Auttaako päähän potkiminen työllistymiseen?
Työmarkkinoita halutaan joustavoittaa eli toisin sanoen nykyistä lainsäädäntöä sekä työehtosopimuksia halutaan keventää. Hallitusohjelman mukaisesti työsuhdeturvaa heikennetään esimerkiksi väljentämällä irtisanomissuojaa ja poistamalla määräaikaisten työsuhteiden perusteita. Tämä kaikki työllisyyden kasvun nimissä. Hallitus tarjoilee yksilöille lisämotivaatiota työn vastaanottamiseksi heikentämällä työttömyysturvaa.
Ja nämä hallitusohjelman esitykset ovat kovaa vauhtia muuttumassa lainsäädännöksi. Lisäksi Suomen Yrittäjät ovat vaatineet näiden kirjausten lisäksi muun muassa sunnuntaikorvausten poistamista. Muutoin elinkeinoelämän hiljaisuus on korvia särkevää. Ja miksipä huudella, kun hallitus hoitaa tehokkaasti sen edunvalvontaa. Olemmeko tilanteessa, jossa yhdelle osapuolelle tulee vähän liikaa ”joululahjoja” kerralla?
Hyvin harvoin kuulee sellaisia ajatuksia, jossa työllisyyden ja elinkeinoelämän edellytysten parantamiseksi mietittäisiin keinoja, joilla investointeihin kannustettaisiin. Miten toimisi esimerkiksi investointivaraus, joka on käytössä Virossa? Sitä kautta liikevoiton voisi hillota yritykseen sillä edellytyksellä, että sen investoisi muutaman vuoden sisällä TKI-toimintaan, koneisiin, kalusteisiin tai uusiin rekrytointeihin.
Onko Suomessa todella ainoa tapa parantaa yritysten kilpailukykyä ja lisätä investointeja poistaa irtisanomissuoja ja heikentää työntekijöiden työehtoja? Toki jo kirjanpidollisestikin työntekijät ovat aina olleet tuloslaskelmassa (eli kuluina), eikä taseessa kuten koneet (eli arvona).
Kuten yrityksillekin, niin myös ihmisille on ennakoitavuus tärkeää. Työsuhteen keston ennakoitavuus on edellytys koko elämän rakentamiselle. Ilman ennakoitavuutta ei synny taloja, leikkipuistoja eikä arjen investointeja. Vaikka keskittynyt teollisuus tuokin Suomeen leivän, niin kotitalouksia ei kuitenkaan kannata unohtaa.
Työllisyys ei parane yksilöiden tilannetta kurjistamalla vaan löytämällä kannusteita, joilla elinkeinoelämä investoi rohkeammin osaamiseen, TKI-toimintaan ja koneisiin. Sitä kautta ne uudet työpaikat löytyvät.
Kyllähän totuus on se, että työttömissä on paljon porukkaa, jota nyt vaan ei työnteko ”Hotsita”.
Eli ansiopäivärahan portaittainen aleneminen voi kummasti sitä työhalua parantaa.
Siinä vaan on tehty virhe. Alkuajan korvaus pitäisi olla huomattavasti korkeampi. Tanskanmallia on monasti hehkutettu, mutta siellä ansiopäivärähä on alussa lähemmäs 85% palkasta.
Ilmoita asiaton viesti
Lisäksi korvauksissa on n. 2500 katto.
Ilmoita asiaton viesti
Ansiosidonnainen työttömyysturva kaipaa remontin. Ja nimenomaan asiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehdon osalta. Työssäoloehto tulisi porrastaa. Nyt hallitus on sen muuttamassa 6 kk:sta 12 kk:een ja se ei poista ongelmaa, vaan lisää niitä. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa tulisi saada pituudeltaan sen mukaan, kauanko olet ollut töissä. Onhan irtisanomisajatkin laissa sidottu työuran pituuteen, miksi siis ei työssäoloehto? Itse maksettavan työttömyysturvan tason porrastaminen on sitten eri asia. Nyt hallituksen osalta se on selkeä tasojen leikkaus, eikä malli, jossa aluksi saa enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Totta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei päähän, mutta vähän persuuksille potkiminen kyllä.
Ilmoita asiaton viesti
”Toki jo kirjanpidollisestikin työntekijät ovat aina olleet tuloslaskelmassa (eli kuluina), eikä taseessa kuten koneet (eli arvona).”
Ei ehkä ihan kohdilleen osunut heitto. Ihmiset voitaisiin kirjata taseeseen ja poistaa vuosittain kulumisen ja arvonalenemisen mukaan, jos heidät ostettaisiin kuten orjat. Et tainnut kuitenkaan peräänkuuluttaa ihan tätä?
Ilmoita asiaton viesti
Orpon hallituksessa eikä myöskään EK:a ja yrittäjissä ymmärretä, että työhön ja yritykseen sitoutunut työntekijän työpanos on yleensä parhainta a-luokkaa. Nyt hallituksen esitykset, työntekijöiden asemaa heikentävät päätökset tulevat toimimaan päinvastaisesti, sitoutuminen tulee heikentymään. Hämmästyttää ministeri Satosen puheet siirtymisestä pohjoismaisen mallin suuntaan, kun tosiasiassa hallituksen esitykset vievät kauemmaksi siitä. Hallituksessa ja työnajataja leireissä ei vieläkään ymmärretä kuinka suuri merkitys työssä viihtyimisellä on työpanokseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kannusteet eivät huonoa toimintamallia pelasta, joka valtaa maailmaa.
Kannusteiden osuus on keinotekoisuudessa, kun tilanne tuo, oli maa mikä oli.
Paljon puhuttu globaalius on läsnä, seurauksineen. Nyt ei kannata enää uskoa.
Kyse on vähän kuin elämän matkiminen digitaalikoneistolla. Ei se siitä eläväksi tule, vaikka kuinka on nohevaa.
Ilmoita asiaton viesti
–
Määräaikaiset työsuhteet ja työnantajalle helpotettu irtisanomisoikeus ”asiallisin perustein” eivät kyllä nuoria perheitä kannusta perheen perustamiseen.
Kun olet määräaikaisella työsopimuksella ja saat tiedon toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteesta ja se sinua enemmän miellyttäisi, niin et voi edes irtisanoa itseäsi ja siirtyä toiseen tehtävään, ilman sanktioita.
Ilmoita asiaton viesti
Irtisanomisoikeus voi olla ihan hyvin realiteetti, työntantajapuolella, tai on tarpeen tutkia, miksi näin koetaan.
Mallit joiden mukaan on toimittu aiemmin, eivät toimi enää, tai toimivuutta ei kaikki pidä riittävänä. Jokainen osoittaa vähän eri asioita, itselle läheisesti relevanttia.
Reagoimista on paitsi tavan muutoksiin, myös siihen, millä tavalla mallit ovat kyseenalaisia kyseenalaistoiminnan helpolle ja liian mahdolliselle toteutumiselle.
Se että muutosta ja sen ongelmia tiivistetään tällä tavoin ihmisryhmään, joka voi asialle vähiten… on tosiaan ongelman arvoiseksi nostettava.
Kyse on samasta kuin mitä on Lähi-idässä. Eletään oloja, joita saatu sinnekkin luotua.
Lähi-idän toimijat voivat olla yhtä kyseenalaisia, kuin mitä ovat työttömät suoran havaittavasti täällä, tai työnantajapuoli.
Ongelmatoimijat voi kokea perusteeksi sille, että on tosiaan oltava sellaista mallia, jossa ongelmaa ei käytänössä tällä tavoin ota ilmetäkseen.
Kyseessä asetelma, ja suoraan käytännön näyttö sen soveltamisesta, mikä on ollut sovelluksessa, oli tämä malli joiltain osin nimetty jotenkin tai ei.
Simple, vai tavoittaako jokin kiemuraisempi tai suorempi kuvaus tilannetta paremmin? Voi kertoa.
Ilmoita asiaton viesti