Syntymäpäivää
Adolf Hitlerin syntymästä tulee kuluneeksi tänään 134 vuotta. En usko että sitä juhlitaan missään ainakaan kovin näyttävästi. Mutta jos Hitler olisi kuollut vaikka jo kesällä 1939 niin eikö hän olisi jäänyt historiaan suurena talousihmeen luojana aivan Kondrad Adenauerin veroisena? Ja ilman juutalaisten ym. muiden vähemmistöjen massamurhaa voisi kuva olla tänä päivänä puhtoisempi.
Korostan että en ihannoi henkilöä . Olen käynyt Berliinissä useissa holokaust-museoissa.Ja Puolassa Auschwitzissa leirillä. Kyllä tuntui hyvältä kun pääsi paikasta pois muutaman tunnin vaeltelun jälkeen ilmastoidussa bussissa pehmeällä penkillä. Mutta kyllä historiallisista henkilöistä tulee pystyä puhumaan.
Janne Saarikivi teoksessaan Rakkaat sanat (Teos 2022) joka käsittelee etymologiaa mielenkiintoisalla tavalla mainitsee Hitlerin olevan maailman parhaan puhujan. Tiedä häntä.
Oheisessa videossa vuodelta 1935 hän mesoaa. Ja kansa hurraa. Jälkiviisaana voi tietysti todeta kaikenlaista mutta ehkä sitä olisi hurrannut muiden mukana.
Lyhyen saksan kirjoittamisesta on kulunut aikaa pian 50 vuotta. En saa oikein selvää puheesta mutta pakkoruotsista taitaa raivota ja maahanmuuttajsta jotka vievät kaikki raitiovaunukuskin työt. Ja lopuksi taitaa sanoa että ”kyllä minä teille vielä Sotet näytän”
Mitäs näitä ottamaan turhan tarkasti.
A. Kun on hyvä ja sopiva… eikun loppuun asti, tai niin pitkälle, että menee painolla, haluttiin tai ei.
B. Kun epäsopiva, … tuskin kannattaa sen enempiä miettiä, oli mitä oli.
C. Koska B, niin reaalisesti se Akin.
Hn kulku toteutui&toteutettiin Cn kautta. Näitä on… tai voisi ehkä ajatella, että mikä ei kuuluisi tähän ryhmään, kun merkittävyyksiä ajatellaan.
Ilmoita asiaton viesti
Lyhyelläkin saksalla voi lukaista tekstin kivipaadesta, joka sijaitsee Hitlerin syntymäkodin edustalla. Asukkaan nimeä ei mainita, mutta aate – ei demokratia vaan se f:llä alkava – kylläkin.
https://sndp.mediadelivery.fi/img/1920/23571482.jpg
Uhoaminen ja jopa suora huuto ovat kuulijan kannalta todella rasittava tapa esiintyä. Lieneekö saksalainen yleisö 1930-luvulla ollut innostuneempi kuin vaikkapa tämän päivän suomalainen? Eihän Hitler-tyyppiseen lietsomiseen nykyisin pyri edes Vladimir Putin, joka vain sihahtelee ja sähähtelee pöytänsä takana:
https://www.youtube.com/watch?v=UYAHJmsMfqM
Ilmoita asiaton viesti