Suomen suvereniteetti Ahvenanmaahan on satavuotias

Vuonna 1921 Kansainliitto teki lopullisen päätöksen siitä, että Suomella on kiistattomat oikeudet Ahvenanmaahan.

Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 Ahvenanmaan kuntien edustajat olivat keksineet vaatia maakunnan liittämistä uudelleen Ruotsiin. Suomi hylkäsi vaatimukset, ja eduskunta yritti ratkaista ongelman säätämällä lain Ahvenanmaan itsehallinnosta vuonna 1920.

Ahvenanmaalaiset kieltäytyivät hyväksymästä lakia, ja koska kysymys maakunnan asemasta näytti johtavan avoimeen konfliktiin Suomen ja Ruotsin välillä, kysymys saatettiin äskettäin perustetun Kansainliiton ratkaistavaksi.

Pohjaksi oli koettu muutamia reippaita käänteitä. Kun maailma paloi, ja Suomessa oli sisällissota, ruotsalaisille tarjoutui tilaisuus yrittää napata saaret. Saarilla oli kevään 1918 aikana sähläämässä punaisia, valkoisia, venäläisiä ja muita kansallisuuksia, ja lisäksi sinne tuli ruotsalaisia miehittäjiä ja lopulta vielä Saksa.

Suomen todelliseksi itsenäisyysmieheksi on katsottava Mannerheim, jolla oli sotilaskomentajan (muokkaus: lahjojen) lisäksi ikään kuin sisäänrakennetut vaikeiden aikojen valtiomiehen ominaisuudet. Hän olisi halunnut selvittää sodan ilman saksalaisten apua. Lisäksi sodan jälkeen hän oli ehdottomasti vastaan Saksan vasalliksi ryhtymistä. Hän ymmärsi suurvaltapolitiikkaa.

Suurvaltapeli koski myös Ahvenanmaata. Sen strateginen sijainti oli ja on vieläkin kiinnostava.

Kuten toki manner-Suomenkin. On ehkä paikallaan piirtää kuva myös Ahvenanmaan lähialueelta. Miksi Suomi kiinnosti? Vai ovatko suurvallat sittenkin joskus jossain ihan hyvän hyvyyttään?

Eivät koskaan. Jos suurvalta jossain on, se on siellä siksi, että se on suurvalta. Muita syitä ei ole. Mairittelevia perusteluja voi toki keksiä, mutta ne ovat kuorrutetta.

Ensimmäisen maailmansodan alussa, 6.8.1914, Saksan valtakunnankansleri pyysi Tukholman lähetystöltä selontekoa mahdollisuuksista tehdä Suomesta puskurivaltio. Omalle pääesikunnalleen lähettämässään muistiossa hän suositteli rajamaiden kansojen irrottamista Venäjästä ja niiden ottamista Saksan suojelukseen.

Ironista kyllä, juuri niin sanotut itsenäisyysmiehet (Mexmontan, Elmo Kaila ja kumppanit) olivat Saksaan vähän liikaakin luottavia, ja he halusivat saksalaisten hyökkäävän Suomeen jääkäreiden kanssa jo vuonna 1917.

Suomessa oli toki myös salaisia Entente cordialen ystäviä, kuten Carl Enckell ja muutama muu. Kun tuntematon Mannerheim tuli Suomeen, hänestäkin tiedettiin lähinnä, että hän oli anglofiili ja ”ryssänupseeri”. Kenraali herätti aluksi epäluuloja.

Saaristo oli sisällissodan sivusuunta. Ahvenanmaa oli demilitarisoitu jo Krimin sodan jälkeen Pariisin rauhanneuvotteluissa vuonna 1856. Demilitarisointi on siinä mielessä mielenkiintoista, että se on vähän kuin suojatie. Jos auto ajaa päälle, maalatut raidat tiessä eivät suojaa millään tavalla.

Ruotsalaiset sotilaat nousivat helmikuussa 1918 maihin Ahvenanmaalle ajatuksenaan varmistaa saariryhmä omaksi. Ruotsin laivasto-osasto alkoi ahdistaa yhdessä venäläisten kanssa Uudenkaupungin suojeluskunnan ja Saariston vapaajoukon osia, jotka lopulta piileksivät Vårdön saarella. Ruotsalaiset sopivat venäläisten kanssa, että vapaajoukko riisutaan aseista ja lisäksi Ruotsi väärensi Mannerheimin Vaasasta Tukholman kautta Ahvenanmaalle lähettämänsä käskyt.

Saksalaisten intresseissä oli pitää silmällä Ruotsia, koska oli vaara, että se siirtyisi ententen puolelle. Näissä olosuhteissa realistisen Mannerheimin oli helppo nyökätä saksalaisten Ahvenanmaan operaatiolle.

Kaksi taistelulaivaa, Rheinland ja SMS Westfalen tulivat Eckerön satamaan maaliskuussa maihinnousujoukkonaan 14. Mecklenburgin jääkäripataljoona. Saksalaiset ottivat Vårdön vapaaehtoiset koulutukseensa ja komentoonsa, ja ruotsalaisille vihjaistiin, että nyt kun lähdette, vielä pääsette. Yksi komppania yritti hiivistellä saarilla matalalla profiililla, mutta sekin katsoi lopulta parhaimmaksi poistua.

Ruotsalaiset tekivät jonkinlaista vaikutustyötä saadakseen Ahvenanmaan Versailles´n rauhassa mutta sopijaosapuolilla oli muuta tekemistä eikä rauhansopimukseen tullut Ahvenanmaata koskevia määräyksiä. Britit veivät lopulta kysymyksen Kansainliiton ratkaistavaksi, kun asia näytti jäävän kiistanalaiseksi.

Carl Enckell työskenteli väkevästi Kansainliitossa, ja ratkaisevan äänen antoi Japani. Suomen Japanin-suurlähettiläs Gustaf Ramstedtilla oli myös rooli. Hän teki Ahvenanmaan kysymyksestä muistion. Japanin valtuuskunnan johtajan sihteeri oli sattumoisin professori Ramstedtin suomen kielen oppilas. Kas koiraa mutta niinpä vain Ramstedtin muistio käännettiin japaniksi ja jaettiin valtuuskunnan laivamatkan aikana kaikille sen jäsenille. Kiitos vain Kiichi Toyamalle. Sihteerit voivat tarvittaessa puuttua maailmanhistorian kulkuun, eivät vain korpraalit.

Ruotsi vetosi siihen, että Ahvenanmaa sijaitsee maantieteellisesti lähempänä Ruotsin kuin Suomen mannermaata. Ramstedt korosti japanilaisille, että Ahvenanmaan erottaa Ruotsista meren syvänne, mutta Suomen rannikolle sitä yhdistää katkeamaton saaristo. Ahvenanmaa on lähempänä Suomen puoleista saaristoa kuin mitään maa-aluetta Ruotsin puolella.

Väitetään, että Kansainliiton jäseniä vieneen laivan suomalainen kapteeni kuljetti aluksen suorinta meritietä Suomen manneralueelta Ahvenanmaalle mutta sieltä Ruotsiin mahdollisimman pitkää reittiä. Tähän minulla ei ole antaa lähdettä, mutta tarina on niin hyvä, että laitetaan sekin tähän.

Yhtä lailla puhutaan, että Ruotsi teki kaikkensa, jopa väärensi kartat poistamalla Turun saariston niistä, joten, mikäli vanhoissa muistelmissa on edes valtaosa totuuteen päin, ei tässä pelissä viattomia ja jotain mystistä oikeutta odottavia sinisilmäisiä nönnertäjiä ole ollut kummallakaan puolen Ahvenanmerta.

Kansainliitto antoi lausuntonsa alkusyksystä 2020, ja lopullisen päätöksen Kansainliitto teki 24. kesäkuuta 1921.

Ahvenanmaalaisilla saattoi käydä varsin hyvä onni. Osana Ruotsia se olisi vain Ruotsia, ja jäljittelemättömän omaleimaista Ahvenanmaata ei olisi sellaisena kuin on nyt. Se olisi kadonnut.

Kun Kansainliitto myönsi Suomelle suvereniteetin Ahvenanmaahan nähden vuonna 1921, se velvoitti Suomen takaamaan maakunnan asukkaiden ruotsinkielinen kulttuuri, ruotsin kieli, paikalliset tavat ja itsehallintojärjestelmä.

 

Lukemista lapsille:

Enckell Carl:  Poliittiset muistelmani 1 – 2 . WSOY 1956.

Ramstedt, G. J.: Lähettiläänä Nipponissa; muistelmia vuosilta 1919—1929. WSOY 1950.

+9

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu