Teemu Keskisarja puhuu
Teemu Keskisarja on avannut jälleen suunsa eduskunnan puheenvuorossa. Opiskelijat saavat jälleen kritiikkiä.
https://www.youtube.com/watch?v=ar_ZRAjgBf8
Hieman kummeksuttaa tämä retoriikka häneltä. Hän puhuu äänestäjäkunnalleen luonnollisesti. Itse en ole äänestäjäkuntaa mutta olen lukijakuntaa ja lukenut kaikki kirjansa paria lukuunottamatta. Mutta luulenpa että kirjat on nyt luettu.
En ota kantaa itse opiskelijoiden asemaan mutta minusta Keskisarjan puhetapa ei ole oikein viisasta asioiden edustamista. Mitä tulisi jos kaikki alkaisivat samalla paatoksella puhua muista ryhmistä : vanhuksista, eläkeläisistä, vammaisista, yrittäjstä jne. jne.
Mutta ehkäpä Teemu on lopettanutkin jo kirjojen julkaisemisen ja aikoo vakaasti jatkaa valtiopäivämiehenä.
Toki omakin lapsuus ja nuoruus oli ankarampaa kuin ”vegemössösukupolvella”. Pitkälle lokakuulle piti kulkea paljain jaloin kouluun kun muut veljet käyttivät ainoita kenkiä ja koulumatka oli niin pitkäkin että usein piti kääntyä jo puolessa välin takaisin jotta olisi ehtinyt seuraavaksi päiväksi kouluun. Mutta mitä tekemistä tuolla on vuoden 2023 kanssa?
”Mutta mitä tekemistä tuolla on vuoden 2023 kanssa?”
On sillä sen verran, että rahnat loppuvat, jos niitä jaellaan kaikille pyytäville.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, pitää valita, jaetaanko etuja myös niille, jotka tulevat aikanaan maksamaan koko yhteiskunnan pyörittämisen ja nykyisen aktiivipolven eläkkeet.
Ilmoita asiaton viesti
Vuoden 2023 oloilla on hyvin paljon tekemistä menneiden aikojen kanssa. Asiat ovat myös opiskelijoilla paremmin kuin koskaan. Se on fakta eikä suhteellinen tunne.
Ilmoita asiaton viesti
Teemu Keskisarja näyttää olevan minun kanssa suurinpiirtein samaa ikäluokkaa, hiukan nuorempi. Muistaakseni meilläkin oli ihan kohtuulliset opiskelijaedut. Teemu itse on nauttinut näitä tohtoriksi saakka.
Ilmoita asiaton viesti
Keskisarja on syntynyt -71 joten oletettavasti hän on suorittanut maisterinopintonsa 90-luvulla. Tuolloin opiskelijat usein asuivat soluasunnoissa ja kimppakämpissä ja toimeentulo oli isolta osin korkeakorkoisen lainan sekä töiden varassa. En usko, että nykyinen sukupolvi pitäisi tätä kohtuullisena vaikka itse en osannut valittaa. Keskisarjan tavoin oma, noin 90 000 markan opintolaina (vuosikorko enimmillään yli 15%) meni valtaosin Tampereen kuppiloihin. Kesäisin tein alan töitä kesätoimittajana ja talvisin tarjoilin räkälässä keskikaljaa.
Ottamatta muuten kantaa hänen esiintymisensä sisältöön mutta yleisemmin pidän hyvänä, että eduskunnassa on myös värikkäitä persoonia jotka puhuvat ilman sordiinoa.
Ilmoita asiaton viesti
Voi olla, että aika kultaa muistot, mutta ihan hyvin pärjäsi opintotuella, asumislisällä, kesätyörahoilla ja maltillisesti nostetulla opintolainalla.
Muistaakseni vastikkeeton tuki oli tuolloin – kuten nytkin – suurin piirtein asumiskulujen verran. Tosin opiskelin Vaasassa, jossa yksiön vuokra oli luokkaa 1300 markkaa kuukaudessa.
Lainaa saa nykyään korkeakouluopiskelija 650 euroa kuussa eli 5 vuotta opiskelevalla on valmistuessaan (mikäli nostaa maksimimäärän) 30.000 euroa.
Eli ei opiskelijoiden tuki ole kolmessakymmenessä vuodessa kovin radikaalisti muuttunut. Selkeä parannus on kuitenkin opintolainan hyvitys, jos valmistuu suunnitellussa aikataulussa. Tuosta 30K lainasta saa maksimissaan 11.000 hyvitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä pidät siitä että oikeistohallituksen leikkauksia puolustetaan näkyvästi ja kuuluvasti luokkaretoriikalla : ”rahvaan lapset” ja sitten näihin ” rahvaan lapsiin liitetään pullamössöt ja vegemössöt eli heidän kehollista presenssiään mollataan? Ilman sordinoahan se oli.
Aikaisemmin hyökkäys irtokynsigatessa kohdistui vain opiskelijatyttöihin. Nyt Keskisarja dissasi koko opiskelijajoukon paitsi yläluokan lapset.
Ilmoita asiaton viesti
No se oli sitä räväkkää puhetta ja räväkkä puhe maalailevine plakaattisanoineen tiivistyy ja se tiivistyy näin : rahvaan vegemössölapset ovat pilallehemmoteltuja.
Ilmoita asiaton viesti
Lähinnä tuo nyt tiivistyy sinulla, Keskisarja kun ei mollaa rahvasta yleensä vaan pointti on ”pullamössösukupolvessa”.
Ilmoita asiaton viesti
”… oletettavasti hän on suorittanut maisterinopintonsa 90-luvulla.”
– Teemu opiskeli vasta 2000-luvun puolella: maisteri -03, tohtori -06.
HS Kuukausiliitteessä oli hänestä alkusyksyllä juttu, ja jonkin verran kertoo myös Wikipedia.
PS. Mieleeni tuli Juha Vainion ”Mies joka tapasi Dingon”, koska olen ”luona bensiinimittarin” nähnyt Teemu Keskisarjan Lappeenrannan ABC:llä.
https://www.youtube.com/watch?v=pVftW3qepE8
Ilmoita asiaton viesti
Epälooginen kommenttisi. Teemu ei olekaan valittanut opiskeluajastaan, nykynuoret eivät muuta teekään.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole kuulunut valitusta meidän perheessä.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä meidänkään opiskelijat valitelleet. Kumpikin kävi tosin töissä ja aloittivat ne jo lukio aikana. Itse autoimme lähinnä vuokratakuissa ja jossain pienessä.
Naureskelivat Teemun puhetta, kun ripsiä laiteltiin ja matkusteltiin. Osui siis aika oikeaan.
Totesivat kyllä, että osa kavereista on ihan pa, kun kuulemma eivät paskatöihin suostu ja rahat menee aina sitä mukaa, kun tilille tulee.
Koko ajan kysellään miksi säästetään. Asian pitäisi olla selvä. Verot tapissa. Verotuloja enemmän, kun koskaan. Silti 10 miljardia velkaa, joka vuosi. Verorahaa käytetään kaikkeen polkupyörästä oikeasti tärkeisii asioihin. Osa opiskelee koko ihmisen työuran verran. Jos jotain ei tehdä, niin kyllä tämä on hyvinvointivaltion loppu.
Ilmoita asiaton viesti
Teemu rääväsuu nähtävästi tarvitsee oikeaoppisia tulkitsijoita jotka korjaavat vääräuskoisten tulkintoja. 😛
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen maininnut kaksi asiaa. Ja ne ovat sinunkin kuunneltavissasi . Keskisarja yhdistää rahvaan lapset ja kelvottomuuden eli pullamössöyden ja vegemössötyden.
Jos hän haluaisi välttää niiden kytkeytyvän hänen pitäisi lukeneena ihmisenä osata välttää sitä. Hän ei välitä kun hän nauttii roolidta eduskunnan artistina.
Ilmoita asiaton viesti
Tunnetusti on retoriikassa niin että jos tuo raflaavia käsitteitä kehiin ( käsite rahvaan lapset ja käsite pullamössö, vegemössö ) niin pitää huolehtia ettei ne yhdisty mielessä.
Siitä huolehditaan selvennyksillä.
Lisäksi on löysää Keskusarjalta heittää ollenkaan kehiin pullamössöä ja vegemössöä. Miten ne muka liittyvät hänen viestiinsä. Hän itse sotkee viestinsä kuluneilla invektiiveillä.
Sinunkin olisi se hyvä myöntää. Vaikka kuinka olet mieltynyt historioitsijaan voisit myöntää että hän pilaa viestinsä yliräväkkyydellä.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä mitään lisättävää, kyllä Sini Lappalainen on heikoilla tässä asiassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Yksi vaihtoehto olis edes kerran yrittää kuunnella mitä oikeasti sanotaan.”
Keskisarja on uusi nimi sarjassa persurääväsuita. Persukommunikaation lähtökota on koko ajan ollut se että se ei ole niin tärkeätä mitä sanotaan, vaan miten se mitä sanotaan tulkitaan.
Keskisarjan puheet on tulkittu juuri siten kuin miten ne on tarkoitettu tulkittaviksi, eli niin että persut tykkää ja muut sitten eivät tykkää.
Tulkinnat, joita Mikko sanoo vääriksi tulkinnoiksi, ovatkin siis oikeita tulkintoja ja ne tulkinnat joissa Keskisarjan jutut otetaan kirjaimellisesti ovat vääriä tulkintoja.
Tämä Keskisarjan tyyli on tuttua, ei se ole mitään uutta. Sillä tyylillä pidetään persujen kannatusta yllä, nyt kun rasistiset puheet on kiellettyjä.
Orpo on näköjään saanut Purran, Rydmanin ja muiden persurasistien suut tukittua rasistiselta puheelta, mutta katsotaan miten käy kun vaalit lähestyy. Silloin mikään hallitusyhteistyö ei enää ole esteenä persujen rasistisille vihapuheille.
Ilmoita asiaton viesti
Olen lukenut Keskisarjan kirjan Serlachiuksista. Ihan laatutavaraa.
Ilmoita asiaton viesti
Keskisarjan puheenvuorosta assosioituu jotain Hans-Rudolf Merzille ominaista: https://www.youtube.com/watch?v=cErlcvfjyZU
Kytköstä EMn kaltaisena voi pitää hassuna, ja tulkita sitäkin moninaisemmin.
Oikeasti, Keskisarja onnistuu haastamaan sen verran, että saa selkeästi paremman mahdollisuuden tajuta paremmin sitä puolta, josta näköjään on (edelleen) vahvan kyvytön löytämään kunnon avaimia.
Hyvä toisaalta, että jotain vaikka ei jäänyt käteen, niin sentään kaivelemaan. Tätä se kaivuu-urakoitsijuus parhaimpana voi olla. Kunnon palkkio suorituksesta, sanoisin.
…
Vaikea sanoa taustasta, johon Merz liittyy. Jotain ympäristölle ominaista varmaan, jota voisi verrata brittihuumorin saavutuksiin.
Mitenhän tätä helmeilevyyttä ilmenee islamistisemmilla alueilla, tai vaikka naapurimme Duumatoiminnoissa, vai onko tasokkuus sitä, johon ylletään enemmän muissa yhteyksissä.
Ilmoita asiaton viesti
Lähinnä puheessa kuultaa Keskisarjan huomiohakuisuus.
Samalla hän käyttää populistien peruskaavaa: Luodaan kaunaa ja osoitetaan samalla kaunalle kohde.
Ilmoita asiaton viesti
Turhemman takiakin, on sitä huomiota varmaan osattu hakea.
Portinvartijuutta tämäkin lausunto.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän ne ihmiset, jotka valittavat surkeaa osaansa, ole niitä kaunan tuottajia. Tämän öäivän nuorella opiskelijalla on erittäin helppo elämä.
Ilmoita asiaton viesti
En jättäis kuulematta kyseessäolevaa ihmisryhmää, jos se nyt olettaisi, että osaisi ilmaista tilanteestaan sen paremmin, kuin mihin kyvykkäämmätkään kykenevät.
Sama tarkoittaa toisaalta, että kertojia on varmasti, ja myös kehiin saatettaviksi. Peruskuvio, tässä mielessä, ja toistuu erilaisissa kutsunnoissa.
Aatu vain eräs tapaus, joka näihin tilaisuuksiin on liittää. Sitkeyden puolesta ehkä toista, tosin sitkeitä puolia on helposti mukana, etenkin jos näiden mukaisesti pohjusteltua elettäväksi päätyviä oloja.
***
Keskisarjan vapaus-argumentista tuli mieleen tosiaan vertailullisuus, jona nykyopiskelijoiden tilanne näkyy, aiempiin lähtöjöihin nähden.
Paitsi että jotain edellyksiä on havaittavan selkeästi toisin kuin ennen, täma vapautena tarjottu osuus on toisaalta myös must.
Tilanne reaalisena on niin monipuolinen, ettei rahkeet riitä sen käsittelyyn. Hyvä että edes aavisteluun.
***
Yksittäistapausten ja näkyvämpien ilmaisijoiden ei kannata antaa hallita käsittelyä liikaa, tosin näistä voi toisaalta ottaa ponkaisua korjaavampana (vrt reaktionjatkot, ja kauttaaltaan menevämpi toimintarekisteristö).
Näkyvyys käsittelyissä ja julkisnäkyvässä, on tietyllä tapaa samaa kuin perinteitä tarjoavissa valmiuksissa, jotka varmasti kulmikkaan soveltamattomia sellaisenaan, mutta jotka takaavat edes jotain pohjaa sille, jota jalostuneisuutta todellisuudenmukaisuus vaatii.
Elämä on aika liikkuva olotilamuodollisuus, ja vaikka tähän on liittää perusasioita, näitä on tavoittaa hyvin eri tavoin, eri tilanteissa. Viittaan suoraan lajiston moninaisuuteen, joka perusasetelman kautta räjähtää tällä tavoin nähtäville. On vain eräs osa todellisuutta.
Oma kannanottotapani sijoittuu kokonaisuuteen omalla tavallaan, ja vaikka poikkeaa varmasti jotenkin, on ihan suotavaakin.
Ilmoita asiaton viesti
Keskisarja on rehellinen, älykäs ja suorapuheinen. Hän on yksinkertaisesti liikaa nykypäivän änkyröille, joilla ei ole muuta annettavaa kansalleen kuin loukkaantumisriitti ja poliittinen korrektius varustettuna vihervasemmiston sertifioimilla termeillä ja kumileimoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Loukkaantuneita tässä ketjussa ovat ne jotka hermostuvat kun Keskisarjaa tulkitaan ”väärin”.
Ilmoita asiaton viesti
Minä tiedän syyn.
Keskisarja on kovassa vauhdissa ja innostunut kun persukuulijat taputtaa.
Siinä sitten unohtuu että voi tulla koomisia tai muita väärinkäsityksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Sulle ei merkkaa mitään että hän leimautuu nuorisovastaiseksi?
Ilmoita asiaton viesti
No niin meillä on eri kuva nykynuorison mahdollisuuksista. Minä en näe että he pääsisivät helpommalla kuin esim suuret ikäluokat. Mehän hyvin kasvoimme vaurastuvassa Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Silloin se alkoi se mshdollisuuksien tasa-arvo. Se oli trendi ja suunta.
Ilmoita asiaton viesti
Kärjistäminen on hyvä tehokeino.
Ilmoita asiaton viesti
Niin on ja oleellisen erottaminen lillukanvarsista sekä suhteellisuudentaju.
Ilmoita asiaton viesti
”Hän puhuu äänestäjäkunnalleen, luonnollisesti” Varmasti näin, mutta mitä se sitten kertoo persujen äänestyskunnasta jos sille näin on puhuttava. Onko niin, että persuksi muuttumisen edellytyksenä on jättää aivot narikkaan vai mistä muusta on Keskisarjan kohdalla kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
En lähtisi aliarvioimaan Keskisarjan älyä. Värikäs persoona, mutta mielestäni provosoidessaan älykäs.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitus ei ole epäillä Keskisarjan älyykkyyttä, mutta ihmettelen miksi hän tietoisesti tuhoaa omaa uskottavuuttaan historiantutkijana räävittömillä puheillaan.
Ilmoita asiaton viesti
Keskisarja ei mielestäni hahmota kokonaiskuvaa. Kun jo siivoojan työhön tarvitaan jonkinlaiset maisterinpaperit ja monivuotinen opiskelu, sekä lisäksi vielä varmaan viitisen eri lupakorttia, ei ihme, että opiskelut venyvät.
Paljon myös opiskellaan ihan turhaan, tarvitaanko jotain taiteen maistereita, tohtoreita tai professoreita, eikö taide tarvitse vain osaavia tekijöitä ja taiteesta kiinnostunutta yleisöä? Samoin jotain sukupuolien tutkimuksia, jokainen kansalainen voi tehdä omakohtaisesti juuri sille sukupuolelle jolle haluaa, ei sellaiseen tarvitse opiskella ja valtion rahoittaa tällaisia tutkimuksia.
Edit: Keskisarjan kritiikin tulisi kohdistua järjestelmään, ei opiskelijoihin jotka ovat järjestelmän armoilla.
Ilmoita asiaton viesti
”Kiitos palautteesta, täältä pesee kunnes turpani tukkeutuu!”
yt Teemu K
Ilmoita asiaton viesti
Persuilla on kyllä käänteinen Midaksen kosketus. Teemu vajosi keskisarjasta höyhensarjaan kun persuksi rupesi.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa olen itsekin sanonut täällä Puheenvuorossa, kun olen saanut miestä muutaman kerran kuunnella livenä. Keskisarja nyt on vain sama mies niin luennoitsijana kuin kansanedustajanakin.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan hän nyt enemmän julkkis, kuule. Se taas takaa että kaikki tuntevat hänet.
Tämä hallitus ei panosta sävyihin eikä asiantuntijoihin vaan pauhuun.
Ilmoita asiaton viesti
Ei yhtään tartte muuttaa. Keskisarja voi mun puolesta jatkaa. Ei se ole yhtään multa pois että tekee itsestään nuorison naurun kohteen.
Ilmoita asiaton viesti
Nuorisohan hupailee hänen puheenvuoroillaan jotka käsittelevät opiskelevaa nuorisoa.
Ei se todellakaan lähde mistään vassarijutusta.
Ilmoita asiaton viesti
Hoh hoh hoijaa. Mulle Keskisarja on melko samantekevä. Kummasti häntä tunnut suojelevan.
Ilmoita asiaton viesti
Kansanedustaja tienaa paremmin kuin tietokirjailija, ja rahvaanomaisella mölinällä saa rahvaan äänet. Eihän tämä toki ole ensimmäinen lajissaan, Hankamäki oli vähän samansorttinen tapaus, lupaava filosofi josta tuli erikoistehosteisiin ihastunut tomppeli, mutta siitä ei tullut kansanedustajaa. En tiedä mihin hän katosi sen Totuus kiihottaa -flopin jälkeen. Pastori Luukkanen oli sitä kätilöimässä ja kolmasti hänet täällä puheenvuorossa kielsi kun kysyin.
Ilmoita asiaton viesti
Muut puhuvat niin totta kuin osaavat…
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän Keskisarja oikeessa oli eihän tätä velalla elämistä ikuisesti riitä.
Ilmoita asiaton viesti
Se puolue joka veloilla pelotteli otti heti rutkasti velkaa jotta voisi alentaa niitä veroja joilla valtion menoja noin yleensä ja kaikkialla missä ei ole öljyä tai vastaavaa kustannetaan.
Tulos on että hyvinvaltion toimia esim opiskelijoille ohjattuja tukia aletaan pitää epäilyttävinä. Epäilyttävästi tässä toimii kokoomus joka velkapelotteli kansaa sitoutumatta itse velkojen minimoimiseen. Se haluaa lelliä ydinäänestäjiään.
Sen sijaan opiskelijoita mollataan kuten Keskisarja toistamiseen tekee. Keskisarja EI puhu epäkunnioittavasti verokeinottelijoista tai tukia nostavista oikeiston kontrolloimista järjestöistä kuten urheilujärjestöt.
Ilmoita asiaton viesti
Teemu kärjistää.
Lähinnä Teemu yrittää sanoa että jos vertaa joko Suomen historiaan tai eri maiden nykyhetkeen opiskelijoillakin asiat ovat varsin hyvin.
Teemu sallii kyllä kaikkea yhteiskunnan tarjoamaa hyvää laajalle joukolle ihmisiä.
Teemu yrittää ennen kaikkea herättää ajatusta kiitollisuudesta eikä jatkuvasta valittamisesta ja kiukuttelusta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos hän haluaa välittää ajatusta kiitollisuudesta hän voisi keskittyä siihen niin sanoma menisi perille. Hän vaan on maneereittensa vanki. Hän on huomannut että värikäs kieli herättää mielenkiintoa eikä tajua että se voi myös kaataa hänen omaa viestintäänsä.
Omiin vahvuuksiinsa ihastuminen ei ole ilmaisulle hyväksi.
Tämä pätee kaikkiin kansanedustajiin. Esim olisi jollekin Veronika Honkasalolle ihan hyvä välillä muuttaa varmaksi koettua tyyliä. Maneerit eivät edistä kenenkään kommunikaatiota.
Ilmoita asiaton viesti
Hyviä näkökulmia kirjoitat.
Ehkä Teemu Keskisarja pohtii näitä asioita tulevaisuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan hyvää settiä Keskisarjalta ja sopivasti sarkasmia mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Keskisarja puhuu niin kuin asiat ovat, mutta vähän kärjistellen.
70-luvulla opiskelleena minulla ainakin on hyvät jälkikäteismuistot. Opintorahat meni ruokalaan suoraan ja asuminen oli lähes ilmaista asuntolassa. Opintolainan takasi valtio, ja se tuli maksetuksi noin kymmenessä vuodessa valmistuttua. Persaukiselle oli oman auton osto suurin kustannus, se kun oli käytännössä pakollinen metsäalan töissä. Korko pyöri silloin 10 % tietämillä. Km-korvaukset auttoivat. Ensimmäinen öljykriisi nosti polttoainekustannuksia ja toi yleistä epävarmuutta 70-luvun loppupuolella. Hyvin on kuitenkin selvitty.
Ilmoita asiaton viesti