Palkalla pitää tulla toimeen, mutta kuinka se on mahdollista?

Palkalla pitää tulla toimeen, mutta kuinka se on mahdollista?

Ennen palkkaneuvotteluja ilmaantuu eri osapuolten tekemiä tutkimuksia ja uutisia, joissa perustellaan eri osapuolten näkemyksiä palkankorotuksista. Matalapalkka-alojen työntekijäpuolella vaaditaan, että palkalla pitäisi tulla toimeen. Tämän lisäksi palkankorotuksien pitäisi olla sellaisia, jotka kaventaisivat palkkaeroja. Uutisissa julkaistaan eri ammattikuntien tekemiä kyselyjä, kuinka kansalaiset suhtautuvat julkisen sektorin matalapalkkalaisten palkankorotuksiin. Myötätuntoa riittää ”Suhtaudun myönteisesti sairaanhoitajien lähihoitajien, lastenhoitajien ja muiden matalaa palkkaa saavien palkankorotusvaatimuksiin, jotka ovat yli vientialojen palkankorotuksien.” Minäkin olen 120 %:sesti samaa mieltä. Kun kuitenkin julkisella sektorilla palkankorotukset riippuvat palvelumaksuista sekä valtion ja kuntien budjeteista tulevista varoista, pitäisi tehdä lisäkysymyksiä, koska halu maksaa korkeampaa palkkaa ei riitä. Pitää olla myös kykyä palkankorotuksiin.

 

Lisäkysymys yksi. ”Oletteko valmiita maksamaan enemmän veroja.” Julkisella sektorillahan osa palkankorotuksista maksetaan valtion ja kuntien verotuloista. Minä vastaisin ”En ole. Minulla rahat eivät tahdo riittää nykyäänkään. ” Olen melko varma, että usea vastaisi myöntävästi. Se ei vielä tarkoita, että he TODELLA olisivat valmiita veronkorotuksiin, jos sellaisia esitettäisiin eduskunnassa ja kunnissa. Eiköhän myöntävästi vastaavien joukosta löydy tosipaikan tullen vastusta.

 

Toinen vaihtoehto, joka mahdollistaisi julkisen sektorin palkankorotukset, olisi palvelumaksujen korotukset. Pitäisi kysyä ”Oletteko valmis maksamaan enemmän terveyskeskuskäynneistä, kotipalveluista ja muista julkisista palveluista?” Minä vastaisin ”En ole. Minulla rahat eivät tahdo riittää nykyäänkään.”

 

Kolmas vaihtoehto, joka mahdollistaisi korkeita palkankorotuksia, olisi irtisanomiset. Tällöinhän jäljelle jääville jäisi enemmän jaettavaa. Tämä merkitsisi pitempiä jonoja ja palvelujen huononemista. Terveydenhoitoalalla se johtaisi jopa potilasturvallisuuden vaarantamiseen.  Tuskin kukaan tätäkään haluaa.

 

Neljäs vaihtoehto on budjettien sisäiset siirrot. Pitää ottaa rahoja pois joiltakin momenteilta (tienparannusrahoista, asumistuista, yritystuista jne) ja siirtää ne julkisten alojen palkankorotuksiin. Ne, jotka menettäisivät jotakin, vastustaisivat tätä toimintaa.

 

Kaikki edellä olevat vaihtoehdot julkisen alan matalapalkkaongelmaan ovat lienee vastenmielisiä useimmille. Jäljelle jää vain talouskasvun kautta saatava tulojen ja sen kautta verotulojen kasvu. Tulee lisää jaettavaa, jolloin voidaan nostaa palkkoja enemmän kuin ennen. Ongelmana on talouskasvun aikaan saaminen.

 

Yksityisellä sektorilla palkanmaksukyky tulee yritysten tuloista, kun valtiolle maksettavat verot ja maksut muille yrityksille on vähennetty tuloista. Loppu pitäisi jakaa työntekijöiden ja rahoittajien kesken. Viime vuosikymmenenä Suomen reaalitulon kehitys on lopahtanut. On ollut ylä- ja alamäkeä, mutta ei ole ollut voimakasta trendinomaista kasvua. Tapahtunut tulojen kasvu on jäänyt huomattavasti alle potentiaalisen tulon ja jämähtänyt paikalleen. Tämä on uutta Suomen taloushistoriassa.

 

Minua alkaa jo nolostuttaa esittää aina ja usein Suomen synkkä taloudellinen tilanne (Uusi Suomi, Puheenvuoro, Vilho Mäkelä, Suomi on taloushistoriansa syvimmässä lamassa) ja kiinteän valuuttakurssin (euron) ja siihen sopimattoman palkkapolitiikan aikaansaama talouskasvun romahtaminen alle potentiaalisen kasvun (Uusi Suomi, Puheenvuoro, Vilho Mäkelä, Suomi on euroloukussa). Syynä oli osaltaan vuoden 2007 palkkaneuvottelujen palkankorotukset. Ansiotuloindeksin nousu oli yhteensä noin 10 % – 11 % kahtena vuonna vuoden 2007 jälkeen, jolloin kilpailukykyä menetettiin. Tämän jälkeen ansiotasoindeksin nousu laski voimakkaasti. Kilpailukyvyn menetyksen suuruuden selville saamiseksi pitäisi tietää tuottavuuden ja palkkojen kasvu eri aloilla ja eri yrityksissä. Saatavilla olevista tilastoista näitä tietoja ei saa. Mutta epäsuorasti kilpailukyvyn menetys näkyy vertailtaessa Suomen ja Pohjoismaiden sekä Suomen ja Suomen suurimpien kauppakumppanien reaalitulokehitystä (Uusi Suomi, Puheenvuoro, Vilho Mäkelä, Suomi on euroloukussa). Katsokaa puheenvuoroissa esitettyjä kehitysuria ja vetäkää omat johtopäätöksenne.

 

Yksityisellä sektorilla kilpailukyvyn menetys johtaa vaikeuksiin. Valtion pitää alentaa yritysten maksamia veroja ja muita veroluonteisia maksuja sekä antaa tukia, kun Suomen kannalta kiinteä valuuttakurssi eli euronkurssi ei reagoi Suomen huonoon taloudelliseen tilanteeseen. Näinhän on tehty. Tämä ei voi kuitenkaan jatkua pitempään. Ennen pitkäähän helpotuksille tulee raja vastaan.

 

Palkanmaksukyvyn kasvu saadaan aikaiseksi vain euroaikaan soveltuvan palkkapolitiikan ja työmarkkinauudistusten kautta, jotka eivät tuhoa talouskasvua. Pitää tehdä työmarkkinoiden ja palkanmuodostuksen sekä sosiaalietujen täysremontti. Tässä johtotähtenä kaikille talouksille, Suomi mukaan luettuna, taitaa olla Saksa. Entinen liittokansleri Schröder teki  sosiaalipoliittiset uudistukset ja  työmarkkinauudistukset vastustuksesta huolimatta. Ennen uudistuksia Saksa oli Euroopan ”sairas mies”. Schröder tiesi häviävänsä vaalit uudistusten takia, mutta vei ne läpi vastustuksesta huolimatta. Eiköhän tätä Suomen puolueet pelkää. Katsotaan kannatuslukuja eikä huonoa taloudellista tilannetta. Talousuudistusten jälkeen Saksan talous tervehtyi ja lähti voimakkaaseen kasvuun. Siitä lähtien Saksa on ollut Euroopan tervein talous. Kannattaisikohan ottaa esimerkkiä (Uusi Suomi, Puheenvuoro, Vilho Mäkelä, Työmarkkinauudistukset ovat duunarin paras ystävä). Pitäisiköhän Suomessakin tehdä samanlaisia reformeja.

 

Nykyisessä tilanteessa häiritsee joidenkin ay-liikkeen johtajien jämähtäminen 1920- ja 1930-luvuille. Puhutaan ”Patruunoista” ja ”Isäntävallasta” jne (SAK, blogi Jarkko Eloranta, Työnantajat haaveilevat elämästä patruunoina, 13.3.2017). Ja uskotaan naisvaltaisten matalapalkka-alojen nousevan palkkakuopasta lakkojen avulla, kuten esim. pääministeri Sanna Marin aikoinaan esitti. ”Muun muassa naisten lakosta on puhunut SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin, jonka mukaan naisten pitäisi mennä yleislakkoon, jotta naisvaltaisten alojen palkkakehitys ja arvostus saataisiin ylös kuopastaan.” (Demokraatti 8.3.2018). Mihinkä on jäänyt pohdinta palkanmaksukyvystä, joka liittyy tuottavuuskehitykseen ja yritysten sekä julkisen alan tuloihin ja verotuloihin?

 

Minusta tuntuu, että yleinen ilmapiiri maassa on vuosien myötä tullut yhä huonommaksi. Vankka talouskasvu on vain ihmisten muistoissa. Vanhan tiedon mukaan ”Raha rauhoittaa” ja ”Rahan puute saa yhteiskunnallisia konflikteja aikaiseksi”. Jos ei tehdä reformeja, joilla reaalitulon kasvu kohti potentiaalista tuloa saadaan aikaiseksi, kireä ilmapiiri maassa jatkuu ja luultavasti huononee entisestään. Enteet ovat huonot. Vertailukohtana on Kataisen hallitus, joka ei saanut oikeastaan mitään aikaiseksi. Oli liian laajapohjainen, kun osanottajia oli molemmilta ideologisilta laidoilta. Puuttui se kuuluisa ideologinen liima. Aina oli joku jarrumiehenä tai jarrunaisena. Tilanne näyttää samalta nykyisessä Rinteen-Marinin hallituksessa. Sen on liian laaja poliittiselta ja ideologiselta koostumukseltaan. Puhutaan ja vannotaan sopimusyhteiskuntaan, mutta kuinka hyviä sopimuksia saadaan aikaiseksi, kun näkemyserot ovat universumin kokoisia. Jos niitä reformeja ei saada aikaiseksi, poliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne huononee. Reformit yleensä alussa huonontavat joidenkin tilannetta, jolloin menetetään kannatusta. Talouskasvun kiihtyessä suurimman osan tilanne kuitenkin paranee, jolloin kannatuksenkin pitäisi nousta. Kysymys on vain ajasta. Riittääkö hallituskausi hyvien tulosten aikaansaamiseen?

 

Otsikko oli ”Palkalla pitäisi tulla toimeen”. Jos ei ole palkkavaatimuksia vastaavaa palkanmaksukykyä, en näe muuta vaihtoehtoa tulotason korottamiseen kuin pitempi työaika, minimipalkka tai julkinen tuki. Jälkimmäinen saattaa johtaa yrityksissä korkeampiin palkankorotuksiin, koska ”Pappa-staten betalar”. Minimipalkka voi johtaa hintojen nousuun, joka puolestaan voi laskea yritysten tuloja, jolloin palkanmaksukyky huononee. Riippuu ns. tulo- ja hintajoustoista. Julkisella sektorilla julkinen tuki liittyy kuntatasolla valtionosuuksien kasvattamiseen. Kuinka paljon tukia voidaan kasvattaa? Onko muita vaihtoehtoja?

Vilho Mäkelä

www.vilhomakela.fi

Alla eräs kommentoija uskoi joidenkin lukuja. Katsoin Kangasharjun kommentit A-talkista. Siinä esitettiin lukuja, mutta ei perusteluja laskelmille. A-talk ei ehkä ole oikea paikka niille, mutta olisi erinomaista, jos laskelmat ja perustelut väitteille esitettäisiin jossakin. Alla on minun perustelut.

Tilanne 12/2019 eli viimeinen neljännes 2019

  • TYÖLLISIÄ oli 2 502 000 ja TYÖTTÖMIÄ oli 160 000, joten TYÖVOIMA (15 – 64 vuotiaat, jotka olivat joko työttömiä tai työllisiä eli joko hakivat työtä tai olivat ainakin yhden tunnin viikossa töissä) oli 2 662 000.
  • TYÖIKÄINEN VÄESTÖ (15 – 64 vuotiaat) oli 3 426 000.
  • TYÖVOIMAOSUUS (Työvoimaan kuuluvien prosenttiosuus saman ikäisestä 15 -64 vuotiaista väestöstä) oli 77.7 %.
  • TYÖLLISYYSASTE = TYÖLLISET/TYÖVOIMA = 2 502 000/3 426 000 = 0.73 (73 %)
  • TYÖTTÖMYYSASTE = TYÖTTÖMÄT/TYÖVOIMA = 160 000/2 662 000 = 0.06 (6 %)

Ottakaa huomioon, että työmarkkinaluvut ovat satunnaissuureita, koska ne on otettu otannalla. Tämä tarkoittaa sitä, että ne eivät ole tarkkoja, vaan jollakin todennäköisyydellä jollakin välillä Katsokaa Tilastokeskuksen työvoimatutkimusta.

 

Työllisyysaste pitäisi saada vuoden 2023 loppuun mennessä  75 %:iin. On nyt 73 %

(2 502 000 – x)/(3426-x) = 0.75    =>    x = 38 600 pitäisi työllistää kolmessa vuodessa.

Tarkistus: (2 502 000 + 38 600)/(3 426 000  – 38 600) = 0. 75     Ei ole otettu huomioon tuottavuuden kasvua. Ajan myötä työssä olevat saavat aikaiseksi yhä suuremman tuotoksen. Otan tuottavuuden kasvuksi 2 % vuodessa (0.015)

 

Käytetään Okunin lakia korvaamaan yllä oleva väärä laskelma. Joku voisi jopa tyytyä siihen, jos ei ole perillä, kuinka talous toimii. Okunin laki kertoo, kuinka monta prosenttiyksikköä työttömyysaste muuttuu, kun tuottavuuden kasvu on annettu ja kun on otettu huomioon työmarkkinoiden hidas sopeutuminen.

Kaava:  0.5  (Y – 0.015) = DU       Y = kysynnän kasvu ja DU = työttömyysasteen muutos, %-yksikköä.

 

Lasketaan, mikä on pitää työllisyysasteen muutoksen olla, jotta työllisyysaste muuttuisi 73 %:sta vaadittuun 75 %:in. Minulle on epäselvää, mistä 75 % on revitty. Mutta olkoon.

 

0.5(Y – 2 %) = DU

Vaatimus: Työllisyysaste kolmessa vuodessa  73 %:sta 75 %:iin. Vaatii työttömien muuntautumista työllisiksi kolmessa vuodessa 60 000 eli 20 000 vuodessa.

Työttömyysaste on nyt 6 %, joka vastaa 160 000 työtöntä. Työttömien määrän pitäisi laskea 20 000 joka vuosi kolmen vuoden ajan

Tavoite työttömyysaste on 100 000/2 662 000 = 0.038  (3.8 %)

Nyt työttömyysaste on 6 %, joten kolmen vuoden aikana sen pitäisi laske 2.2 %-yksikköä. Vuodessa vaatimus on noin 0.7 %-yksikköä.

Mikä on vaadittu kysynnän kasvu?  0.5(Y-2 %) = 0. 7 %  => Y on 3.4 % eli kysynnän pitäisi kasvaa 3.4 % vuodessa. Aikamoinen vaatimus nykytilanteessa.

 

Ongelmia.

On oletettu, että työvoima ei muutu. Aikoinaan Lipposen hallituksen työllisyystavoite ei toteutunut, koska työvoimaan virtasi sen ulkopuolella aikaisemmin olleita. Ilman tätä tavoite olisi toteutunut.

Käytetyssä yhtälössä edessä oleva kerroin voi olla välillä 0.5 – 0.6.

Laskelmien jälkeen tulee palkkapolitiikan vaikutus kilpailukykyyn. Voimmeko palkkapolitiikalla nostaa vientiä, jotta vaadittu kokonaiskysyntä (ei ainoastaan vientikysyntä) saadaan vaaditulle tasolle? Annan muiden laskea näitä lukuja.

Vaikeudet eivät lopu tähän. Pitäisi laske, mikä on budjetin alijäämän jako rakenteelliseen osaan ja suhdanneosaan. Suhdanneosalle emme voi paljoakaan avoimena viennistä riippuvana maana. Rakenteelliseen osaan voidaan vaikuttaa sosiaalipolitiikalla (eläkeikä, työttömyysturva jne) ja ehkä joillakin muilla tempuilla.  Annan muiden pohtia ja laskea vaaditut luvut.

Toivottavasti en ole tehnyt pahempia laskuvirheitä. Päättely on aukotonta.

 

Nyt vaikeroidaan työvoiman puutetta. Houkutellaan ulkoa AMMATTITAITOISIA työntekijöitä. Minun perheessäni vähän laajemman perhekäsityksen mukaan on tullut kaksi nkorkeapalkkaista ulkomailta Euroopasta. Ja yksi perheen jäsen on mennyt Ranskaan töihin parempien lihapatojen ääreen. Että näin.

 

 

 

 

 

VilhoMakela

Eläkkeellä. Enemmän tietoa www.vilhomakela.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu