Realismia talouskeskusteluun

Oikeiston taholta Keskusta siinä mukana vaaditaan yhä hanakammin säästötoimia ja tarkkoja suunnitelmia päivämäärineen ja henkilölukuineen siitä, miten suomalaisia työllistetään. Saahan sitä vatia vaikka mitä. Sen totean, että tarkat suunnitelmat, jos niitä tulevassa budjettiriihessä tehdään, jäävät monen ison jossan varaan.

Nyt on elvytyksen aika, eikä siihen muuta rahaa ole kuin velkaa. Velalla käynnistetään talouskasvua. Se työ on meneillään monella rintamalla. Jos elvytyksessä pihistetään, tuntuu se välittömästi elpymisen hidastumisena. Suomea uhkaa toinenkin vaara. Jos työnantajat laajemmin lopettavat työmarkkinayhteistyön, menevät siinä viimeisetkin luottamuksen tuhkat taivaan tuuliin. Kuitenkin juuri luottamus on se, jota nyt erityisesti tarvitaan ja sen lisäksi pitää olla yhtenäinen näkemys, mikä on todellista elvytystä ja mikä vain harhaan johtava puhetta.

Saarikko on hyvä esimerkki siitä, miten puolue yrittää mahdottomilla vaatimuksilla muka ajaa yhteiskunnan etua, kun kysymyksessä on vain oman puolueen profiilin nosto. Siltäkin osin Saarikon vaatimukset ovat ihmeellisiä, että hän nostaa tavoitteeksi asioita, joiden väärän toteutuksen vuoksi Keskustalta hävisi edellisissä vaaleissa runsaasti edustajapaikkoja. Vaikutelmaksi jää, että hän yrittää vetää altaan mattoa, jonka päällä itse seisoo.

Samaa linjaa ajaa Petteri Orpo. Pitää olla tarkkoja aikamääriä ja työllisten määriä, jotta saadaan aikaan uskottava ohjelma Suomen noususta. Uskottava se on niille, jotka tuollaiseen tavoiteasetteluun luottavat. Jos hallitus sellaiseen lähtisi, se samalla hirttäisi itsensä tavoitteisiin, joille ei ole olemassa käytännön pohjaa. Se pohja valkenee ehkä jo syksyyn mennessä, kun nähdään, miten korona on saatu hallintaan ja miten elvytystoimet ovat tehonneet.

Niillä toimilla, joita hallitus koko ajan toteuttaa, elvytys etenee koko ajan. Päivämääriä, milloin ollaan missäkin tarkassa tilanteessa voidaan seurata jälkikäteen, mutta ei ennakkoon. Tämä ei vain millään mahdu numeronikkareiden päähän. Heille itse suunnitelmat ovat se tärkein kohde, vaikka teot ratkaisevat.

Kun teot ovat oikeita, ei ennakoiduista päivämääristä ole kuin haittaa. Ne hämärtävät varsinaisen elvytystyön pelkäksi numeroleikiksi, jolla voidaan osoittaa, ettei hallitus tee tarpeeksi tilanteen parantamiseksi. Ei varmaan teekään, ei pysty, kun tavoitteet asetetaan sellaisiksi, ettei niihin ole mahdollista päästä ja sehän tässä on opposition päätarkoitus.

0
viljoh9
Sosialidemokraatit Saarijärvi

Eläkkeellä oleva toimittaja, joka tarkastelee kriittisesti asioiden syy- ja seuraussuhteita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu