Hölötys jatkuu

Minkälainen penkkiurheilija politiikassa tulisi olla että käsittäisi näitä maamme politiikan kiemuroita yhtään? Onko näissä mitään logiikkaa? Pitäisi varmaan olla penkkiin kasvanut kiinni?

Eilen oli juttua siitä että hallituksen joukot ovat kyllästyneitä koko rasismikeskusteluun ja että liikaa vouhotetaan koko eduskunnassa siitä kun pitäisi pelastaa koko kansakunta karmivasta velkaloukosta jota loukkoa ainakaan kansainväliset luottoluokittajat eivät ole havainneet kun antavat luokitukseksi edelleen AA+ eli toiseksi korkeimmasta seuraavaan. Luokasta AAA pudottiin tuohin luokkaan pisnesmies Juha Sipilän hallituskaudella vuonna 2016.  Niin ja rasismikeskustelusta edelleen että oppositio olisi halunnut sen jo elokuun alussa käytävän mutta se taas ei käynyt pirtaan vihapuhemiehelle koska silloin oli loma ja pian rapujuhlat.

Eilen viskasi uutispommin Sanna Marin kertomalla että hän nyt lähtee Tony Blairin kelkkaan että tänne jäätte Orpo ja muut. Mutta mitä tapahtui? Olisi luullut että hallituksen joukot olisivat riemuinneet ”..että ny siitä akasta päästiin..”. Ainakin viime vuosien sättimisen tuloksena jossa maan asioita vakavimmassa tilassa sitten sotavuosien hoitanutta hallitusta nimiteltiin viikosta toiseen ties miksi niin olisi luullut että kiusankappaleesta eroon pääsy olisi helpottanut. Mutta mitä vielä koska nyt ollaankiin niin moraalisia ja kaikki tamperelaista demukkaa musta makkara suu pielessä että ”ny se akka petti meität”..

Ota näistä selvä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu