Itsenäisyys takaisin!

Euroopan unionin kanssa Suomi on nyt suuressa tienhaarassa. Meidän on pakko määritellä Suomen itsenäisyyden suhde EU:hun. Jos emme sitä itse tee, tekevät muut sen puolestamme, kuten EU:ssa on ollut tähänkin asti.

EU:n elvytyspaketin kutsuminen kertaluonteiseksi on sama kuin tuhopolttaja puolustautuisi sillä, että hänhän poltti talon vain kertaluonteisesti.

Tahdon tässä yhteydessä muistuttaa, että EU:n lainsäädäntö on jo nykyisin Suomen kansallista lainsäädäntöä korkea-arvoisempaa ja EU:n tuomioistuin on ylempi kuin kansallinen Korkein oikeutemme. Suomi on ainoana Pohjoismaana joustamattomassa eurovaluutassa ja Euroopan keskuspankki päättää rahapolitiikastamme.

Näiden faktojen pohjalta voi todeta, että Suomi on jo melko pitkälti hyväksynyt EU-liittovaltion. EU ei kuitenkaan ole lopettanut vallan kahmimista Suomesta vaan se on jatkanut valtansa lisäämistä pienin askelin vuosi vuodelta.

Nyt kyseessä oleva EU:n elvytyspaketti on valtava harppaus veroja kahmivaksi tulonsiirtounioniksi. Koronaelvytyksen varjolla tehtävät muutokset ovat täysin toisenlaisia, kuin mitä itse rahan käyttö valtiontalouksien elvyttämiseen edellyttäisi.

EU:n elvytyspaketti muuttaa EU:n luonnetta. Siinä on tie EU:n uuteen verotusoikeuteen. Kysynkin: Millä tavalla uudet EU-verot edistävät Suomen vientiä tai talouden elpymistä?

On ilmeistä, että EU elpymispaketti on oikeudellisesti ongelmallinen, sillä se romuttaa no bail-out -säännön ja ottaa EU:n yhteisvelan, jonka ei pitänyt aiemmin olla EU:n perussopimuksien mukaan edes mahdollista. Ensimmäistä kertaa eurotukea annetaan lainojen sijaan lahjoituksina. Ensimmäistä kertaa euron tukipaketti tosin ulotetaan koskemaan myös ei-euromaita. Veikkaanpa, että euron ulkopuolella olevien maiden päättäjiä nyt vasta jymäytetäänkin, mutta se ei helpota Suomen tilannetta nettomaksajana ja yhtenä suurimmista häviäjistä EU:n elvytyspaketissa. Kyseessä on kaikkien aikojen huonoin diili.

Tahdomme tuoda keskusteluun sen, että ilmassa on uhka siitä, että seuraava EU:n elvytyspaketti tulee jo syksyllä. Vihervasemmistohallitus ei ole asettanut rajoja itsenäisyyden rippeittemme myymiselle, joten on riskinä, että vihervasemmisto apupuolueineen hyväksyy seuraavankin EU:n elpymispaketin. Perustuslakivaliokunnankin aiemmin huomioimalla tavalla Suomen velkavastuut eivät voi olla niin suuret, että ne riskeeraavat hyvinvointivaltion. Nykyisenlaisen EU:n vaarallisuuteen on syytä havahtua ennen kuin on liian myöhäistä.

Perussuomalaiset tahtovat välikysymyksellä nostaa keskusteluun Euroopan taloudellisen ja moraalisen rappion lisäksi EU:n liittovaltioluonteen. Perussuomalaisille Suomi ei ole kaupan, emmekä me luovu taloudellisesta suvereniteetistamme vain muutaman brysseliläisen hanhenmaksapalleron tähden.

VilleTavio
Perussuomalaiset Turku

Kansanedustaja, PS:n eduskuntaryhmän pj, Turun kaupunginvaltuutettu, OTM.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu