Vaatiiko edunvalvonta voimaa vai rintanappeja?

Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen moitti kovin sanakääntein 14.5. Helsingin Sanomien haastattelussa muita palkansaajakeskusjärjestöjä ja ammattiliittoja haluttomuudesta osallistua SAK:n järjestämiin poliittisiin mielenilmauksiin. Pakko todeta, että haastattelu sisälsi paljon paksua ja varsin katkeraakin puhetta.

Lehtonen viittasi haastattelussaan SAK-vetoisiin lakkoihin ja niitähän ne nimenomaan olivat. On itsestäänselvää, että kukin keskusjärjestö ja liitto tekee omat linjauksensa sekä ratkaisut toimista, joihin kulloinkin ryhdytään. Tätä taustaa vasten on hämmentävää, että Lehtonen oletti muiden palkansaajajärjestöjen mukisematta hyppäävän samaan kyytiin kuin mitä SAK:ssa oli päätetty.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Akava oli ensimmäinen – ja pitkään ainoa – keskusjärjestö, joka vei syksyllä omat ratkaisuehdotuksensa työelämäkysymyksissä pääministerille henkilökohtaisesti. Olemme suhtautuneet myönteisesti SAK:n ja sen liittojen mielenilmauksiin eri työpaikoilla, sillä hallitusohjelman työelämäkirjaukset ei meistäkään ole kannatettavia.

Helmikuun alussa akavalaiset liitot järjestivät näkyvän mielenilmauksen pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. On siis turha antaa sellaista kuvaa, etteivät korkeakoulutetut haluaisi näihin asioihin vaikuttaa tai pitäisivät muutosehdotuksia yhdentekevinä. Mutta kuten sanottua, jos yhteisiä toimia halutaan, niistä pitää sopia yhdessä. Samalla on arvioitava vaikuttamisen keinot, sillä muinoin hyväksi havaitut toimet eivät välttämättä enää nykypäivänä toimi.

Palkansaajapuolella olemme kaikki varmasti yhtä mieltä siitä, että hallitusohjelmakirjaukset ovat riemuvoitto työnantajalle. Miksipä osallistua keskusteluun tai uusien ratkaisujen hakemiseen neuvottelujen kautta, kun työnantajan edunvalvontaa hoitaa tehokkaasti istuva hallitus? Se on vuosia kestäneen, pitkän ja onnistuneen vaikuttamistyön tulos, vaikka työantajia edustavilla järjestöillä on kullakin erilaiset näkemyksensä. Minkäänlaiset toimet tai vaikuttaminen ei ole hallituksen päätä kääntänyt, mikä ei voi tulla lopulta kenellekään palkansaajapuolella yllätyksenä. Tässä tilanteessa oltaisiin joka tapauksessa, vaikka joka ainoa palkansaajajärjestö olisi mielenilmauksissa ollut mukana. Eikä tässä asiassa edes tarvitse jälkiviisastella.

Siinä Lehtonen on täysin oikeassa, että meidän on palkansaajapuolella ehdottomasti kyettävä parempaan. Syksyn neuvottelukierros on edessä ja painetta sen ympärille kertyy jatkuvasti monestakin syystä. Jos haluamme edistää palkansaajien asemaa yhtenä rintamana alati muuttuvassa toimintaympäristössä, on syytä ottaa aikaa yhteiselle pohdinnalle ja keskustelulle. Olemme avoimin mielin mukana yhteisissä keskusteluissa, joiden tavoitteena on luoda parempaa työelämää ihan meille jokaiselle. Eikä lukea näitä toiveita pelkästään median kautta.

Kuten työnantajilla, myös meillä palkansaajajärjestöillä on kaikilla omat näkemyksemme. Niiden yhteensovittaminen on taitolaji, johon tarvitaan voimaa, mutta myös niitä rintanappeja. Ja viisautta tunnistaa, milloin vaikuttamisen tueksi voimankäyttö on välttämätöntä, jotta uskottavuus ei kärsi esimerkiksi tulevaa neuvottelukierrosta ajatellen.

Ville-VeikkoRantamaula
Keskusta Helsinki

Olen 42-vuotias Akavan varapuheenjohtaja ja työskentelen edunvalvontajohtajana Tradenomiliitossa vastaten yksityisen sektorin ja julkisen sektorin edunvalvonnasta. Olen Kekustan Helsingin piirin puheenjohtaja ja puoluehallituksen varajäsen. Minulla on tytär. Vapaa-aikani vietän mökkeilemällä, tekemällä reippaita kävelylenkkejä ja soittamalla rumpuja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu