Pohjois-Carolina: havaintoja ja ajatuksia

Piipahdin äskettäin Charlottessa ja vähän muuallakin Pohjois-Carolinassa. Charlotte on noin 730 000 asukkaan kaupunki (metropolialue n. 1 760 000 as.) North Carolinassa (NC) Yhdysvaltain itäosassa, ei kuitenkaan aivan rannikolla. Kas tässä on joitain havaintojani ja ajatuksiani niistä maisemista – myöhemmin ehkä muualta Yhdysvaltain-reissultani hieman lisää.

Parin taksikuskin politiikkaa

Jo matkalla lentokentältä hotellille pääsin oppimaan jotain paikallisesta elämänmenosta. Itä-Euroopasta kotoisin ollut taksikuski oli juttutuulella. ”Ennen rakastin Charlottea, nyt enää pidän siitä.” Miksi näin?

Sotilastaustainen Yhdysvaltain nykykansalainen kääntää rattia ja täräyttää napakasti: Täällä on jo liikaa ihmisiä. Moni, joka kotimaassani tai muualla toivoo pääsevänsä tänne, ei ymmärrä, miten paljon täällä saa tehdä duunia järjestääkseen elantonsa. Kilpailu kovenee ja inflaatio syö rahan arvoa. Rikkaat eivät välitä. Samalla vaivalla voisi päästä pitkälle kotimaassani.

Seuraavana päivänä oli taksinsaantivaikeuksia. Taksifirma otti varauksia vastaan vain tuntia etukäteen eikä kolmen tähden hotellini respahenkilö juuri auttanut. Minulla alkoi etäpalaveri.

Bussilinjoja ei ole kaupungissa paljon, mutta mielelläni kokeilin sellaistakin. Lähes tyhjää oli. Illalla juttelin keskustassa baarimikolle, että ehkäpä sitten lähden taas bussilla hotellini lähiöalueelle. Ystävällinen ja roteva baariäijä pilvenpiirtäjien juurelta ei suositellut: ”Voipi olla gangstereita.”

Tilasin applikaatiolla iltapimeään Uber-taksin, joita kuulemma kaikki nykyisin käyttävät. Tämänkin kuski oli juttumies. Pitkä päivä oli häneltä päättymässä – ehkä jo kellon ympäri oli ollut ajohommissa.

Kysyin, onko hotellini lähiö verrattain köyhää aluetta. ”Ei mitenkään erityisesti, keskivertoa.” Jutustelun tyyli oli tällä afroamerikkalaisella perheenisällä edellistä kuskia maltillisempi, mutta poliittiset painotukset saman suuntaisia. Arvaisin molempien äänten menevän presidentinvaaleissa Trumpille.

Turvallinen kauppakeskus

Lähiökatujen varsilla ei näkynyt paljon kauppoja, eikä sen koommin kioskeja eikä kahviloita. Sitten tuli vastaan suuri parkkipaikka ja jättimäinen kauppakeskus. Siinäkään ei näkynyt ulkopuolella mitään R-kioskin tapaista eikä ravintolaa kuten Suomessa käytännössä aina.

Sisällä oli puolestaan suurta ja hienoa. Penkkejä oli yllin kyllin, pääosin mukavia keinonahkaisia. Tilasin latten ja lueskelin pari artikkelia liittyen pian toisaalla Pohjois-Carolinassa alkavaan konferenssiin. Vartijat tarkkailivat tilannetta. Julisteessa oli mustan koiran kuva: ”Minut on koulutettu vainuamaan ampuma-aseet.”

Kokonaisuus oli yllättävänkin samanlainen kuin eräs viime kesänä tutuksi tullut jättimäinen kauppakeskus Tukholman lähiössä. Suomessakin on selvästi menty samaan suuntaan. Tämä kehitys jatkunee – varsinkin, jos ihmisten tarvitsee alkaa pelkäämään ulkona liikkumista. Toki kyse on myös kätevyydestä.

Terveellisen arkielämän ja ekologisen kestävyyden kannalta perinteisempi kaupunki- ja lähiömalli olisi toivottavampi. Olisi helpompi mennä mestoille kävellen tai pyörällä. Voisivathan turvakamerat silti toimia aurinkoenergialla kuten kauppakeskuksen pihalla Charlottessa, jos kontrolliyhteiskuntaa kohden on pakko mennä. On muuten hieno juttu tämä Suomen yleisesti hyvä ja pääosin luottamukseen perustuva turvallisuustilanne! Jääköön silti nyt tilastoargumentointi.

Kulttuuriset virikkeet ovat useimpien Euroopan katujen varrella kaikkiaan paljon värikkäämmin esillä kuin Charlotten lähiössä. Tosin kirkkoja oli Charlottessa helppo bongailla. Ne, burgeribaarit ja aidatut urheilualueet näyttivät toimivan yhteisöllisyyden keskuksina.

Paikallista auttamista

Parin päivän päästä toisaalla Pohjois-Carolinassa tulin jutelleeksi erään sellaisen väliamerikkalaisen kanssa, joka oli asunut Yhdysvalloissa toistakymmentä vuotta vailla kansalaisuutta. Tunsin kyllä sympatiaa – eipä ole ollut hänellä helppo tie. ”Yhdysvalloissa on kuitenkin turvallisempaa.”

On myös helppoa nähdä, miten arvokasta tällaisessa tilanteessa olevalle on kansalaisjärjestöjen ja yksityishenkilöiden tuki. Respektiä vaan kaikille, jotka auttavat vaikeassa asemassa olevia ihmisiä kaikkialla!

Sain itsekin nauttia runsaasti paikallisesta vieraanvaraisuudesta.

Globalistit eri maailmassa?

Kansallisella ja kansainvälisellä poliittisella tasolla maahanmuuttoon ja talouteen liittyvät kysymykset ovat paljolti erilaiset kuin ruohonjuuritasolla. On pohdittava mutkikkaampia kysymyksiä kuin vain hädässä olevan auttamista.

Akateemisessa konferenssissamme ei taksikuskien äänenpainoja ollut juuri havaittavassa. Eetos oli paljolti demokraattis-globalistinen. Maailman huippuyliopistojen uratykit, jotka katsovat olevansa hyveellisen globalismin eturintamassa, ja ehkä ovatkin, elävät paljolti eri maailmassa kuin vaikkapa kyseiset pari taksikuskia.

Itsekin kyllä kannatan YK:n Agenda 2030 -ohjelman mukaisia kestävän kehityksen globaaleja tavoitteita. Niiden toteuttaminen poliittisella tasolla edellyttää kuitenkin ’taksikuskinäkemysten’ tarkempaa kuulemista kuin mihin joillakin näistä globalisteista näytti nyt olevan valmiuksia.

Lähestymistapani konferenssissa oli pääosin filosofinen: Keskityin enemmän argumenttien selventämiseen (ml. taustaoletukset) ja hyvien kysymysten löytämiseen kuin ’oikeassa’ olemiseen. Pyrin pitämään tarkemmin eroa tutkimuksen ja aktivismin välillä kuin mikä taitaa olla nykytrendinä nuorten akateemisten keskuudessa.

Testasin myös Greyhound-bussilinjaa kaupungista toiseen

Köyhyyttä näkyi asemien seuduilla paljon. Pohdin: Kyllä, pyrin kuuntelemaan tarkasti myös ’konservatiivipopulisteja’. Heidän ääniään kuulee usein enemmän vähän kauempana vallan keskuksista. Parasta olisi saada kohennettua hyvän elämän edellytyksiä ihan kaikille, mahdollisimman reilusti ja kaikin puolin kestävästi!

(Kuvat Pohjois-Carolinasta: VP, lokak. 2023)