Ivalon aavelento sai Kekkosen hermostumaan

Ylen verkkosivuilla on Ahti Kaarion hieno juttu kylmän sodan vakoilulennoista.

Mahdollisesti todisteiden rajallisuuden vuoksi Kaario jättää pois niin sanotun Ivalon aavelennon. Tästä vakoilulennosta Norjassa ilmestyi myöhemmin julkisuuteen tekijän kertomus. Sitä ei koskaan ole käännetty suomeksi. Todenperäisyyttä ja yksityiskohtia pitää arvailla, mutta Suomessa tapahtumasta on löydettävissä virallisia asiakirjaviitteitä.

Kokoan tähän sen, mitä asiasta tiedetään. Kesäkuisena yönä vuonna 1966 Ivalosta lähti Neuvostoliittoon Cessna 120. Mukana olivat suomalainen lentäjä, jota sanottiin ”luutnantiksi” ja norjalainen tiedustelija Ørnulf. Kone katosi jäljettömiin.

Kovin paljon uutismateriaalia aiheesta ei tullut, ja juttu unohdettiin nopeasti. Arkistoista tapauksesta löytyy vielä ainakin Suomen suojelupoliisin kirjelmä Norjan viranomaisille, ja Norjassa on julkaistu rajavartiolaitoksemme ainakin silloin vielä salattu raportti presidentti Kekkoselle. Miten se on Norjaan päätynyt jo 1960-luvun lopulla, en osaa mitenkään sanoa. Sitäkin asiaa voisi tutkia se, jolla tällaiseen on avaimet.

Kesä-heinäkuun vaihteessa NATO sai vahvistukset moniin oletuksiin ja myös yllätyksellisen tiedon, että Neuvostoliitolla on Kuolassa pitkän matkan ohjusalustoja sekä minisukellusveneitä. Se oli merkittävä murros. Kone lensi Ivalosta Neuvostoliittoon yksisuuntaisen matkan. Cessnasta oli riisuttu kaikki tarpeeton paino ja sisustus, jopa ovet. Se oli maalattu siniharmaaksi. Lisäpolttoainesäiliöiden avulla sen lentomatkaa oli pidennetty (700 + 500 km). ”Luutnantti” lensi puulatvalentoa, ja Ørnulf kuvasi ja tallensi kohteita. Kuolan niemimaalla he ottivat korkeutta, ”luutnantti” trimmasi koneen vaakalentoon, ja he hyppäsivät. Kone jätettiin harhauttamaan ja jatkamaan yksin aavelentoaan merelle.

”Luutnantti” ja Ørnulf tarkistivat kesäöinä pintavakoojan silmin pääpiirtein ohjustukikohdan, lentokentän ja sotasataman. Sen jälkeen he kävelivät Näätämöstä Suomeen marjoja syöden ja varastellen. Tenon rantaa kaksikko asteli Norjaan.

Neuvostoliiton sotilasviranomaiset tiesivät ylityksen heti, sillä rajalta tehtiin pintahavainto. He myös tiesivät tai arvasivat miehistön jääneen jalkamiehiksi. Miehistön jalan kulkeminen ilmoitettiin suomalaisille. He kuitenkin pääsivät livahtamaan myös suomalaisilta.

Päättäjillä oli jonkinlaista sähinää kesken lomien. Sisäministeri Martti Viitanen keskeytti lomansa ja kävi Kekkosen luona Naantalissa. Muuten tapauksesta ei ole paljon kotimaisia dokumentteja paitsi Rajavartiolaitokselta pitäisi löytyä raportti ja suopon (nyk. supo) kirjelmä norjalaisille on olemassa, ja tapaukseen viitataan hennosti myös suojelupoliisin historiikissa.

Ørnulf Sörensen kirjoitti sittemmin Norjassa reissun julki, mutta meillä ei ollut tästä koskaan riviäkään. ”Luutnantin” sukunimen Sörensen kertoo olleen Larkka. Ei ole tiedossa, onko hänellä ollut jonkinlainen taiteilijanimi vai onko nimi alkuperäinen.

Lapin ilmapuolustukseen tapaus vaikutti myönteisesti. Kekkosen luokse meni vihainen sotilasdelegaatio, joka tarjosi apua Lapin ilmavalvontaan.

Jo Novosibirskissä 1961 Kekkonen oli joutunut kovan paikan eteen. Meille tarjottiin jo siellä kolmea lentorykmenttiä, kun kerran emme itse pysty tonttiamme hoitamaan. Tämä johti MIG-21:n hankintaan. Ivalon aavelennon jälkeen päästiin jo kohti Lapin lennostoa.

Skeptisesti pienten maiden mahdollisuuksiin ydinaseiden aikana suhtautunut Kekkonen satsasi puolustukseen vasta Neuvostoliiton käskystä. Ja tämä onkin ainoa hyöty, mikä YYA:sta koskaan oli.

+7

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu