Tositarina: hypoglykemia eli insuliinishokki voi tappaa

Heräsin hypoglykemiasta eli insuliinishokista. Ensimmäisenä katsoin kelloa. Se näytti aikaa 11.55. Olin selvinnyt huolehtivan vaimon ja toimivan terveydenhuollon ansiosta. Siinä sattui monta jossaa peräkkäin ja päällekkäin. Jossan varassa oli sekin, että en älynnyt aikanaan mitata sokeriarvoja, vaikka tunsin, ettei kaikki ollut kohdallaan. Diabetes minulla todettiin noin 40 vuotta sitten.

Kun havahduin, oli jo liian myöhäistä. En enää pystynyt hakemaan sopivaa syötävää, vaikka keittiö oli muutaman metrin päässä. Mielessä välähti, tätäkö on kuolema. Ajatus pelasi, vaikka jalat eivät kantaneet. Vajosin shokkiin. Minulle se oli painajaista. Olin suljetussa valottomassa häkissä, josta en päässyt pois. Pientä valoa näkyi lautojen välistä. Ei mitään muuta. Jostain sain voimia. Avasin silmäni ja näin huoneeni seinäkellon.

Shokissa ehdin olla noin 15 minuuttia. Viimeisin kellonaika ennen sitä oli vähän yli 11.30. Jostain syystä panin sen muistiin viimeisenä näkymänä. Siinä välissä lyhyessä ajassa tapahtui paljon. Vaimo oli tullut kauppareissulta kotiin ja huomasi heti, että en ollut tässä maailmassa. Hän soitti hätäkeskukseen. Ambulanssi tuli paikalle alle 10 minuutissa.

Yllättävän nopeasti olin ajan tasalla. Voimaa heräämiseen olin saanut suoneen annetusta sokeriliuoksesta. Seuraavaksi huomasin pistosjäljen käsivarressani ja kaksi nuorta naista, jotka toimivat todella ammattimaisesti. He ottivat vielä sydänfilmin ja mittasivat veren sokeriarvon. Se oli vieläkin alle 3 yksikköä. Ensi mittauksessa se oli ollut 1,4.

Ei sitten muuta kuin henkilötiedot ylös ja matkalle terveyskeskukseen. Oletin, että pääsen saman tien kotiin. Lääkäri määräsi kuitenkin tarkkailtavaksi. Vuorokausi siihen meni. Mukaani sain tarkennetut hoito-ohjeet. Lopullisesti ne tarkentuvat ensi vuoden alussa, kun olen pitänyt kirjanpitoa syönneistä ja juomisista sekä insuliinin käytöstä viikon ajan. Diabeteshoitaja ja lääkäri antavat sitten lopulliset ohjeet. Lopullisia ne ovat seuraavaan laajempaan lääkärintarkastukseen saakka ja muuttuvat sen mukaan kuin lääkitys muuttuu, jos muuttuu.

Tapaus tuli minulle puun takaa. Meidän piti jouluaattona mennä tyttären ja vävyn mökille ruokailemaan ja saunomaan. Pitkävaikutteista insuliinia olin ottanut normiannoksen 40 yksikköä kello 8.00. Aikaisin aamulla olin syönyt kaurapuuroa. Sen jälkeen olin syömättä. Aamukahvikin jäi väliin.

Jos olisin syönyt vähän ennen kello 11.00, kuten normaalisti, ei varmaan olisi tapahtunut mitään. Olisin myös voinut ottaa välipalaa, mutta ottamatta jäi. Olo tuntui väsyneeltä, joskin muuten hyvältä. Päätin ottaa pikku tirsot. Ei olisi pitänyt ilman veren sokerin mittausta, jolloin olisin heti huomannut syömistarpeen.

Tämän vahvan opin ansiosta tiedän, ettei monen tunnin syömättömyyden jälkeen ole varaa päiväuniin, ellei ole tarkistanut sokeriarvoja. Tämä on samalla hyvä yleisneuvo kaikille insuliinilääkityksessä oleville. Jokainen diabeetikko on oma tapauksensa, mutta ei tästä ohjeesta ainakaan vahinkoa ole.

viljoh9

Eläkkeellä oleva toimittaja, joka tarkastelee kriittisesti asioiden syy- ja seuraussuhteita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu