Suomen on itse pidettävä kiinni suvereniteetistaan

Tammikuun aikana näemme, miten Yhdysvallat ja Euroopan suuret Nato-maat pitävät kiinni demokraattisten Euroopan valtioiden itsemääräämisoikeudesta. Kannettu vesi ei kuitenkaan kaivossa pysy, joten suomalaisten pitäisi vakavasti tarkastella turvallisuuspolitiikkaa.

Venäjän vaatimista turvatakuista Suomen kannalta hankalin tilanne olisi sellainen, että Venäjä saisi haluamansa puskurivyöhykkeen Mustamereltä Jäämereen ja Nato-raja piirrettäisiin Pohjanlahdelle. Ruotsi saisi liittyä Natoon, Suomi ei.

Neuvotteluissa länsimaat näyttävät, mitkä ovat niiden oikeat arvot. Kun ne asettuvat niitä puolustamaan, Suomen pitää tehdä oma osansa, eikä sen ole viisasta itse laittaa sellin ovea kiinni ja heittää vieläpä viilaa ulos kalteri-ikkunasta.

Moni Suomessa puhuu, kuten koko vaikutusoperaation tarkoitus onkin, eli että juuri nyt ei ole missään tapauksessa syytä lähestyä Natoa, saati hakea jäseneksi sotilasliittoon. Puhujat eivät joko täysin ymmärrä, että sitten vasta painostustoimet alkavatkin, kun jäämme ainoaksi harmaaksi alueeksi tai sitten heillä on muita motiiveja, jotka perustelevat tuon ulkopuolelta istutetun tahtotilan. Nato-maalla ja Naton ja Venäjän väliin jääneellä yksinäisellä maalla on yksi merkittävä ero: jälkimmäisellä ei ole tietä ulos.

Puutullien ja pakolaisaseen jatkeeksi on alkanut tulla uhkailua. Tämä tulee kasvamaan johonkin potenssiin korotettuna, ja yksinäisen myötäily on loputon. Parvessa on pikkulinnun helpompi lentää.

On muistettava, että kun joku asia alkaa pakosta, fyysisen tai henkisen väkivallan seurauksena, totalitarismin oppien mukaan ihminen lopulta alkaa itse ajatella, kuten hänen toivotaan ajattelevan; hän ryhtyy oikein haistelemaan ja nuuskimaan ajan henkeä, että miten tässä pitäisi käyttäytyä. Se perustuu yksinkertaisesti psykologiseen konformismiin. Lopulta yhdenkään tuurejunnilan, joka on jopa jälkikäteen katsoen kaikessa oikeassa, kahvipöytään ei ole tunkua.

En haluaisi nähdä sitä ihmisyyden alamäkeä ja moraalin rappiota uudelleen, vaikka kihlautumisessa lännen kanssa on siinäkin ryppynsä ja mantransa. Liikkumavaraa on silti enemmän.

Pinnan alla vanha Aatami liikkuu kaiken aikaa. On vahvoja voimia, jotka haluavat nähdä kansansuosikki Olli Rehnin sijaan keskustan presidenttiehdokkaana erään länsipakotteiden kohteena olevan pankin hallituksen jäsenen.

Mikään pelikirjassa ei ole muuttunut.

Suomi oli aikanaan Euroopan maista eniten operaatioiden kohteena. ”Lehdistön A-palvelun” ja presidentin voimakkaasti ajaman itsesensuurin kautta pidettiin huolta kansan mielipiteestä. Parhaiten onnistui yläportaan vaikuttaminen, mikä ei ole vieläkään perillisten toimesta päättynyt.

Yläportaan vaikuttaminen on siitä mukavaa, että muuta ei tarvitakaan, joten toivottavasti siellä ollaan hereillä.

Emme koskaan ole peranneet vuosia 1945-1991 riittävällä ja aidosti parantavalla tavalla. Ehkä uudet sukupolvet kuitenkin ymmärtävät, ettemme vuosikymmeniin olleet varsinainen demokratia emmekä edes puolueeton. Ulkopuolinen valtio määräsi jopa hallituskokoonpanojamme eli ulkopolitiikan lisäksi sisäpolitiikkaa.

Toivottavasti uudet sukupolvet osoittavat, vaikka sisäpoliittisesti olisivat miten erilaisesta kirjosta, valinnoillaan ja tahdollaan selkeästi sen, että Suomi on vapaa eurooppalainen länsimaa. Kaikissa väreissä. Heidän pitää omilta edustajiltaan jämäkästi vaatia tuon aseman säilyttämistä.

 

(Muokattu lukijan huomaama yksi detaljisekaannus)

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu