Paikallinen sopiminen haastaa sovittelujärjestelmän

Paikallisen sopimisen edistämiseen on asetettu valtavasti odotuksia, eikä vähiten siksi, että myös hallitusohjelmassa on kirjaus paikallisen sopimisen kehittämisestä. Tätä varten käynnistettiin jälleen selvitystyö viime viikolla (https://tem.fi/-/selvitys-paikallisen-sopimisen-nykytilasta-ja-edistamisesta-kaynnistyy). Asian edistäminen ei jää kiinni ainakaan selvitysten määrästä. Eniten sitä jumittaa eri osapuolien tiukat näkemykset ja lausunnot, jotka rakentamisen sijaan enemmän hajottavat yhteisen tahtotilan muodostamista. Lisäksi tilannetta hämärtää se, että paikallisen sopimisen osalta toiset puhuvat aidasta ja toiset aidan seipäistä.

Aluksi on hyvä muistuttaa, mitä paikallinen sopiminen itseasiassa tarkoittaa: yrityksen henkilöstö sopii työnantajan kanssa lain tai työehtosopimuksen määräyksistä toisin yritystasolla. Tällainen asia voi olla esimerkiksi työaikapankkijärjestelmä, jonka avulla työntekijät keräävät kiireisinä aikoina tunteja pankkiin ja pitävät niitä vapaina rauhallisemman ajanjakson aikana. Tai vaikkapa työehtosopimuksen kautta maksettavien lomarahojen vaihtaminen vapaaksi yhdessä sopien.

Jos ja kun työehdoista sopiminen siirtyy tulevaisuudessa yhä enemmän paikalliseksi, se tuo mukanaan lisämausteen myös työriitojen sovitteluun. Jo ennestäänkin sovittelujärjestelmää on arvosteltu niin toimivuuden, sovittelijan valintamenettelyn kuin roolituksen osalta voimallisesti parin viime neuvottelukierroksen aikana. Eikä välttämättä syyttä.

Ensimmäinen koetus sovittelujärjestelmällä on edessään metsäteollisuudessa, jossa alan työantajajärjestö ilmoitti irtautuvansa työehtosopimustoiminnasta (https://www.metsateollisuus.fi/tiedotteet/metsateollisuus-rakentaa-tulevaisuuden-kasvua/). Kun työehtosopimusten mukaisista paikallisen sopimisen periaatteista on sovittu liittojen välillä, myös mahdolliset riitatilanteet ratkeavat niin sanottua perälautaa soveltamalla. Eli tuolloin riidan ratkaisu ei päädy sovittelijalle. Nyt uudessa metsäteollisuuden mallissa tämä periaate muuttuu ja sovittelijan on kyettävä jatkossa ratkaisemaan myös paikallisesti sovittavia asioita. Ns. avoimelta pöydältä käytävät yrityskohtaiset neuvottelut voivat neuvottelujen kriisiytyessä ruuhkauttaa sovittelijan toimiston pahastikin. Jo yksin tästäkin syystä sovittelujärjestelmä on välttämätöntä uudistaa.

Sovittelujärjestelmää on uudistettava

Työriitojen sovittelusta herää ajoittain laajaakin keskustelua sen toimivuudesta ja tulevaisuudesta. Useasti esiin nostetaan muiden maiden malleja, joissa järjestelmä toimii toisella tavalla. Akava Works julkaisi 29.9. professori Niklas Bruunin selvityksen (https://akava.fi/uutiset/akava-works-selvitys-vertailee-tyoriitojen-sovittelujarjestelmia-ja-nostaa-esiin-suomen-kehittamistarpeita/), jossa vertaillaan pohjoismaiden, Viron, Belgian ja Saksan malleja työriitojen sovittelusta. Se toimii hyvänä pohjana keskustelulle myös Suomen järjestelmän kehittämistarpeista.

Ainakin palkansaajajärjestöissä on jäänyt vahva käsitys siitä, että Ruotsin ”märket” mallista olisi viime kierroksilta yritetty ottaa esimerkkiä, jossa valtakunnansovittelija vahtii ns. yleistä palkkalinjaa. Ilman, että sellaisesta olisi sovittu yhteisesti missään pöydässä.

Parin viime neuvottelukierroksen aikana valtakunnansovittelijat ovat asettuneet julkisesti ja ennen koko neuvottelukierroksen alkamista ns. yleisen linjan vartijoiksi. Linjanvedon vaikutukset näkyivät neuvottelupöydissä; millään alalla ei lopulta huomioitu toimialakohtaista tilannetta ja sovittelijan ovea kolkuteltiin, vaikka oikeita keskinäisiä neuvotteluja ei oltu edes joillain aloilla kunnolla käyty.

Viimeisimmän neuvottelukierroksen aikana sama toistui. Ennen kuin yksikään työriita päätyi edes etäisesti Bulevardille saakka, julkisuudessa annettiin valtakunnansovittelijan kommenttien perusteella ymmärtää, ettei vientimallia enempää ole edes tekstikysymyksissä saatavissa. Ja selvyyden vuoksi; kumpikaan osapuoli ei valtakunnansovittelijan konttoriin yleensä vapaaehtoisesti halua, ensisijaisesti työehtosopimuksiin liittyvistä kysymyksistä halutaan hakea sopu keskenään osapuolten välillä.

Työmarkkinahistoriaa tarkastellessa kaikkien osapuolien etu on se, että mahdollisten työriitojen syntyessä sovittelija kohtelee kaikkia osapuolia tasapuolisesti ja puolueettomasti riippumatta toimialasta tai kiistakysymyksestä. Kun sovittelija ennalta lyö lukkoon kantansa, toteutuuko sovittelu objektiivisesti?

Sovittelujärjestelmä kaipaa uudistusta, monessakin suhteessa. Nykyinen järjestelmä perustuu luottamukseen, mikä toimi vuosikymmenten ajan hyvin. Parin viime kierroksen aikana luottamus on kuitenkin rapautunut. Edelleenkin tarvitsemme puolueettoman viranomaisen, jolla on osaamista ja halua löytää ratkaisuja vaikeissakin tilanteissa. Miten järjestelmää sitten pitäisi uudistaa – ottaen mukaan myös parhaita käytäntöjä muiden maiden järjestelmistä?

Esisovittelu osaksi järjestelmää

Sovittelijalla on oltava tulevaisuudessa aktiivisempi rooli jo ennen, kuin työriita päätyy varsinaiseen sovitteluprosessiin. Sovittelijan on käytävä osapuolten kanssa ennakoivasti keskustelua toimialakohtaisesti ennen kuin tilanne jumiutuu. Nykyisellään sovitteluun päädytään vasta, kun neuvottelutilanne on umpikujassa ja osapuolten lukkiutuneet kannat on esitelty ja perusteltu julkisuudessa. On selvää, ettei siinä tilanteessa kumpikaan osapuoli kykene etenemään ilman pätevää, ulkopuolista apua. Mikäli tätä työtä tehtäisiin ennakoivasti, se myös vähentäisi mahdollisten työtaistelujen tai niiden uhkien määrää. Tutummin tätä työtä kutsutaan konsultoinniksi.

Kustannusvaikutusten huomioiminen eri sektoreilla

Sen sijaan, että ensimmäisessä ratkaisussa päätetään desimaalin tarkkuudella palkankorotustaso kaikille aloille, otetaan käyttöön selkeä kustannushaitari-ajattelu. Sen sisällä voidaan joustavasti huomioida eri toimialojen taloudellinen tilanne ja muokata myös ns. tekstikysymyksiä sekä ymmärtää paikallisen sopimisen tarpeet – mikä on myös ollut työnantajien ikiaikainen toive.

Työelämä muuttuu jatkuvasti ja muutos ainoastaan vauhdittuu – niin hyvässä kuin pahassakin. Tässä murroksessa myös neuvottelujärjestelmän on sopeuduttava ja uudistuttava. Se vaatii myös sitä, että työmarkkina-asioihin osallistuva viranomainen elää tässä ajassa, puolueettomasti.

Toivottavasti poikkeustilasta johtuvat rajoitukset eivät ole seuraavan neuvottelukierroksen aikana enää näin tiukat, sillä arvelen sovittelijan oven käyvän pelkästään metsäteollisuuden osalta tiuhaan kuin aurinkoisena kesäiltana ”mummotunnelissa”. Ilman järjestelmän uudistamista kannattanee asentaa Bulevardille pöyröovet?

Ville-VeikkoRantamaula

Olen 39-vuotias Akavan hallituksen jäsen, Akavan varapuheenjohtaja 24.11.2020 lähtien ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n varapuheenjohtaja. Työskentelen edunvalvontajohtajana Akavalaisessa Tradenomiliitossa vastaten yksityisen sektorin ja julkisen sektorin edunvalvonnasta. Olen Kekustan puoluevaltuuston jäsen. Minulla on tytär. Vapaa-aikani vietän mökkeilemällä, tekemällä reippaita kävelylenkkejä ja soittamalla rumpuja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu