavissa, sen osana olisi voinut olla myös tutkijoita ja ainakin osa mediaa.

Vanhoina hyvinä aikoina suomalaisesta tapauksesta ei olisi voinut rakentaa uskottavaa kuvaa. Jonkin verran kehitys on ehkä kulkenut siihen suuntaan vaikkapa mediapoolin kaltaisen viritelmän muodossa. Jos vapaita tutkivia journalisteja vielä olisi elossa, kannattaisi asiaa ehkä jonkin verran penkoa.

Onneksi kuitenkin puolustusvoimain entinen komentaja lensi näyttämölle pelastamaan alan suomalaisen tukimuksen. Oli melkoinen temppu ottaa konsultin tehtävä vastaan yhdeltä merkittävältä amerikkalaiselta hävittäjien valmistajalta, Lockheed Martinilta. Vieläpä varsin tuore isäntämaasopimus taskussaan. Konsulttisopimuksessa ei sinänsä ole mitään laitonta eikä väärää, ei eettisestikään. Suomessa kaikilla on oikeus yrittämiseen ja rahan hankkimiseen laillisin keinoin.

Konsulttisopimuksen purku jo lentoonlähtövaiheessa ei asiaa miksikään muuta. Lindberg jätti suomalaiseen historiaan jäljen, jota voi verrata Eisenhowerin jättämiin jäähyväisiin. Suomalaista sankarilentäjää en tässä asiassa kuitenkaan jaksa ihailla, Eisenhower on minun sankarini.

Asiaa tietenkin vahvisti sekin, että vallan vahtikoiran tehtävästään metsään juosseet toimittajat ilmeisesti vahingossa paljastivat sen, että moni muukin korkea-arvoinen entinen sotilas oli maailmalla vastaavissa puuhissa.

Syntyi kuva suomalaisesta sotilas-teollisesta liittoutumasta, joka ei ole kansallinen Suomen rajojen sisällä toimiva voima, vaan kansainvälinen hurja joukko. Onneksi tämä jalo linkkiryhmä kytkee Suomen sellaiseen läntiseen arvoyhteisöön, jota vastaan kenelläkään ei voi olla vastaansanomista.

Koronan varjossa on hyvä elää. Nyt on sopiva ja hyvä tilaisuus toteuttaa laajennettu hävittäjähankinta. Kun valtio ottaa muutenkin velkaa pilvin pimein, voi samalla ottaa hankintaa varten kevyesti parikymmentä miljardia jotta saadaan kerralla riittävästi koneita, ei se 64 mihinkään piisaa.

Kun en ketään moiti enkä tuomitse, on hyvä, että asevarustelun tutkijat ovat muutenkin valmiiksi karanteenissa tai ihan pellolla tästä surkeasta reaalimaailmasta. Siis hiljaisuuden vallitsessa hyvä tulee, ja saadaan kunnollinen ilmasilta napinoitta aikaan.

VilhoHarle

Politiikan tutkimuksen (kansainväliset suhteet ja valtio-oppi) emeritusprofessori. Kiinnostunut erityisesti kansainvälisten suhteiden (myös poliittisen ajattelun) aatehistoriasta sekä ulkopolitiikasta. Keskusta (alkiolainen).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu