Alexander Stubb
Alexander Stubb on paras kokoomuksen ehdokas presidentiksi. Asettuessaan ehdolle hän on hyvin vahvoilla vaikka vielä ensimmäisellä kierroksella saattaa jäädä kakkoseksi Pekka Haaviston jälkeen.
Ei Antti Häkkäsestäkään voi kovin moitittavaa sanoa mutta hänen aikansa on vasta tulossa. Häkkäsen olisi kuitenkin hankalampi päästä presidentiksi koska ei saa koko kansan kannatusta ollessaan kuitenkin paljon tuntemattomampi monellekin. Se että saa kannatusta omiensa parissa on aivan eri asia kuin koko kansan kannatuksen saaminen.
Alexander Stubb on kansainvälisin presidentti mitä Suomella on koskaan on ollut. Maan väestömäärään suhteutettuna saa ison osan maailman mediassa. Valovoimaista pääministeriämme seuraa valovoimainen presidentti jonka triathlon kisoissa turvamiehillä on tekemistä perässä pysyessään.
”En gång Stubb, alltid Stubb”
Kun aikoinaan kuuntelin Stubbin puhetta… aika selkeää oli, vaikka muuten liitelevän oloinen tapauksena. Ei tämä vain huono juttu ole, vaikka tuskin painotus yksinomaisesti voi olla näin ilmenevä.
Tuntus, että nykyään vastuupolitiikon paikat täyttyvät turhan nuorilla ja epäkypsillä tapauksilla. Lienee osa kassaneiti-ilmiötä, siis myyvyyttä … eikä tämä liity vain sukupuoleen. Koko tilanne on tätä, kauttaaltaan.
Ilmoita asiaton viesti
Stubbin kannatus lienee kokoomulaisten keskuudessa matalampi kuin koko äänestäjäkunnassa, koska he tuntevat miehen.
Ilmoita asiaton viesti
Voi olla noinkin mutta ei nämä muut koskaan saa niin paljon ääniä että pääsevät toiselle kierroksellekaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Stubb valitaan Kokoomuksen ehdokkaaksi, niin ’arkeologiset kaivaukset’ alkavat – ja sieltä löytyy monenlaista törkyä.
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai mutta törkeydet hänen kohdallaan eivät nekään tule yllätyksenä.
Ilmoita asiaton viesti
On joskus jopa esiintynyt shortseissa.
Ilmoita asiaton viesti
Häkkäsen ehdokkuus nyt olisi luultavasti eräänlainen esivaali ja todellinen koitos käytäisiin kuuden vuoden kuluttua, jolloin tilanne valinnalle voisi olla hyvinkin otollinen.
Stubbin ehdokkuus veisi todennäköisesti normaalisti kokoomusta äänestävien tukea Aaltolalle.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän Häkkänen ala olla tarpeeksi tunnettu jo useiden vaalien ääniharavana omassa vaalipiirissään. Lisäksi hänen rauhallinen tyylinsä vetoaa kyllä kansaan. Monta kertaa hiukan taka-alaltakin liikkeelle lähtenyt ehdokas kohottaa kummasti kannatustaan vaalitaiston tiimellyksessä.
Ilmoita asiaton viesti
Stubb on kuitenkin kokenut ja sopivan ikäinenkin. Aidosti kansainvälinen henkilö jollaisia politiikoissamme ei ole ollut oikeastaan koskaan. Sopiva vastinpari ummehtuneen tuoksuiselle hallitukselle. Loistava kielitaito ja hyvin edustuksellinen.
Tiedän toki että ärsyttää monia mutta samoin tekee toisen kierroksen kilpailija Pekka Haavistokin jota vastaan minulla ei ole mitään kuitenkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kaiken järjen mukaan Stubbista pitäisi tulla Suomen presidentti, mutta kun Suomen politiikka ei suosi viisaita miehiä, vaan mukavia henkilöitä.
Ilmoita asiaton viesti
”Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta.”
”Jos olen ollut mulkku, pyydän anteeksi.”
https://fi.wikiquote.org/wiki/Alexander_Stubb
Ilmoita asiaton viesti
Ei tarvitse Hannu pyytää anteeksi. Me kaikki tiedämme tuon. Ole oma itsesi!
Ilmoita asiaton viesti
Miksi pitäisi valita kansan mukaan vaatimattomia ja tavallisia hyssyköitä, jotka on karrikoidusti sanottuna poistunut kotoa vain myllyreissulla säkkikuorman päällä tai käynyt Mikkelissä armeijan käymättä kertaakaan lomilla sekä kantamalla kotiin kaikki päivärahat.
Stubb on jo nähnyt monet peilisalit, eikä jää tuijottamaan kattokruunuja niska takakenossa, kuin savutorpan kasvatti.
Mieluummin ehdokkaalla saa olla vielä ADHD, silloin henkilö on innovatiivinen ja omaa erityisiä ominaisuuksia suurmieheksi. (kts. säveltäjät, taidemaalarit, yrittäjät).
Hillary Clinton kehui Stubbia siitä keskusteli hänen kanssaan Amerikan murteella, niin pitäisi ajatuksenvaihto sujua Yhdysvaltojen kanssa joka on tärkein kontakti.
Joitakin suomalaisia riivaa pirunmoinen kateus, joiden vihapuheessa vilahtelee sanat; Polvihousut, tikkataulu, hienostoperhe, ja kultalusikka, ei ajatella Suomen etua.
Euroopan estradeilla liikuttaessa muistakaa Etelä-Pohjalainen sanonta ”kuljetaan kylän kohras komiaa, mutta mettän kohoralla voi vähän hellittää”.
Stubb saa Etelä-Pohjanmaalta hahtuva-ripakopallisen ääniä, joten miettikää samaa.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti Stubbin osaaminen rajoittuu salonkien leijonana toimimiseen.
Johtamistyössä hän on näyttönsä antanut – kokoomusväki pisti ulos heti ensimmäisen tilaisuuden tullen.
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin olen yrittänyt päästä salonkileijonaksi, vaan en ole päässyt, että jotakin meriittiä pitää olla siihenkin asemaan. Takapakkia on tullut, salonkiladyt on lyönyt korpun suuhun ja sanomalla ”Ime tuota”. Luovuin siihen pääsystä.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös pressanhommat enempi niitä salonkihommia olekin?
Ilmoita asiaton viesti
Stubb on avoimesti myöntänyt olleensa koulukiusaaja.
Stubb lienee halukas ehdolle siksi, että saa sen jälkeen viran EU:sta.
Saattaa olla, että demokratiassa mennään eteenpäin ja kokoomukselle ei tule presidentin virkaa. 12 vuotta on ollut pitkä aika sekin. Hyvä niin.
Ilmoita asiaton viesti