Keskustan historiallinen päätös

Eduskunnan tärkein tehtävä on puolustaa Suomen kansaa, sen itsenäisyyttä ja kansan oikeutta oman työnsä tulokseen.

Euroopan unionin elvytyspaketti sotii tätä kaikkea vastaan.

Olemme itsenäisyyden historian käännekohdassa ja Suomessa suuri kysymys kuuluu, kenen joukoissa lopulta seisoo keskusta?

Koska keskusta on hallituksen toiseksi suurin ryhmä, keskustalla on nyt asiassa suurin mahdollinen valta. Elvytyspakettia vastaan nouseminen pelastaisi Suomen ja samalla keskustan kannatus lähtisi nousukiitoon.

Riippuu paljolti keskustan kannasta, luovuttaako Suomi sosialistien johdossa vallan EU-liittovaltiolle ja perustaa uuden tulonsiirtounionin.

Kääntääkö keskusta takin lopullisesti ja liittyykö se federalistipuolueisiin hyväksymällä elvytyspaketin ja Suomen aseman alisteisena pohjoisen osavaltiona?

Sosialistit eivät juurikaan kesällä kyselleet keskustan eduskuntaryhmän kantaa, kun pääministeri Marin (sd.) kävi sopimassa elvytyspaketista. Eduskunnan käytäväkeskusteluissa ei tunnu keskustan arvostus muutenkaan olevan erityisen korkealla vihervasemmistohallituksen riveissä. Liittolaisina esiintyvät vihervasemmistolaiset nöyryyttävät keskustaa ja riemuitsevat salaa sen kannatuksen laskusta kohti kuntavaaleja.

Tunnen keskustan kansanedustajat ja useat heistä ovat isänmaallisia ja maaseutua rakastavia ihmisiä. Nyt testataan poliittinen selkäranka.

Uskalletaanko keskustan eduskuntaryhmässä nousta puolustamaan Suomea vai taivutaanko sosialistien tahtoon?

Jos kepussa nimittäin tähän taivutaan, on se osoitus siitä, että vastineeksi ministerinsalkuista voidaan taipua mihin vain.

VilleTavio

Kansanedustaja, PS:n eduskuntaryhmän pj, Turun kaupunginvaltuutettu, OTM.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu