John Durham ja Trumpin Venäjä-tutkinnan alkuperä

Olen yrittänyt omassa poliittisessa filosofiassani erottaa päivänpoliittiset kysymykset demokraattisten yhteiskuntien perusteita koskevista kysymyksistä.

Päivänpoliittisista kysymyksistä eri puolueilla on usein hyvinkin eri kantoja, ja niitä tahkoavissa poliitikoissa löytyy kirjavia persoonallisuuksia. Silti demokratian perusteista kuten perusoikeuksista, laillisista vaaleista sekä kaikkien osapuolien kuulemisesta ja kohtuullisesta kunnioittamisesta olisi pidettävä kiinni.

Yhdysvalloissa syksyllä 2016 meno muuttui kovin toisenlaiseksi, kun presidenttiehdokkaat Donald Trump ja Hillary Clinton ottivat yhteen. Republikaani Trump voitti vaalit, mutta demokraatit ja valtavirtamedia eivät antaneet periksi. Viikoittain, lähes päivittäin Trumpin syytettiin vehkeilleen Venäjän kanssa vaalien alla.

Erikoissyyttäjä (special counsel) Robert Mueller sai aiheesta valmiiksi historiallisen perusteellisen tutkintansa keväällä 2019. Mueller ei löytänyt todisteita presidentti Trumpin vehkeilystä venäläisten kanssa.

Muellerin raportissa tuotiin silti esiin Trumpin toiminnasta arveluttavia piirteitä: Trumpin kampanjaväen sanottiin toivoneen apua Venäjältä, hänen raportoitiin pyytäneen alaisiaan toistuvasti etsimään Hillary Clintonin kadonneita sähköposteja, hänen todettiin mahdollisesti estäneen oikeudenkäyttöä, jne. (Yle 1.4.2019)

Trumpin ylle jäi siis edelleen syyllisyyden varjo.

Silti omat sympatiani olivat vähitellen alkaneet, itsellenikin yllättäen, kääntyä osin Trumpin puoleen. Kovalla syytösmylläkällä taisi sittenkin olla melko hatarat perusteet. Ehkä Trumpin syyllisyyteen haluttiin uskoa muista syistä kuin todistusaineiston perusteella? Koomikotkin olivat ehtineet tottua retuuttamaan Trumpia niin surutta, ettei se enää jaksanut minua naurattaa.

Miten sitten Venäjä-tutkinta sai ylipäänsä alkunsa? Muellerin tutkinnan valmistuttua Trump määräsi tästä alulle uuden tutkinnan. Tuolloinen oikeusministeri Bill Barr nimesi päätutkijaksi John Durhamin. (Yle 24.5.2019) Lokakuusta 2020 alkaen tämä toimi samalla nimikkeellä (special counsel) kuin Mueller aiemmin.

Vihdoin Durhamin työn tulokset ovat alkaneet näkyä. Fox News (12.11.2021) summaa kahden hänen äskettäisen, keskeisen syytteensä pääkohdat seuraavasti.

Yksi koskee nk. Steele-asiakirjoja, joihin sisältyy kuvaus Trumpin likaisista seikkailuista Venäjällä. Trump-lojalistit eivät ole pitäneet niitä aitoina. Durhamin mukaan niiden lähteeksi on paljastumassa Yhdysvalloissa asunut Igor Danchenko, joka valehteli saaneensa niiden keskeiset tiedot venäläis-yhdysvaltalaiselta liike-elämän kiholta.

Lisäksi Durham syyttää Danchenkon valehdelleen suhteestaan Charles Dolaniin, Demokraattien ja Clintonin pitkäaikaiseen yhteistyökumppaniin.

Toinen syytös koskee Michael Sussmannia, joka edusti Perkins Coie -lakitoimiston kumppanina Demokraattipuoluetta ja Clintonin vaalikampanjaa. Tämä toimisto (Fusion GP:n kautta, cf. Washington Post 4.11.2021) oli maksanut myös Christopher Steelelle, jolta kohuasiakirjat oli saatu. Durham väittää Sussmannin valehdelleen FBI:lle, että hän ei edustanut Clintonin kampanjaa kertoessaan Trumpin kytköksistä Alfa-pankkiin. Tällä oli puolestaan kytköksensä Kremliin.

Danchenko ja Sussmann ovat kiistäneet syyllisyytensä. En halua mennä asioiden edelle, en viritellä juonitteluteorioita vaillinaisin perustein. Durhamin tutkinnasta kuullaan eri medioissa, ml. vaikkapa Politico (10.11.2021), varmasti piakkoin lisää. Myös Washington Post on raportoinut asiasta laajasti ja asiallisesti, myöntäen aiemman raportointinsa osin kyseenalaistuneen (ibid.).

Filosofisemmalla tasolla näkisin, että ’syytön kunnes toisin todistetaan’ ja ’kuultakoon toistakin puolta’ ovat juuri sellaisia periaatteita, joiden avulla demokraattiset oikeusvaltiot voivat selvitä myrskyisten aikojen halki. Vaikka niitä ei nähdäkseni kunnioitettu Trumpin Venäjä-tutkinnassa riittävästi, ei niitä pitäisi silti unohtaa nyt.

Ehkä kyse oli lähinnä Danchenkon ja muutaman muun hölmöillystä. Kenties  Steele-asiakirjat ja Alfa Bank -syytökset olivat kokonaisuudessa jotenkin toissijaisia. FBI ja tutkivat journalistit eivät kuitenkaan tainneet olla Trumpin kaudella ainakaan parhaassa terässään.

Reiluuden nimissä Durhamin tutkinnasta olisi joka tapauksessa nyt uutisoitava myös Suomessa ihan kunnolla. Trumpin toimet päivänpolitiikassa olivat värikkäitä ja hänen persoonansa herättää ymmärrettävästi voimakkaita vastareaktioita edelleen. Silti voisi suomalaisiltakin kommentaattoreilta odottaa jo tähän mennessä julkaistujen Durham-tulosten nojalla tarkistettuja arvioita suurvallan ex-presidentin Venäjä-tutkinnasta.

Ja korjatkaa epätarkkuudet, please, en ehdi tuplatsekata kaikkea!

+4
villepaivansalo

Kirjoittaja on teologian tohtori (2005), teologisen etiikan ja sosiaalietiikan dosentti (2010) ja Diakin lehtori (2021-).

Kulttuurit ja etiikka -aloite: tavoitteena uskontojen, kulttuurien ja kestävän oikeudenmukaisuuden käytännöllinen ymmärtäminen (https://culturesethics.wordpress.com).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu