Minusta syy näissä voi olla perusteltu, myös sen toimijan puolesta, joka näitä tekee. Aiemmin ajatellut vain sitä, että miksi ei pyri ratkaisemaan asioita, tai olemaan tällä tavoin.
Israelin atomituhosta sanottu, että kun jännite päällä, ydiaseiden olemassaolo on riski. Sama liittyy jännittyneisyyteen yleensä, jolle ei ole kunnon mielekkyyttä osoittaa.
Mielekkyyden alasajon taipumus myös kärsimyksiä kohtaaville, on sitä vastoin default, ts se, mikä auttaa (lis-korj: ei)kestämään. Tämä on yleisilmiö, ja vakava systeemisyydessään, vaikka suoraan ottaen, ei aiheuta kuin eri tavoin holhottavia.
…
Sylttytehtaan osoittamisyrityksestä, populistipisteitä blogistille. Vaikka osoitus menisi oikein, ratkaisullisen suuntaiset pisteet,.. niistä käytännössä odottaa miinusta.
Pahin epäily on, että tämä on yleistettävissä, ts suuri laajuus käytännöistämme. Kaikki (=mikään(”)) ei ns ihan kohdallaan.
Edellinen väite vaikka kategorisin oloinen, perustelu on helpohko, ymmärrettäväksi tarjota.
Väite tällä tavoin kattavanakaan, ei ole kuin todellisuuskuvaus, jota voi tulkita, samoin sen esittäjää. Tästäkin tulkinnasta tulee ottaa vastuu.
(Viestiä muokattu, ja loppuun lisätty meta-osuutta)
Jos vaikka tekijä olisi selvinnyt, niin teettäjä ei ehkä ole vielä selvinnyt.
Ilmoita asiaton viesti
Kun on varsin autonomisia terrorismiryhmiä… tavoitteita tuskin ajavat vain tällaiset ”strategigot”.
Tässä tätä toimintapuolen suhteutusta: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/laajentuvan-konfliktin-todennakoisyydesta/#comment-4000640