Kaikenlaisia aloitteita

”Lakialoite: Poliiseiksi ja muihin tärkeisiin virkoihin jatkossa vain syntyperäisiä Suomen kansalaisia, edes kak­sois­kan­sa­lai­suus ei riitä.” Onhan tuo selkeä vaatimus, mutta tuskin aloitteen tekijät ole muuta ajatelleet kuin itselleen näkyvyyden saantia.

Jos ulkomaalaiset tuolla tavalla eristetään, se taka varmasti sen, että he ryhtyvät protestoimaan, järjestävät mielenosoituksia, jopa mellakoita. Kun väkivaltaan vastataan väkivallalla, siitä syntyy loputon kierre.

Ainoa oikea keino on toimia toisin. Ulkomaalaistaustaisia pitää valita poliiseiksi ja joka tahon virkahenkilöiksi, jotta täällä jo olevat ja myöhemmin tulevat saavat tarvitsemiaan palveluja äidinkielellään. Samalla on tietenkin huolehdittava siitä, että suomenkieltä opetetaan tehokkaasta.

Suomeen ei saa syntyä tilannetta, jossa ulkomaataustaiset eristäytyvät tai heidän eristetään suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle- Kyllä heidät kaikki on saatava rakentaman tätä maata, tekemään työtä ja maksamaan veronsa.

Pitkässä olemista vastaanottokeskuksissa tyhjän panttina on vain haittaa tänne jo tulleille ja myöhemmin tuleville. Yhteiskunnallekin se aivan turha kustannus. Onneksi sentään Ukrainalaisiin on suhtauduttu toisin. Sama käytäntö sopii kaikkiin tänne tulleisiin ja tuleviin.

+3
viljoh9
Sosialidemokraatit Saarijärvi

Eläkkeellä oleva toimittaja, joka tarkastelee kriittisesti asioiden syy- ja seuraussuhteita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu