Koulujen kesäkeskeytysaika on sopivasti määritetty

Yksi tavanomainen keskustelunaihe on loistanut poissaolollaan, joten avaan sen.

En ole nähnyt parkumista koulujen kesäkeskeytysajan ja kesäloman siirtämisen perään. Eikö nyt olisi aika?

Olisi niin hienoa lukea kommentteja ihanista kuulaista ”elokuun illoista”, kun väki haluaa mennä sienestämään. Ikään kuin märkään tai kuivaan metsään ei pääsisi, oli koulua tai ei.

Jostain syystä aihe lähtee kierroksille vain kahdessa tapauksessa: silloin kun kesäkuun alussa on kylmää tai elokuun alussa on oikein lämmintä.

Koska näin ei nyt ollut, julistan keskustelun avatuksi. Keskustelkaa.

Rationaalisilla perusteilla ei tarvitse olla suurta merkitystä, vaikka tiettyjä kaupallisia intressiryhmiä on lobbaamassa. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan sään muokkaamasta mielipiteestä eikä mistään muusta.

Elokuu on vuoden toiseksi lämpimin kuukausi (heinäkuun jälkeen). Se on tilastollisesti kuitenkin myös sateisin. Kesäkuu taas on aurinkoisin kuukausistamme.

Säiden puolesta täydellisten lomaviikkojen suunnittelu on leveyspiirillämme tuuripeliä. Vuonna 2016 hellepäivistä 15 osui elokuulle. Tänä vuonna kesäkuussa hellepäiviä mitattiin 25.

Siihen ikuiseen hönöjen perustelujen kuninkaaseen siitä, että Etelä-Euroopassa elokuu on lomakautta, en sano muuta kuin että jos sinne samaan ruuhkaan joku tosiaan haluaa yhtaikaa parinsadan miljoonan muun turistin kanssa, menköön nauttimaan ihan itse.

Oma mielipiteeni on otsikossa.

Lepo vaan.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu