Trump ja Trump-reaktiot hämmentäneet oikeudenmukaisuuskeskustelua

Kun syksyllä 2016 alkoi näyttää mahdolliselta, että kiinteistömoguli ja mediapersoona Donald J. Trump voittaisi Yhdysvaltain presidentinvaalit, oli paniikkimielialan nousu useilla tahoilla ymmärrettävää. Presidenttinä Trump ei kunnioittaisi tavanomaista viestintäprotokollaa eikä monia muitakaan poliittisen establishmentin totunnaisuuksia. Mitä kaikkea tästä voisikaan seurata?

Liberaalidemokraattinen oikeudenmukaisuus ja Trumpin nousu

Moni yhdysvaltalaisen oikeudenmukaisuuskeskustelun suuntaus oli minulle tuttu jo väitöskirjatyöni kautta. Balances of Reasonable Justice (2005) -väitöskirjassani olin analysoinut liberaalidemokraattista oikeudenmukaisuusajattelua ja tutkinut eräitä mahdollisuuksia sen dialogiseksi kehittämiseksi. Etenin olettaen, että länsimaisissa konteksteissa voidaan pääsääntöisesti nojautua, poliittisten erimielisyyksien keskelläkin, jaettuihin käsityksiin esimerkiksi perusvapauksista, laillisuudesta ja demokraattisesta prosessista. Haastavampaa on kyetä totuudelliseen ja ymmärtävään dialogiin sekä edistää erinäisiä tasa-arvon muotoja ja globaalia vastuuta. Näilläkin alueilla on silti pyrittävä etenemään!

Trumpin myötä aloin jälleen seurata tarkemmin myös Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa. Hänen ajattelutapansa ja asenteensa aiheuttivat selvästi suuria riskejä länsimaisille oikeuskäytännöille. Trump vaikutti liian epävakaalta persoonalta suurvallan johtoon. Osin äänitteisiinkin perustuvat raportit hänestä jonkinlaisena kiusaajana huolestuttivat. Toisaalta en pitänyt tällaisen haastajan ilmaantumista kovin yllätyksellisenä. Hänen ydinkannattajakuntansa koostui globalisaatioprosessin suhteellisista häviäjistä, jotka olivat samalla tympääntyneitä ideologisen eliitin edustamaan poliittisen korrektiuden viestintäkulttuuriin.

Globaalin talousoikeudenmukaisuuden kannalta Trumpin linjaukset näyttivät ryydittävän haitallista veronkevennyskilpailua. Useimpien Euroopan maiden kannalta hänen nousunsa oli lisäksi huolestuttavaa esimerkiksi siksi, että hän vaati Euroopan maiden vastaavan itse enemmän omasta puolustuksestaan. Tosin juuri tätä vaatimusta pidin oikeastaan reiluna.

Arvelin Trumpin nousun olevan puolestaan Venäjälle tervetullut pääosin siksi, että se syvensi Yhdysvaltojen poliittista jakautuneisuutta. Tämä heikensi Yhdysvaltoja. Siten en pitänyt erityisen yllätyksellisenä, että Venäjä kaiketi vaikutti vuoden 2016 presidentinvaaleihin ideologis-poliittisia jakolinjoja syventävin tavoin. Tosin kärkevin Trump-kritiikki vaikutti tältä osin samaan suuntaan, ja pidin sitä varomattomana.

Reagoinnissa ylilyöntejä?

Laajimmaksi yksittäiseksi Trump-kritiikin aiheeksi taisivat nousta hänen vaalikampanjansa Venäjä-kytkökset. Suomessa asti Trump-kriittinen uutisointi aihepiiristä oli lähes päivittäistä. Trump katsoi joutuneensa oman maansa tiedustelujärjestöjen ja samalla valtamedian pettämäksi. Kärjistyneen vastakkainasettelun kuvaan sopi, että Yle päätyi nostamaan yhteenvedossaan Trumpin ja Putinin 16.7.2018 Helsingin huippukokouksesta ensimmäisenä esiin tämän: ”Yhdysvalloissa keskiöön nousi tunnetusti presidentti Donald Trumpin lausunto, jossa hän antoi ymmärtää luottavansa enemmän Vladimir Putinin sanaan kuin maansa omiin tiedustelupalveluihin.”

Varoin tekemästä aiheesta johtopäätöksiä ennen kuin tapahtumat on kunnolla tutkittu. Ja tutkittiinhan niitä! Ennen kaikkea Trumpin oletettua juonittelua Venäjän kanssa selvitti erikoissyyttäjä Robert Mueller ryhmineen. Maaliskuussa 2018 raportti lopulta valmistui. Ensin siitä julkaistiin oikeusministeri William Barrin laatima tiivistelmä. Tämän mukaan ”Muellerin tutkinnassa ei löytynyt todisteita siitä, että Trump tai hänen presidentinvaalikampanjansa olisi vehkeillyt venäläisten kanssa” (Yle). Yli 400-sivuinen raportti oli päätuloksensa osalta, kuten Mika Aaltola ulkopoliittisesta Instituuttista totesi, Trumpille erävoitto.

Omissa selvityksissäni Muellerin raportti oli Trumpille varsin merkittävä erävoitto. En ollut enää varma, kuka kiusaa enemmän ketäkin. Olen kyennyt selvittelemään Trump-kiistoja vain harrastuksena, päästen esim. alkuperäislähteille vain melko satunnaisesti. Tekojensa valossa Trump ei kuitenkaan osoittautunut niin arvaamattomaksi presidentiksi kuin mitä aluksi pelättiin tai mitä hänen viestintätyylinsä perusteella olisi voinut ennakoida. Sen sijaan kovin hataraksi jääneeseen todistusaineistoon (kuten nk. Steele-asiakirjat) perustuva vuosien syyttely johti minut väkisinkin kysymään, missä määrin riippumattomiksi tarkoitetut tutkintamekanismit olivat päätyneet poliittisen valtapelin välineiksi.

Oli sinänsä hyvä, että suurin Trumpia koskeva syyte tutkittiin perusteellisesti. Mutta tutkittaisiinko yhtä perusteellisesti hänen vastustajiaan koskevat syytteet, niin virallisia teitä kuin mediassakin? Muellerin tutkinta asetti väkisinkin vähintään moraalisen ennakkotapauksen: jos kerran vallanpitäjien kytköksiä, tekosia ja sanavalintoja tutkitaan todella tarkasti, niin samaa linjaa olisi reilua soveltaa puolin ja toisin.
Onko keskustelu vakiintunut oikeudenmukaisiin uomiinsa?

Trump-kritiikki sai uutta virtaa syyskuussa 2019, kun Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi avasi Trumpin Ukraina-suhteita koskevan virkarikostutkinnan. Senaatti hylkäsi syytteet 5.2.2020 ja Trump sai pysyä virassaan. Tapahtuman kontekstiin liittyvässä materiaalissa, kuten Hunter Bidenin tietokoneelta löytyneessä bisnesviestinnässä, näyttäisi puolestaan edelleen olevan paljon analysoitavaa. Yksityiskohtaisempien analyysien valossa on hämmentävää (New York Post), että marraskuun 2020 presidentinvaalien alla yli 50 tiedustelujohtajaa kiirehti leimaamaan tietokoneen Venäjän disinformaatioksi (Politico).

Tuskin kenenkään muun Yhdysvaltain presidentin toimia ja sanoja on tutkittu niin innokkaasti kuin Trumpin. Muellerin raportin julkistamisen jälkeen olisi kyllä ollut tilausta perusteellisemmallekin keskustelulle viranomais- ja mediatutkimuksen kaikinpuolisesta perusteellisuudesta ja läpinäkyvyydestä. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa on toki vielä käynnissä huhtikuussa 2019 alkanut erikoisyyttäjä John Durhamin selvitys Venäjä-tutkinnan alkuperästä ja metodeista. Siitä on kuulunut melko vähän.

Myös Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaaleja on tutkittu virallisten tahojen puolesta varsin nihkeästi verrattuna vuoden 2016 vaaleihin, vaikka valaehtoisia todistajanlausuntoja väärinkäytöksistä on ollut runsaasti. Lisäksi sosiaalisen median jättiläiset Facebook, Twitter ja Google ovat joiltain osin sensuroineet epäselvyyksiin liittyvää kansalaiskeskustelua. Trumpin äskettäinen joukkokanne näitä digiaikakauden supervaikuttajia vastaan on kyllä tarpeellinen sananvapauden nykytilan arvioimiseksi. Hänen oma sananvapautensa on tärkeä myös ’kuultakoon kumpaakin osapuolta’ -periaatteen kannalta.

Trump-keskustelu tuskin vielä oikeudenmukaisissa uomissa

Sisällöllisistä kysymyksistä pitäisi kirjoittaa kustakin erikseen. Henkilöön menevää sekä kannattaja- ja ryhmäidentiteetteihin vetoavaa puhetta on puolestaan ollut liikaakin. Olipa kyse Venäjä-yhteyksien, vaalivilppisyytösten, Yhdysvaltain etelärajapolitiikan tai poliittisesti motivoituneiden/suvaittujen väkivaltaisuuksien tutkimisesta, mahdollisimman pitkälle alkuperäislähteisiin (ml. videomateriaali) perustuvia selvityksiä ilman muuta vielä tarvitaan.

Demokratian kannalta parasta olisi pyrkiä viivyttelemättä kaikkien kiistanalaisten kysymysten mahdollisimman läpinäkyvään selvittämiseen kaikilta relevanteilta kannoilta. Onhan Yhdysvallat ollut itse hallinnoimassa vastaavia prosesseja monessa muussa maassa. Niin siellä kuin muuallakin olisi taas aika vankistaa perusvapauksien, laillisuuden ja läpinäkyvän demokraattisen prosessin tietä. Ja samalla voimme jatkuvasti edistää tasa-arvoa, ehdottomasti mukaan lukien mustien ja naisten yhtäläiset oikeudet ja vastuut kaikkien muiden kanssa, ja kestävää globaalia oikeudenmukaisuutta.

Ville Päivänsalo
TT, teologisen etiikan ja sosiaalietiikan dosentti

+3
villepaivansalo

Kirjoittaja on teologian tohtori (2005), teologisen etiikan ja sosiaalietiikan dosentti (2010) ja Diakin lehtori (2021-).

Kulttuurit ja etiikka -aloite: tavoitteena uskontojen, kulttuurien ja kestävän oikeudenmukaisuuden käytännöllinen ymmärtäminen (https://culturesethics.wordpress.com).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu