Durhamin loppuraportti (2/2): tutkinnan alkuvaiheet ja jatkokysymyksiä

Erikoissyyttäjä John Durham jätti oikeusministeri Merrick Garlandille tiiminsä loppuraportin Donald Trumpia koskeneen Venäjä-tutkimuksen alkuperästä ja metodeista 12.5.2023. (Ks. toimeksiannon täsmällinen muoto, Durham 2023, 2.) Eilen julkaisemassani Durhamin loppuraportti (1/2) -blogipostauksessani (VP 19.5.2023) esittelin raportin päätuloksia. Näihin liittyen avasin myös kysymystä siitä, miksi prosessi johti vain yhteen tuomioon eikä tässä vaiheessa enää uusiin syytteisiin.

Nyt nostan yli 300-sivuisesta raportista esiin muutamia kohtia hieman yksityiskohtaisempaan tarkasteluun. Keskityn lähinnä sellaisiin Venäjä-tutkinnan alkuvaiheen seikkoihin, joissa on ollut ainakin minulle myös jotain uutta. Alfa Bank -syytöksistä voit katsoa lisää tästä VP 5.7.2022 ja Steele-asiakirjasta tästä VP 22.10.2022.

Lopussa pohdin sitten vielä hieman sitä, onko tarkemmalla tiedolla näistä tapahtumakuluista enää mitään väliä. No, ainakin minulle on ollut väliä, kun olen voinut entistä paremmin testata aiempia käsityksiäni. Joissain sanavalinnoissani olen itse asiassa tainnut olla turhankin varovainen.

Tutkinnan alkuperään hieman lisävaloa

Aiemmissa kirjoituksissani käsittelemäni syytteet eivät koskeneet Trumpin Venäjä-tutkinnan alkuvaihetta aivan suoraan. Mitkä seikat siis johtivat erityisesti FBI:n Crossfire Hurricane -tutkinnan käynnistämiseen?

Yhteenvedossaan Durham sanoo, että tutkinnan alkamiseen oli kimmokkeena arvioimaton tiedustelutieto Australiasta (”unevaluated intelligence information from Australia”). FBI:n tutkintaoperaation käynnistivät sitten pikaisesti Andrew McCabe ja Peter Strzok. Durham mainitsee erityisesti Strzokin Trump-vastaisuuden olleen ilmeistä. Jos FBI olisi tehnyt edes rutiinitarkistuksia, niissä olisi käynyt ilmi myös, ettei sen enempää heidän omilla kokeneilla Venäjä-asiantuntijoillaan kuin muiden vastaavien tiedustelujärjestöjen asiantuntijoilla ollut mitään tutkinnan aloittamista tukevaa arkaluontoista informaatiota. (Durham 2023, 9)

FBI sai kuitenkin erittäin merkittävää tiedustelutietoa toisesta, luotetusta ulkomaalaisesta lähteestä (trusted foreign source). Siitä kävi ilmi Hillary Clintonin ”kampanjan suunnitelma parjata Trumpia yhdistämällä hänet Vladimir Putiniin, jotta huomio kääntyisi pois Clintonin huolista koskien hänen yksityisen sähköpostipalvelimensa käyttöä”. (Ibid., 10) Tämä tieto ei johtanut tutkintaan.

Durham aloittaa yksityiskohtaisen kuvauksensa Crossfire Hurricane -tutkintaan johtaneista seikoista huhtikuusta 2016, jolloin FBI:n New Yorkin kenttätoimisto (New York Field Office, NYFO) avasi tutkinnan Carter Pagesta. Tämä oli nimetty äskettäin Trumpin kampanjan ulkomaanasioiden neuvonantajaksi. Kiinnostus koski Venäjän mahdollisia yrityksiä vaikuttaa Pageen. (ibid, 46-47)

Sitten Durham nostaa esiin Trump-vastaista viestintää FBI:n työntekijöiden Peter Strzokin ja Lisa Pagen kesken, esimerkiksi päivältä 3.3.2016 näin (ibid., 48-50, ei liene tarpeen suomentaa):

Page: God [T]rump is a loathsome human.

Strzok: Yet he may win [the Republican nomination]. Good for Hillary.

Page: It is.

FBI sai yllä mainitun informaation Australiasta 28.7.2016. Pian tämän jälkeen, 8.8., Page ja Strock kirjoittivat näin:

Page: [Trump’s] not going to become president, right? Right?!

Strzok: No. No, he’s not. We’ll stop it.

Sittemmin tuomion saanut Clinesmith säesti: ”viva le resistance” (ibid., 50).

Trumpin kampanja oli nimennyt ulkomaanasioiden neuvonantajakseen myös George Papadopouloksen, joka oli tuolloin töissä Lontoossa. Nimeltä mainitsematon ulkomaalainen diplomaatti esitteli hänet australialaiselle diplomaatille 6.5.2016 drinkkien äärellä julkisessa tilassa (public setting). Vastaava tapaaminen hieman eri kokoonpanolla toteutui 10.5. Yli kaksi kuukautta myöhemmin, 26.7., Australia lähetti Yhdysvalloille diplomaattiensa muistinvaraista informaatiota siitä, mitä Papadopoulos oli puhunut. Tämän viestin käsittääkseni keskeisimmät virkkeet, joissa sanotaan Venäjän tarjonneen Trumpin tiimille Clintonin (ja Obaman) kannalta vahingollista informaatiota, kuuluvat Crossfire Hurricane -avauksen mukaan tiivistettyinä näin:

“He also suggested the Trump team had received some kind of suggestion from Russia that it could assist this process with the anonymous release of information during the campaign that would be damaging to Mrs[.] Clinton (and President Obama). It was unclear whether he or the Russians were referring to material acquirnd publicly of [sic] through other means. It was also unclear how Mr[.] Trump’s team reacted to the offer.” (Ibid., 52)

Omana huomionani voisin todeta tähän väliin, että tällaisen viestin perusteella on sinänsä ymmärrettävää aloittaa jonkinlainen tutkinta. Samalla on tosin hyvä mainita myös, että toisessa Papadopoulos-tapaamisessa mukana ollut Australian korkea valtuutettu (High Commissioner) Alexander Downer ei olisi kuvannut Papadopouloksen puheita samoin. Hänen muistikuvansa mukaan “Papadopoulos sanoi vain, että ‘venäläisillä on informaatiota’, ja tässä kaikki”. (Ibid., 53)

Clintonin kampanjan rooli?

Tutkinnan alkuvaiheen ongelmallisiin piirteisiin kuului siis se, että keskeiset tutkijat olivat avoimen Trump-vastaisia, ja että tutkinnan johtolankoja ryhdyttiin selvittämään erittäin valikoivasti. Durham (2023, 78-81) yksilöi useita Hillary Clintoniin liittyviä tutkimuksia, joiden ei käytännössä annettu edistyä. FBI:n kenttätoimistojen edustajat olivat lähteneet turhautuneina esimerkiksi 22.2.2016 pidetystä McCaben puheenjohtajoimasta kokouksesta, jossa määrättiin näiden tutkimusten edellyttävän jatkossa apulaisjohtajan luvan. Tämä sääntö oli varsinaisesti voimassa elokuuhun 2016 asti. (Ibid., 79-81) Silti linja paljolti jatkui. Erityisen relevanttia olisi ollut selvittää, oliko Clintonin kampanjalla jokin rooli Trumpin Venäjä-tutkinnan taustalla.

Syyskuussa 2020 Trumpin hallinnon kansallisen tiedustelun johtaja John Ratcliffe informoi senaatin oikeusasiain komiteaa CIA:n johtajan John Brennanin eräistä käsin kirjoitetuista muistiinpanoista. Ne koskivat tapaamista, jossa Brennan oli briiffannut presidentti Barack Obamaa ja kansallisen tiedustelun johtoa. Tiedustelutiedon mukaan Hillary Clinton oli 26.7.2016 hyväksynyt ehdotuksen ”parjata Trumpia herättelemällä (stirring up) skandaali, jossa väitetään Venäjän turvallisuuspalveluiden sekaantuneen asioihin (interference)” (ibid., 81).

Tiedustelujohtajat viestivät sitten 7.9.2016 FBI:n johtajalle James Comeylle ja vastavakoiluosaston Peter Strzokille Clintonin hyväksynnästä suunnitelmalle. Siinä oli kyse “Trumpista ja venäläisistä hakkereista vaikeuttamassa (hampering) Yhdysvaltain vaaleja keinona (as a means of) huomion siirtämiseksi pois Clintonin yksityisen mailiserverin käytöstä” (ibid., 82).

Olisiko silti voinut olla mahdollista, että suunnitelma olisi koskenut lähinnä vallitsevan tilanteen poliittista hyödyntämistä, ei Clintonin kampanjan aktiivista roolia sen tuottamisessa? Ilmeisesti tätä vaihtoehtoa on ollut vaikea sulkea pois täysin. Ainakin Muellerin tutkinnan aikaan huomio oli tiiviisti Trumpissa ja Venäjässä – Clintoniin liittyviä asioita ei juuri tongittu. Durham (ibid., 82) kuitenkin toteaa, että tosiasiassa FBI ja muut hallituksen toimijat saivat 2016 presidentinvaalien aikana ja sen jälkeen merkittävän määrän sellaista materiaalia, ”jonka alkuperä oli Clintonin kampanjassa ja sen lähipiirissä (kuten Steele-asiakirjaraportit, Alfa Bank -syytökset ja Yotaphone-syytökset)”.

”The Clinton Plan intelligence” oli esillä myös esimerkiksi korkean tason turvallisuustoimijoiden kokouksessa 2.9.2016 – silloisen FBI:n vastavakoiluosaston apulaisjohtajan Bill Priestapin muistion mukaan (ibid., 86). Eli kyse ei ollut noissa piireissä ihan huomaamattomasta suunnitelmasta. Lisäisin selvittämättömän tilanteen yhdeksi melkoisen tärkeäsi seuraukseksi, että Trumpilla ei ollut tällaisissa olosuhteissa edellytyksiä luottaa maansa tiedustelupalveluihin.

Toimisto (The Office, käsittääkseni Durhamin toimisto) haastatteli asiasta 11.5.2022 suoraan Clintonia. Tämä vastasi mm., että “minusta se näytti venäläiseltä disinformaatiolta; he ovat hyviä siinä, kuten varmasti tiedätte” (ibid., 89). Clinton oli todennut samassa, että hänellä oli monenlaisia suunnitelmia, ja että kaikki julkinen tieto oli toki hänelle saatavilla.

Tutkiva journalismi ja Trump

Median osalta Venäjä-tutkintaa voi sanoa vähintäänkin tutkivan journalismin epäonnistumiseksi. Esimerkiksi Clintonin kampanjan roolista ei juuri kirjoiteltu ennen Durhamin tutkimusten vähittäistä edistymistä. Eipä taida olla Suomessa kirjoitettu paljon vieläkään. Aikakauteen on sattunut myös kiihkeää salaliittoteoreetikkojen halveksintaa, joten moni toimittaja on varmaan pelännyt tällaisen leiman saamista.

Durhamin loppuraportista on nyttemmin kirjoitettu melko runsaasti. Englannin kielen taitoiset voivat aloittaa esimerkiksi The Daily Mail (15.5.2023, Durham’s final report is RELEASED: Prosecutor says FBI did NOT have any ’factual evidence’ to investigate Trump-Russia collusion and slams ’bias’ bureau for failing to properly probe Steele dossier) tai Newsweek (19.5.2023, The Durham Report Indicts the Deep State—And the Media) -tarjonnasta. Ehkä joku ehtisi suomentaa Durhamin raportin yhteenvedon. Tämä olisi hyvää pohjalukemistoa reflektiolle ja jatkokeskustelulle useasta aikamme kiistantalaisesta aiheesta.

Sikäli Durhamin loppuraportti ei tarjoa paljoakaan edellytyksiä tutkivalle journalismille, että sen pääasiat ovat tulleet jo varsin pitkälle esiin muissa dokumenteissa. Se kuitenkin herättelee kysymään: Mihin me oikeastaan tarvitsemme tietoa mediapintaa syvemmältä? Eikö riitä, että omaksumme sen mitä valtavirtamedia ja valtapuolueet esittävät?

Entä onko joidenkin arvovaltaistenkin tahojen tulkintaa näistä asioita ohjannut jonkinlainen Trump-häiriintyneisyyssyndrooma (Trump derangement syndrome)? Tällaisiin ajatuksiin on päätynyt esimerkiksi Harvardin yliopiston emeritusprofessori Alan Dershowitz, joka on kirjoittanut kymmeniä kirjoja Yhdysvaltain oikeusjärjestelmästä ja ainakin viime aikoina äänestänyt Demokraattipuolueen ehdokkaita.

Itse olen kirjoittanut täällä monesti, että Trumpilla on ollut vahvuutensa ja heikkoutensa. Omat pitkän aikavälin intohimoni kohdistuvat enemmän oikeusjärjestelmiin kuin henkilöihin. Oikeudenmukaisuusteoreetikko John Rawlsia mukaillen tulee kyseltyä esimerkiksi, että onko ’Lady Justice’ edelleen sokea – eli olisiko vaikkapa vastaava ’Trump Plan intelligence’ saanut yhtä lailla hissuttelevan kohtelun kuin tiedustelutieto Clintonin suunnitelmasta.

Onko tarkemmilla analyyseilla enää väliä?

Mitä enää merkitsee se, että esimerkiksi Devin Nunesin, Michael E. Horowitzin ja nyttemmin John Durhamin raporttien myötä tiedämme tästä Venäjä-vyyhdistä paljon enemmän kuin mitä vaikka The New York Times olisi meille kertonut? Yhdysvalloissa toki moni kysyy, paljonko liittovaltion hallinnollisiin toimijoihin ja valtamediaan voi nykyisin luottaa. Ovatko FBI:n tusinat uudistukset oikeasti muuttaneet mitään? Yhtäläisen demokraattisen oikeusjärjestelmän ja sitä koskevan luottamuksen kannalta pitäisin ongelmallisena, jos Durhamin työ ei johda Clinesmithin tuomion lisäksi muuhun tilivelvollisuuteen.

Omalla matkallani Durhamin maailmaan olen monesti kokenut, että eipä minun kannallani näistä asioista ole juurikaan väliä. En vain ole voinut hyväksyä kyseenalaistamatta sellaista kertomusta Venäjä-juonittelusta, jonka perusteissa huomasin oleellista hataruutta jo useampi vuosi sitten.

Menneen vajaan parin vuoden aikana olen sitten halunnut testata hypoteesiani asian epätasapainoisesta uutisoinnista. Samalla olen halunnut antaa mahdollisuuden muillekin Suomessa tutustua tähän aikamme (edelleen) suurinta suurvaltaa ravisuttaneeseen tapahtumasarjaan mahdollisimman pitkälle alkuperäislähteisiin perustuen – sen verran, kuin mitä olen arkikiireideni keskellä kyennyt tsekkailemaan. Kiitos kaikille teille, jotka olette jaksaneet lukea, ja toivottavasti saan taas oppia kommenteista jotain lisää!

Viitattu raportti:

Durham, John D. (2023). Report on Matters Related to Intelligence Activities and Investigations Arising Out of the 2016 Presidential Campaigns. 28 C.F.R. § 600.B(c), May 12, 2023. Washington, D. C.: United States Department of Justice. Available at CNN, Read: The Durham Report (May 15, 2023), https://edition.cnn.com/2023/05/15/politics/read-durham-report/index.html

Ville Päivänsalo
Sitoutumaton Kirkkonummi

Kirjoittaja on teologian tohtori (2005), teologisen etiikan ja sosiaalietiikan dosentti (2010) ja Diakin lehtori (2021-, v. 2023 lyhennetyllä työajalla).

Kulttuurit ja etiikka -aloite: tavoitteena uskontojen, kulttuurien ja kestävän oikeudenmukaisuuden käytännöllinen ymmärtäminen (https://culturesethics.wordpress.com).

Uuden Suomen blogistina kirjoitan ensisijaisesti sosiaalieettisen tutkimustaustani pohjalta, tai miten itse parhaaksi näen. (Vuoteen 2022 asti julkaistut blogikirjoitukseni löytyvät eri profiilista, kuitenkin nimelläni Ville Päivänsalo.)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu