Sote-malli ei täytä tavoitteita

Sote-uudistuksen tekemisestä näyttää tulleen hallituspuolueille itseisarvo. Uudistuksen tekeminen on tärkeämpää kuin se, mihin uudistus johtaa.

Lopputulos SDP:n ja keskustan johtaman hallituksen uudistamisvimmasta näyttää huonommalta vaihtoehdolta kuin nykymallin jatkaminen.

Uudistus ei ratkaise niitä ongelmia, joiden varjolla sitä tehdään. Se ei vähennä kustannuksia eikä nopeuta hoitoon pääsyä. Sellaista ei tarvitse korjata, mikä ei ole rikki.

Ongelmat ovat nykyään pääosin perusterveydenhuollossa ja riittämättömässä rahoituksessa. Ne voitaisiin ratkaista hallituksen esitystä paremmin esimerkiksi siirtämällä perusterveydenhoito kuntayhtymille tai sairaanhoitopiireille.

Miksi esimerkiksi yksityislääkärien jo alhaisesta Kela-korvattavuudesta aiotaan kokonaan luopua? Jos ihmisiä ohjataan yksityiseltä enemmän julkiselle puolelle, hoitojono pitenee.

Sairaiden kannalta seuraukset ovat traagiset, kun yksityisen puolen spesialisteille pääsy vaikeutuu. Jatkossa hyvän hoidon saatavuuden määrittelee yhä enemmän henkilön varakkuus ja se, onko hänellä hoitokuluvakuutusta.

Maakuntavaaleista tulee jo viidennet yleiset vaalit, joten äänestysaktiivisuus voi jäädä matalaksi. Maakuntavaltuustoissa isot kaupungit käyttävät suurinta määräysvaltaa ja pienten kuntien lähipalvelut vaarantuvat.

Maakuntamalli johtaa uuteen maakuntaveroon ja verojen korotuspaineeseen. Sote-uudistuksesta on oleellista ymmärtää se, että kestävyysvaje, jossa Suomi elää yli varojensa ja me velkaannumme, ei korjaannu uusilla hallintohimmeleillä eikä lisäveroilla.

Julkinen talous tulee tasapainottaa asettamalla menokohteet tärkeysjärjestykseen sekä parantamalla mahdollisuuksia työntekoon ja yrittämiseen, jotta saadaan lisää nettoveronmaksajia.

+4
VilleTavio
Perussuomalaiset Turku
Ehdolla kuntavaaleissa

Kansanedustaja, PS:n eduskuntaryhmän pj, Turun kaupunginvaltuutettu, OTM.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu