Onko siviilien surmaaminen sodassa sallittua?
Siviilien surmaaminen sodankäynnissä lienee yksiselitteisesti kiellettyä. Tästä ei liene epäselvyyttä nykyään ja se varsinkin korostuu Ukrainan sodan yhteydessä. Kansainväliset sotaa koskevat laitkin kieltävät sen. En ole asiantuntija mutta maallikkona tuntuu ylipäätään kaikki sotaa koskevat juridiset viilaukset oudoilta ainakin sodan aktiivivaiheen aikana. Ehkä se on tärkeää sodan jälkeen kun hävinnyttä osapuolta viedään tuomioistuimeen. Voittanutta ei kuitenkaan viedä rikoksistaan vastuulle vaan heitä juhlitaan paraatein vuosikymmeniäkin murhien jälkeen.
Onko siviilien surmaaminen sodan päämäärien vuoksi aina väärin? Tämä kysymys tuli mieleeni luettuani (=kuunneltuani) Mikko Porvalin teoksen Hyökkäyksen edellä: Kaukopartio Kannaksella kesällä 1941. Mikko Porvali on asiantuntija alallaan, juristi, rikostutkintaan erikoistunut poliisi ja tiedusteluhistorian tutkija. Kirjat vaikuttavat aivan erilaisilta ja tieteellisimmiltä kuin vuosikymmenien takaiset lukemani poikakirjamaiset sotakirjat käsitellessään tuota toimintaa.
Puna-armeijan raa’immat sotarikoset kohdistuivat eittämättä partisaani-iskuissa kuolleiseen noin 200 siviiliin Lapissa ja itärajalla jatkosodan aikana 1941-1944. Oliko siviiliväestö evakuoimatta tuolla tietoisesti Suomen sodanjohdon käyttäessä heitä ihmiskilpenä? Onko aihetta tutkittu? Asia liippaa siinä mielessä itseäni että äitini silloiseen naapuritaloon partisaanit iskivät 31.7.1944 ja surmasivat lähes koko porukan eli noin kymmenen henkilöä. Jos isku olisi kohdistunut siis naapuritaloon niin en olisi itsekään nähnyt päivänvaloa reilu kymmenen vuotta myöhemmin, ja säästyisitte näiltä raapustuksilta Puheenvuorossa. Näistä venäläisen rötöksistä ehkä kirjoitan valokuvien (SA-kuva) myöhemmin. Mutta tosiaan YYA-sopimuksen aikoihin asiasta ei saanut hiiskahtaakaan. Siitä piti huolen viimeistään presidentti Urho Kekkonen perässänuoleskelijoineen. En ole sillä tavalla poliittinen eläin mutta tässä asiassa vihaan Kekkosta koska se tulee niin lähelle sukuani.
Mutta Mikko Porvalin kirjaan edelleen. Kirjassa kerrotaan tiukasti dokumentteihin nojautuen kaukopartion matkaa vihollisen linjojen taakse aivan sodan alkupäivinä. Partio tekee tiedustelua normaalisti, räjäyttää ja suistaa junia ja radalle asetettu räjähdehän ei erottele sotilasjunaa henkilöjunasta. Tuhoaa vihollisosastoja jos siihen mahdollisuus. Erotukseksi partisaaneista siviilien surmaaminen ei ole minkäänlainen päätarkoitus.
Kirjassa on kuitenkin episodi jossa surmataan siviilejä kun tarkoituksena on ryöstää kuorma-auto osaston liikkumiseen. Siviiliauto pysäytetään mutta auto ei ole kelvollinen partion kulkuun.Mutta koska siviilikuljettaja apumiehineen antaa ymmärtää tajunneensa partion olevan suomalaisia niin partio heti surmaa kyseiset siviilihenkilöt lyhyellä konepistoolisarjalla. Autoa ei voitu päästää jatkamaan matkaansa koska se epäilemättä olisi hälyttänyt kovan takaa-ajon suomalaisten perään. Syyllistyikö partio tässä rikokseen? Vai noudattiko se vain päämajan käskyä jossa sanottiin että partion on pyrittävä annettuun tavoitteeseen kaikin keinoin. Eli tuon mukaan myös tarvittaessa siviilihenkilöiden surmaamiseen. Ja kuinka kansainvälinen laki määrittelee siviilin? Menettikö kuorma-auton kuljettaja tuossa tapauksessa siviilin saaman suojan antaessaan ymmärtää tilanteen liittyvä sodankäyntiin ja sen osapuolten tavoitteisiin?
Heti partion kotiin saapumisen jälkeen, kaikki eivät tosin saapuneet enää vaan jäivät matkalle ikuisiksi ajoiksi, sotilasjohto kirjoitti matkasta dokumentit ja mielenkiintoista juurikin se, että kuorma-auton siviilikuljettajien surmaa ei pyritty mitenkään peittelemään. Sen sijaan, kun partio samalla matkalla joutui ryöstämään siviilitilalta muutaman kanan saadakseen kipeästi kaipaamansa ravintoa koska ilmakuljetukset eivät toimineen halutulla tavalla, niin tämä siviileiltä kanojen ryöstäminen sensuroitiin pois jälkipolvien dokumenteista. Sotaväen siviileihin kohdistama ryöstäntä oli yksiselitteisesti kiellettyä koska siviilit ja heidän kanansa eivät olleet sodassa osapuolina.
Asia on hyvin yksinkertainen. Sodassa on tarkoitus voittaa vastustaja ja se tehdään millä tahansa konsteilla.
Täytyy muistaa, että se sotilaskin on siviili, joka on pakotettu tappohommiin. Siksi ei ole mitään perustetta eritellä keitä saa sodassa tappaa ja keitä ei. Ei ole olemassa mitään herrasmiesten reilua sotaa. Se on naivi harhakuvitelma.
Ainut toimi, jonka tulisi olla tuomittavaa sodassa sen päätyttyä viimeistään, on sodan aloittaminen. Tätäkään ei noudateta, vaikka YKn määritelmien mukaan hyökkäyssota on selkeä sotarikos.
Kansainvälinen oikeus ei toimi edes tältä osin. Vahvin sanelee aina mikä on oikein ja mikä väärin.
Ilmoita asiaton viesti
Viikinkiajalta aina keskiajalle saakka oli sodassa tai rosvoretkillä tapana tappaa kaikki, mikä liikkui.
Renesanssin aikaan syntyi herrasmiessopimuksia, joiden perusteella sotatantereet sovittiin aina jonnekin huitsin nevadaan.
Ensimmäisinä tästä herrasmiessotimisesta lipesivät yllätys yllätys britit, jotka surmasivat häikäilemättä siviilejä alkaen jo Yhdysvaltain vapaussodassa.
Samassa jatkumossa britit tappoivat sitten buureja, intialaisia, afgaaneja yms. porukkaa.
Onhan se kivaa, että siviilejä suojellaan, mutta kun se lain miekka on sodassa aika lailla pehmeä. Sodan hävinneitä sitten rangaistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tämän vuoksi juuri siviiliväestöä on yritetty suojata kansainvälisin sopimuksin, kuten tällä.
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1955/19550008/19550008_5
Ilmoita asiaton viesti
Jos nyt esimerkiksi sattuu olemaan tieteellisesti välttämätöntä kokeilla sitä toistakin pommityyppiä, onhan siinä tietenkin yhden Nagasakin kaikki siviilit tapettava.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa myös muistaa, että liittoutuneet pommittivat Saksan kaupungeissa todennäköisesti vähintään saman verran siviilejä hengiltä, kuin mitä kuoli välittömästi ydinpommi-iskuissa Japaniin.
https://yle.fi/a/3-11196089
Ilmoita asiaton viesti
Blogistin kysymykseen vastaaminen vaatii mielestäni kaksitasoisen käsittelyn.
1) Sota ideaalityyppinä rationaalisesta toimintaorientaatiosta.
Tuo lienee weberiläisen ideaalityyppiluonnestelman näkemys sodasta. Se on kerran käynnistyttyään taistelua, jossa ”ylin jumala on ratio”.
– Vihollisen aluetta, ihmismassaa ja ylipäätään kaikkea mahdollista tarkastellaan kohteena.
– Kohteeseen vaikutetaan kustannus-hyötyanalyyttisen laskelmoinnin tuloksena. Ihminen ja auto ovat lähtökohtaisesti tasa-arvoisia. Niiden tuhoamista verrataan kustannus-hyötyanalyysin avulla toisiinsa. Ja tehokkaampi keino sekä kohde valitaan.
2. Suojellakseen ihmistä on kuitenkin kehitetty ”sosiaaliseen konstruktionismiin” pohjaavat ihmisoikeudet. Ne ovat hyvä säätelijä niin kauan kuin niillä on ”pelitilaa”. Hitlerin maailmassa niillä ei koskaan ollut pelitilaa..
– Ihmisoikeuksien maailmassa siviiliväestöä on olemassa. Puhtaan sodan maailmassa siviiliväestö on ”elävää ainesta” siinä missä kanakin. Vain rationaalinen kustannus-hyötyanalyysi määrittää toimintatavan. Ei elävän massan itsearvoisuus, sillä sillä ei sitä ole.
*** *** ***
Kyllä kait sotaan on jotakin inhimillisyyttä ujutettava. Saaliin kanssa on toimittava kuin (kait?) hyvässä metsästystavassa: kohteelle ei aiheuteta tarpeetonta kipua ja sitä on kohdeltava kunnioittavasti sekä arvostavasti ennen ja jälkeen jahdin.
Minusta on jotenkin outoa ajatella, että sota voisi joskus olla ”reilua peliä”. Sodan logiikan näkökulmasta sellainen olisi sulaa hulluutta. Ehkä ”reilua peliä” pelattiin ensimmäisen maailmansodan rintamataisteluissa. Ja niinpä todellakin kulutettiin pari vuosikertaa Euroopan miehiä silkkaan ”reiluun rynnäköintiin vihollista kohden”.
Henkilökohtaisesti olen vihkiytynyt palvelemaan ihmishenkien säilyttämistä kaikkialla. Eniten ihmishenkiä otaksuttavasti säästetään mahdollisimman nopealla rauhanteolla!
– Uuden Suomen palstalla rauhanhakuiset kirjoitukset saavat kovan lukijapalautteen. Ilmeisesti tuossa palautteessa ajatellaan että nyt kun kerran tarpeeksi tapetaan, niin maailmasta tulee parempi. Ehkä se niin voi olla, mutta en siihen halua uskoa vaan rauhan mahdollisuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
Yleensä sodankäynnissä kansainväliset lait menettävät jokseenkin merkitystä.
Haluan nostaa ylempänä kommenteissa esiinnostetut Saksan terroripommitukset (Saksaan kohdistuneet) , näistä voidaan käyttää myös termiä mattopommitus sekä Japaniin kohdistuneet ydinpommit, joista molemmat lienee yhdet historian törkeimpiä sotarikoksia.
Itse sodankäynnissä tappamisessa ei saa käyttää epäinhimillisiä menetelmiä. Tätä asiaa on usein vaikea lähestyä. RK:lla ampuminen on hyväksyttävää, mutta esim. jalkaväkimiina on kansainvälisesti laajasti tuomittu.
Ilmoita asiaton viesti
”Mitäpä jos ajateltaisiin näitä pommituksia siten, että jospa liittoutuneet olisivat käyneet rajoitettua sotaa, siis ei sitä mitä Goebbels halusi ja akselivallat olisivatkin voittaneet sodan?”
Saksa ei suinkaan kaatunut siihen, että siltä olisi loppunut aseet ja sotilaat. Saksa hävisi, koska sen tehokkaimmista aseista loppui polttoaine. Panssarivaunuja ja lentokoneita valmistettiin ennätystahtia vielä v. 1944, mutta ne jäivät enenevissä määrin taistelu- ja lentokentille polttoainepulan johdosta.
Kuriositeettina voidaan ajatella, että lähestulkoon kaikki Saksan merkittävimmät ja parhaimmat hävittäjä-ässät selvisivät sodasta hengissä. Mitä he olisivat voineet saada aikaan, mikäli Me-262 koneilla olisi voinut lentää samoja tuntimääriä, kuin polttomoottorikoneilla. Suhteessa Me-262 hävittäjien taistelulentotunteihin niiden pudotussuhde oli valtava.
Huonoista komponenteista ja polttoainepulasta johtuen koneet kuitenkin jouduttiin pitämään pääosin kentillä.
Nyt Venäjä yrittää samaa taktiikkaa Ukrainassa tuhoamalla Ukrainan polttoainevarastoja.
Mikään ei toimi, jos ei ole energiaa, jolla asiat saadaan toimimaan.
Armeija saa sähköä aggregaateistaan niin kauan kuin niihin riittää polttoaineita. Ukraina ei kärsi pelkästään ase- ja ammuspulasta, vaan myös polttoainepulasta. Sillä ne panssarit, muut sotilasajoneuvot, ohjuslavetit, helikopterit ja hävittäjät liikkuvat.
Ilmoita asiaton viesti
Huolestuttavinta koko asiassa on sodan robotisoituminen ja automatisoituminen. Puhutaan tekoälyn mahdollisuuksista sodankäynnissä. Tekoäly on ”onneksi” vielä suhteellisen älytöntä, eikä se osaa tehdä juurikaan valintoja, ei ainakaan moraalis-eettisiä sellaisia. Tämähän on suuri ongelma varsinkin autonomisten kulkuneuvojen suunnittelijoille.
Mitä tekoäly on kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Riittää, että joku propellipää keksii algoritmin, joka saa koneen ymmärtämään asioista ihmisen lailla. Aiheesta ja sen tuottamista ihmiskunnalle uusista ongelmista on tehty lukuisia mm. elokuvatulkintoja. Lähes kaikki niistä ovat dystooppisia. Koneiden johtamassa maailmassa ei ihmisille nähdä juurikaan muuta roolia, kuin olla energianlähde.
Jos annamme koneille vallan päättää elämästä tai kuolemasta, se voi olla askel kohti ihmiskunnan loppua. Autonomisesti toimivat asejärjestelmät ovat ensimmäinen askel kohti sitä.
Nämä olisi hyvä pitää mielessä tekoälyä kehitellessä:
Robotti ei saa vahingoittaa ihmisolentoa tai laiminlyönnein saattaa tätä vahingoittumaan.
Robotin on noudatettava ihmisolentojen sille antamia määräyksiä, paitsi jos ne ovat ristiriidassa Ensimmäisen pääsäännön kanssa.
Robotin on suojeltava omaa olemassaoloaan, kuitenkin siten, että sen toimet eivät ole ristiriidassa Ensimmäisen ja Toisen pääsäännön kanssa.
Mitään muita lakeja ei tarvita säätelemään ihmisen ja koneiden välistä suhdetta.
Ilmoita asiaton viesti
Pakollisuus on subjektiivinen käsite.
E.R.Burroughs, joka Tarzan kirjojen ohessa kunnostautui myös sci-fi kirjoittajana, kirjoitti Mars-sarjassaan marsilaisten voivan elää jopa 1000 vuotta. Vain harva marsilainen kuitenkaan eli edes satavuotiaaksi, koska väkivaltaisen kuoleman todennäköisyys planeetalla, jossa kaikki sotivat jatkuvasti kaikkia vastaan, oli lähes 100%
Ilmoita asiaton viesti
Sotilaan ihmeellinen ammatti: puolustaa koko ajan rauhaa joka tähtää sotaan.
Jokainen sotilas on vihollinen.
Rauhan aikana uusitaan työvoima. Se rakentaa varustelukoneiston, tuottaa ja maksaa. Ja sodan sytyttyä se ampuu itsensä omilla kivääreillään.
Ja on taas poissa pelistä.
Halpa työvoima edellyttää yleistä sopimusta. Se kirjoitetaan kaikkialla samalla tavalla: isänmaa, velvollisuus, uhri.
Sanotaan olevan ideologisia sotia, joiden päämäärä ei ole sota, vaan vapautus. Kyllä niitä on.
On olemassa ideologisia sotia, joiden päämäärä ei ole sota, mutta ne ovat sotia.
– Erno Paasilinna (1935-2000)
Ilmoita asiaton viesti